Tämän jälkeen aion seurata asiain kulkua jäljentämällä kirjeeni Sherlock Holmesille. Ne ovat nimittäin edessäni pöydällä. Yksi sivu puuttuu, mutta muuten ne ovat samassa kunnossa kuin niitä kirjotettaessa ja esittävät minun ajatuksiani ja tunteitani siihen aikaan paremmin kuin muistini, vaikkakin se muutamissa suhteissa on sangen hyvä.
J’ai sous les yeux, éparses sur ma table, les lettres que j’écrivais à Sherlock Holmes au fur et à mesure que se déroulèrent les événements. Une page manque ; mais, sauf cette lacune, elles sont l’expression exacte de la vérité. De plus, elles montrent mes impressions et mes craintes d’alors plus fidèlement que ne pourrait le faire ma mémoire, quelque ineffaçable souvenir qu’elle ait gardé de ces heures tragiques. Je vais donc reproduire ces lettres afin de relater les faits selon leur enchaînement.
Baskerville Hall, lokakuun 13:na päivänä.
Château de Baskerville, 13 octobre.
Hyvä Holmes! Ne kirjeet ja sähkösanomat, jotka sinulle olen lähettänyt, ovat hyvinkin tarkkaan kertoneet sinulle, mitä tässä jokseenkin kammottavassa maailman kolkassa on tapahtunut. Mitä kauemmin täällä oleskelee, sitä enemmän joutuu nummen hengen, sen laajuuden ja myöskin sen aaveellisen viehätyksen valtaan. Kun lähtee sen mutkaisille poluille, jäävät heti kaikki jäljet nykyaikaisesta Englannista, mutta samalla saa yhä lisääntyvän tietoisuuden historiantakaisen kansan asunnoista ja toimista. Mihinkä kulkeekin, kaikkialla on näiden unohdettujen heimojen asumuksia, näkee heidän hautojaan ja noita valtavia monoliittejä, joita arvellaan heidän temppeleikseen. Katsellessa noita harmaita kivimajoja, jotka nojaavat rosoisiin kallioseiniin, häviää oma aikakausi silmistä, ja jos näkisi nahkoihin kääriytyneen karvaisen miehen ryömivän esiin matalasta oviaukosta ja asettavan kivikärjellä varustetun nuolen jouselle, niin luulisi juuri hänen kuuluvankin tähän ympäristöön. Se vain on omituista, että näitä ihmisiä on niin suuri joukko voinut asua sellaisella seudulla, joka varmaankin aina on ollut hedelmätön. En ole muinaistutkija, mutta luulisin melkein heidän kuuluneen rauhalliseen, vainottuun rotuun, jonka on ollut pakko tyytyä siihen, mistä muut eivät huolineet.
« Mon cher Holmes,
« Mes dépêches et mes lettres précédentes vous ont à peu près tenu au courant de tout ce qui s’est passé jusqu’à ce jour dans ce coin du monde, certainement oublié de Dieu. « Plus on vit ici, plus l’influence de la lande pénètre l’âme du sentiment de son immensité, mais aussi de son charme effrayant. Dès qu’on a foulé ce sol, on perd la notion de l’Angleterre moderne. On heurte à chaque pas les vestiges laissés par les hommes des temps préhistoriques. Où qu’on dirige sa promenade, on rencontre les demeures de cette race éteinte, ses tombeaux et les énormes monolithes qui marquent, à ce que l’on suppose, l’emplacement de ses temples. Si celui qui examine ces huttes de pierres grisâtres adossées au flanc raviné des collines apercevait un homme, la barbe et les cheveux incultes, le corps recouvert d’une peau de bête, sortant de l’une d’elles et assujettissant sur la corde de son arc une flèche terminée par un silex aigu, celui-là se croirait transporté à un autre âge et jurerait que la présence en ces lieux de cet être, depuis longtemps disparu, est plus naturelle que la sienne propre. On se demande avec stupeur comment des êtres humains ont pu vivre en aussi grand nombre sur cette terre toujours réputée stérile. Je ne connais rien des choses de l’antiquité, mais je présume qu’il a existé des races pacifiques et opprimées qui ont dû se contenter des territoires dédaignés par les autres peuples plus conquérants.
Tämä kaikki ei kumminkaan koske sitä tehtävää, jonka annoit minulle lähettäissäsi minut tänne, ja luultavasti se ikävystyttää sinun käytännöllistä mieltäsi. Muistan vielä sinun selittäneen, että sinulle oli yhdentekevää kiersikö aurinko maata vai maa aurinkoa. Palaan sen vuoksi niihin seikkoihin, jotka koskevat sir Henry Baskervillea.
« Tout ceci est étranger à la mission que vous m’avez confiée et n’intéressera que médiocrement votre esprit si merveilleusement pratique. Je me rappelle encore votre superbe indifférence à propos du mouvement terrestre. Que vous importe celui des deux, de la terre ou du soleil, qui tourne autour de l’autre ! Je reviens aux faits concernant sir Henry Baskerville.
Viime päivinä et ole saanut minulta mitään tietoja, mutta se aiheutuu siitä, ettei tähän päivään asti ole ollut mitään tärkeää kerrottavaa. Nyt on kumminkin sattunut hyvin kummastuttava tapaus, jonka sinulle kerron, kun ensin olen ilmottanut sinulle muutamia muita seikkoja, jotka kuuluvat asiaan.
« Depuis ces derniers jours, je ne vous ai adressé aucun rapport, parce que, jusqu’à cette heure, je n’avais rien de marquant à vous signaler. Mais il vient de se produire un fait important que je dois vous raconter. Néanmoins, avant de le faire, je veux vous présenter certains facteurs du problème que nous avons à résoudre.
En ole paljoa puhunut tuosta nummella oleskelevasta karanneesta rangaistusvangista. Nyt on täysi syy otaksua, että hän on lähtenyt seudulta, ja se tuntuu todella olevan helpotus piirin köyhemmälle, hajallaan asuvalle väestölle. Neljätoista päivää on kulunut hänen karkaamisestaan, ilman että häntä on näkynyt tai kuulunut. Olisi aivan selittämätöntä, jos hän koko tämän ajan olisi voinut oleskella nummella. Mitä piilopaikkoihin tulee, olisi hänen ollut helppo löytää niitä. Jokaisessa kivi-majassa olisi hän voinut saada suojaa. Mutta ravinto-aineita ei ole saatavissa, ellei hän ole saanut kiinni ja teurastanut jotakin niistä lampaista, joita nummella liikkuu laitumella. Luulemme senvuoksi hänen poistuneen näiltä seuduin, ja asukkaat nukkuvat sen johdosta sitä paremmin.
« L’un d’entre eux est ce prisonnier évadé, errant sur la lande, et dont je vous ai succinctement entretenu. Il y a toutes sortes de bonnes raisons de croire qu’il a quitté le pays — pour la plus grande tranquillité des habitants du district. Une semaine s’est écoulée depuis son évasion et on ne l’a pas plus vu qu’on n’a entendu parler de lui. II serait inconcevable qu’il eût pu tenir la lande pendant tout ce temps. Certes, quelques-unes de ces huttes de pierre lui auraient aisément servi de cachette ; mais de quoi se serait-il nourri dans ce pays où, à moins de tuer les moutons qui paissent l’herbe rase des collines, il n’y a rien à manger. Nous pensons donc qu’il s’est enfui, et les hôtes des fermes écartées goûtent de nouveau un paisible sommeil.
Meitä on täällä talossa neljä vankkaa miestä, mutta tunnustan usein pelkääväni, kun ajattelen Stapletonia ja hänen sisartaan. Monen peninkulman laajuudella ei heillä ole yhtään naapuria, ja talossa on vain palvelustyttö, vanha miespalvelija, sekä sisar ja veli, jota viimemainittua ei voi pitää erittäin vahvana. He olisivat aivan avuttomia, jos joutuisivat tekemisiin sellaisen roiston kanssa kuin tuo Notting Hillin rosvo. Sekä sir Henry että minä olimme levottomia heidän vuokseen, ja ehdotimme, että tallirenki Perkins viettäisi yönsä heidän luonaan, mutta siitä ei Stapleton tahtonut kuulla puhuttavankaan.
« Ici, nous sommes quatre hommes capables de nous défendre ; il n’en est pas de même chez les Stapleton et j’avoue qu’en pensant à leur isolement, je me sens inquiet pour eux. Le frère, la sœur, un vieux serviteur et une domestique vivent éloignés de tout secours. Ils se trouveraient sans défense, si un gaillard décidé à tout, comme ce criminel de Notting Hill, parvenait à s’introduire dans leur maison. Sir Henry et moi, nous préoccupant de cette situation, nous avions décidé que Perkins, le cocher, irait coucher chez Stapleton ; mais ce dernier s’y est opposé.
Asia on niin, että ystävämme sir Henry on ruvennut suuresti suosimaan rakastettavaa naapuriamme. Sitä ei ole ihmetteleminenkään, sillä hänen kaltaiselleen toimeliaalle miehelle tulee aika pitkäksi niin yksinäisessä paikassa, ja tuo nuori tyttö on sekä viehättävä että kaunis. Hänen olennossaan on jotain troopillista, jolle hänen kylmä ja tunteeton veljensä on täysi vastakohta. Voihan kumminkin sattua, että hänessäkin kytee salainen tuli. Varmaa on, että veljellä on hyvin huomattava vaikutus tyttöön, sillä olen huomannut, että tämä puhuessaan aina katsoo häneen ikäänkuin tahtoisi saavuttaa hänen hyväksymisensä. Mahtaneeko hän kohdella tyttöä hyvin? Hänen silmiensä kylmä kiilto ja tiukkaan suljetut, ohuet huulet osottavat päättäväistä ehkä kovaakin luonnetta. Sinua varmaan huvittaisi tutkia häntä.
« Notre ami le baronnet témoigne un intérêt considérable à notre jolie voisine. Cela n’a rien d’étonnant, dans cette contrée déserte où les heures pèsent si lourdement sur un homme aussi actif que sir Henry…. Puis miss Béryl Stapleton est bien attirante ! Il y a en elle quelque chose d’exotique, de tropical, qui forme un singulier contraste avec son frère, si froid, si impassible. Cependant Stapleton évoque l’idée de ces feux qui couvent sous les cendres. Il exerce une très réelle influence sur sa sœur, car j’ai remarqué qu’en parlant elle cherchait constamment son regard pour y lire une approbation. L’éclat métallique des prunelles de cet homme et ses lèvres minces, d’un dessin si ferme, dénotent une nature autoritaires. Vous le trouveriez digne de toute votre attention.
Ensi päivää täällä ollessamme kävi hän Baskervillessa, kuten olen kertonut, ja jo seuraavana aamuna tuli hän meitä noutamaan, näyttääkseen meille paikan, jossa julman Hugon sanotaan joutuneen surullisen kohtalonsa uhriksi. Saimme kulkea muutamia penikulmia nummella, ennenkuin saavuimme paikalle, joka oli niin kammottavan synkkä, että se hyvin on voinut antaa aiheen koko tarun syntymiselle. Rosoisten kalliolohkareitten välistä tulimme vähäiseen alankopaikkaan, jossa jouduimme avonaiselle valkean niittyvillan täplittämälle ruohokentälle. Sen keskeltä kohosi kaksi suurta kiveä, joiden huiput olivat niin kuluneet ja terävät, että ne näyttivät jonkun äärettömän suuren eläimen kulmahampailta. Kaikki vastasi täsmälleen kertomusta tuon vanhan murhenäytelmän tapahtumapaikasta. Sir Henry oli hyvin kiintynyt asiaan ja kysyi useita kertoja Stapletonilta, uskoiko tämä ylenluonnollisten voimien voivan vaikuttaa ihmisten kohtaloihin. Hän oli laskevinaan leikkiä, mutta selvään saattoi huomata, että hän oli tosissaan. Stapletonin vastaukset olivat hyvin varovaisia, mutta ilmeisesti näkyi hän tarkottavan enemmän kuin sanoi, ja että hän ei hienotunteisuudesta tahtonut puhua selvemmin. Hän kertoi useita esimerkkejä sellaisista tapauksista, jolloin kokonaiset suvut saivat kärsiä pahojen henkien vaikutuksesta, ja kun hän lähti luotamme, olimme saaneet sen käsityksen, että hänkin uskoi tuota vanhaa tarua.
« L’après-midi du jour où j’avais rencontré Stapleton, il vint à Baskerville, et, le lendemain matin, il nous conduisit à l’endroit où l’on suppose que se passèrent, d’après la légende, les faits relatifs à ce misérable Hugo Baskerville. Nous marchâmes pendant quelques milles sur la lande jusqu’à un site tellement sinistre d’aspect, qu’il n’en fallait pas davantage pour accréditer cette légende. Une étroite vallée, enserrée entre deux pics rocheux, conduisait à un espace gazonné sur lequel avaient poussé des fleurettes des champs. Au milieu, se dressaient deux grandes pierres usées et comme affilées à leurs extrémités, au point de ressembler aux monstrueuses canines d’un animal fabuleux. Rien dans ce décor ne détonnait avec la scène du drame de jadis. Très intéressé, sir Henry demanda plusieurs fois à Stapleton s’il croyait véritablement aux interventions surnaturelles dans les affaires des hommes. Il parlait sur un ton badin, mais il était évident qu’il outrait son langage. Stapleton se montra circonspect dans ses réponses ; mais il était non moins évident que, par égard pour l’état d’esprit du baronnet, il dissimulait une partie de sa pensée. Il nous cita le cas de plusieurs familles ayant souffert d’influences malignes, et il nous laissa sous l’impression qu’il partageait la croyance populaire en la matière.
Palatessamme söimme väliaterian Merripit Housessa, ja silloin tutustui sir Henry neiti Stapletoniin. Ensi hetkestä näytti tämä tekevän häneen syvän vaikutuksen, ja minä melkein luulen, että taipumus oli molemminpuolinen. Kotimatkalla tahtoi hän ehtimiseen puhua tytöstä, ja sen jälkeen olemme melkein joka päivä tavanneet nuo sisarukset. He syövät tänä iltana päivällistä täällä, ja kysymys on siitä, että me tulisimme heidän luokseen ensi viikolla. Olisi voinut otaksua Stapletonin suosivan tällaisen avioliiton mahdollisuutta, ja kumminkin olen usein nähnyt mitä suurimman tyytymättömyyden merkkejä hänessä, kun sir Henry on osottanut huomaavaisuuttaan hänen sisarelleen. Hän on epäilemättä tähän hyvin kiintynyt, ja hänen elämänsä tulisi jokseenkin yksinäiseksi, jos tyttö menisi naimisiin, mutta olisi kumminkin kovin itsekästä panna esteitä, niin edulliselle avioliitolle. Olen kumminkin aivan varma siitä, että hän koettaa estää heidän tuttavallisuuttansa muuttumasta rakkaudeksi, ja usein olen huomannut hänen koettavan torjua jokaisen tilaisuuden, jossa he jäisivät kahden kesken. Sivumennen sanoen, tulee minulle paljoa vaikeammaksi noudattaa sinun määräyksiäsi ja estää sir Henryä menemästä ulos yksin, jos nyt entisiin vaikeuksiimme vielä yhtyy rakkausjuttu. Minun suosioni vähenisi melkoisesti, jos puustavillisesti noudattaisin määräyksiäsi.
« En revenant, nous nous arrêtâmes à Merripit house pour y déjeuner. Ce fut là que sir Henry fit la connaissance de miss Stapleton. « Dès cette première rencontre, la jeune fille me parut avoir profondément impressionné l’esprit de notre ami, et je me tromperais fort si ce sentiment ne fut pas réciproque. Pendant que nous rentrions au château, le baronnet me parla sans cesse de notre voisine et, depuis lors, il ne s’est pas écoulé de jour que nous n’ayons vu quelqu’un, du frère ou de la sœur. Ils ont dîné hier ici et l’on a causé vaguement d’une visite que nous leur ferions la semaine prochaine. Vous comprenez qu’une semblable union ravirait Stapleton. Cependant, lorsque sir Henry devenait trop empressé auprès de la sœur, j’ai surpris maintes fois dans les yeux du frère un regard non équivoque de désapprobation. Il doit être partagé entre l’affection qu’il a pour elle et la crainte de l’existence solitaire qu’il mènerait après son départ. Toutefois, ce serait le comble de l’égoïsme que de s’opposer à un aussi brillant mariage. J’ai la conviction que Stapleton ne souhaite pas que cette intimité se change en amour, et j’ai souvent remarqué qu’il se donnait beaucoup de mal pour empêcher leurs tête-à-tête. Soit dit en passant, la recommandation que vous m’avez faite de ne jamais laisser sir Henry sortir seul deviendrait bien difficile à suivre, si une intrigue d’amour venait s’ajouter à nos autres embarras. Mes bons rapports avec sir Henry se ressentiraient certainement de l’exécution trop rigoureuse de vos ordres.
Eräänä päivänä -- viime torstaina, ollakseni oikein tarkka -- aterioi tohtori Mortimer luonamme. Hän oli pannut toimeen kaivauksia eräällä kummulla Long Downissa ja löytänyt historiantakaisen pääkallon, joka oli häntä suuresti ihastuttanut. Koskaan en ole nähnyt kenenkään niin täydelleen antautuneen intohimolleen. Stapletonit tulivat tänne myöhemmin päivällä, ja kunnon tohtori vei meidät sir Henryn pyynnöstä kuusikujaan näyttääkseen kuinka oli käynyt tuona surullisena iltana. Kuusikuja on pitkä, synkkä käytävä, jonka seininä on kaksi leikattua kuusiaitaa, ja jota molemmin puolin reunustaa kapea ruohokaistale. Käytävän ulkopäässä on vanha rappeutunut huvimaja. Puolitiessä on veräjä, jonka luona vanhus oli seisonut tupakoimassa, ja jossa sikarintuhka oli pudonnut. Veräjä on puinen, valkeaksi maalattu ja salvalla varustettu sekä johtaa nummelle. Minä muistelin sitä arvelua, jonka sinä olit muodostanut tapahtumasta ja koettelin kuvitella kuinka sen mukaan oli käynyt. Seisoessaan Veräjän luona sai vanhus nähdä nummelta päin lähestyvän jotain, joka pelästytti häntä niin, että hän alkoi juosta kaikin voimin, kunnes kaatui maahan kuolleena pelosta ja väsymyksestä. Tällä pitkällä, synkällä käytävällä hän oli paennut -- mitä? Jotakin paimenkoiraako? Vaiko jotain mustaa, äänetöntä ja ylenluonnollisen suurta aavekoiraa? Tiesikö kalpea, valpas Barrymore enemmän kuin tahtoi kertoa? Kaikki oli synkkää ja häilyvää, mutta niinpä kuvastuukin aina taustassa rikoksen tumma varjo.
« L’autre jour — mardi, pour préciser — le docteur Mortimer a déjeuné avec nous. Il avait pratiqué des fouilles dans un tumulus, à Long Down, et y avait trouvé un crâne de l’époque préhistorique qui l’avait rempli de joie. Je ne connais pas de maniaque qui lui soit comparable ! Les Stapleton arrivèrent peu après le docteur, et Mortimer, sur la demande de sir Henry, nous conduisit tous à l’allée des Ifs pour, nous expliquer comment l’événement avait dû se produire, la fatale nuit. Quelle lugubre promenade que cette allée des Ifs ! Imaginez un chemin bordé de chaque côté par la muraille épaisse et sombre d’une haie taillée aux ciseaux avec, à droite et à gauche, une étroite bande de gazon. L’extrémité de l’allée opposée au château aboutit à une serre à moitié démolie. Au milieu de cette allée, une porte s’ouvre sur la lande. C’est à cet endroit que, par deux fois, sir Charles a secoué les cendres de son cigare. Cette porte, de bois peint en blanc, ne ferme qu’au loquet. Au delà s’étend l’immensité de la lande. Je me souviens de votre théorie sur l’affaire et j’essayai de reconstituer la scène. Tandis que le vieux gentilhomme s’était arrêté, il avait vu arriver du dehors quelque chose qui le terrifia tellement qu’il en perdit l’esprit et qu’il courut, qu’il courut, jusqu’à ce qu’il tomba foudroyé par la peur et par l’épuisement. « Voilà le long couloir de verdure par lequel il a fui. Que fuyait-il ? Un chien de berger ? ou bien un chien noir, silencieux, monstrueux, fantastique ? S’agissait-il, au contraire, d’un guet-apens qui ne relevait en rien de l’ordre surnaturel ? Le pâle et vigilant Barrymore en savait-il plus long qu’il ne voulait en dire ? Tout cela était vague, sombre — plus sombre surtout à cause du crime que je soupçonnais.
Viime kirjeeni jälkeen olen tavannut vielä yhden naapureista, nimittäin herra Franklandin Lafter Hallista, joka sijaitsee noin neljän engl. penikulman päässä etelään Baskervillesta. Hän on vanhanpuoleinen mies, ja hänellä on punakat kasvot, valkonen tukka, ja luonteeltaan hän on sangen koleerinen. Hänen intohimonsa on Englannin laki, ja hän on oikeudenkäynneillä hävittänyt suuren omaisuuden. Hän puuhaa vaan puuhaamisen tuottamasta ilosta ja on yhtä valmis puoltamaan mitä kantaa tahansa, joten ei suinkaan ole kummastuttavaa, joskin tämä huvi tulee hänelle jokseenkin kalliiksi. Väliin hän sulkee jonkun kulkutien ja vain uhmatakseen estää asukkaita sitä käyttämästä. Joskus taasen johtuu hänen mieleensä repiä omin käsin hajalleen muiden rakentamia aitoja vakuuttaen, että siitä on kulkenut tie ikimuistoisista ajoista saakka. Kunnallisasetuksen hän hyvin tuntee ja käyttää tietoansa milloin Fernworthyn kyläläisten hyödyksi milloin vahingoksi, niin että häntä vuoroin kannetaan riemukulussa pitkin kylän raittia tai poltetaan in effigie, kulloinkin sen mukaan, miten hän viimeksi on menetellyt. Tätä nykyä luullaan hänellä olevan seitsemän oikeusjuttua vireillä, ja nämä luultavasti vievät loput hänen omaisuudestaan ja siten taittamalla hänen myrkkyhampaansa tekevät hänet vaarattomaksi tulevaisuudessa. Lukuunottamatta tätä oikeudenkäyntihalua, näyttää hän olevan hyväntahtoinen ja siivo mies, ja minä mainitsen hänet vaan senvuoksi, että nimenomaan pyysit minua lähettämään kuvauksen läheisyydessä asuvista ihmisistä. Tätä nykyä on hänellä hyvin omituinen toimi. Hän on tähtitieteen harrastaja ja on hankkinut itselleen hyvän kaukoputken, jolla hän nyt päivät päästään talonsa katolta tarkastelee nummea, sillä hän toivoo saavansa vihiä mainitusta karkurista. Jos hän rajottaisi toimintahalunsa tähän, niin kävisi se kyllä laatuun, mutta väitetään hänen aikovan haastaa tohtori Mortimerin oikeuteen haudan avaamisesta ilman vainajan lähimpien sukulaisten lupaa. Tällä hän tarkottaa sitä seikkaa, että tohtori Mortimer on kaivattanut esiin kivikauden aikuisen pääkallon eräästä hautakummusta Long Downissa. Hänen ansionsa on, että elämä täällä ei tunnu niin yksitoikkoiselta. Hän ahtaa sille jonkunverran koomillista väritystä, joka on jokseenkin tarpeellista.
« Depuis ma dernière lettre, j’ai fait la connaissance d’un autre voisin, M. Frankland, de Lafter Hall, qui habite à quatre milles de nous, vers le sud. C’est un homme âgé, rouge de teint, blanc de cheveux et colérique. La législation anglaise le passionne et il a dissipé en procès une grande fortune. Il plaide pour le seul plaisir de plaider. On le trouve toujours disposé à soutenir l’une ou l’autre face d’une question ; aussi ne doit-on pas s’étonner que cet amusement lui ait coûté fort cher. Un jour, il supprime un droit de passage et défie la commune de l’obliger à le rétablir. Le lendemain, il démolit de ses propres mains la clôture d’un voisin et déclare la servitude prescrite depuis un temps immémorial, défiant cette fois le propriétaire de le poursuivre pour violation de propriété. Il est ferré sur les droits seigneuriaux et communaux et il applique ses connaissances juridiques, tantôt en faveur des paysans de Fenworthy et tantôt contre eux, de telle sorte que, périodiquement et selon sa plus récente interprétation de la loi, on le porte en triomphe dans le village ou on l’y brûle en effigie. On prétend qu’il soutient en ce moment sept procès, ce qui absorbera probablement le restant de sa fortune et lui enlèvera toute envie de plaider dans l’avenir. Cette bizarrerie de caractère mise à part, je le crois un bon et brave homme, et je ne vous en parle que pour satisfaire votre désir de connaître tous ceux qui nous entourent. Pour l’instant, il a une autre marotte. En sa qualité d’astronome amateur, il possède un excellent télescope qu’il a installé sur son toit et à l’aide duquel il passe son temps à interroger la lande, afin de découvrir le prisonnier échappé de Princetown. S’il employait seulement son activité à ce but louable ; tout serait pour le mieux ; mais la rumeur publique fait circuler le bruit qu’il a l’intention de poursuivre le docteur Mortimer pour avoir ouvert un tombeau sans l’autorisation des parents du défunt — il s’agit du crâne de l’âge néolithique retiré du tumulus de Long Down. En un mot, il rompt la monotonie de notre existence et apporte une note gaie dans ce milieu, qui en a réellement besoin.
Kun näin olen sinulle kertonut, mitä tiedän tuosta karanneesta vangista, Stapletonin sisaruksista, tohtori Mortimerista ja Franklandista, niin siirryn lopuksi kaikkein tärkeimpään seikkaan ja kerron sinulle lisää Barrymoresta ja hänen vaimostaan, varsinkin siitä, mikä tapahtui viime yönä.
« Maintenant que je vous ai entretenu du prisonnier évadé, des Stapleton, du docteur Mortimer, de Frankland, laissez-moi finir par un fait très important : il concerne les Barrymore.
Ensiksi muuan sana tuosta sähkösanomasta, jonka lähetit Lontoosta saadaksesi tietää, oliko Barrymore tosiaankin täällä. Minä olen jo ilmottanut sinulle, että postin-hoitajan oman selityksen mukaan hänen vakuutuksensa on arvoton eikä todista mitään. Minä kerroin sir Henrylle kuinka asia oli, ja suoralla tavallaan kutsui hän Barrymoren luokseen ja kysyi, oliko hän saanut tuon sähkösanoman. Barrymore myönsi sen.
« Vous vous souvenez du télégramme envoyé de Londres pour nous assurer que Barrymore se trouvait bien ici. Je vous ai déjà informé que le témoignage du directeur de la poste de Grimpen n’était concluant ni dans un sens ni dans l’autre. Je dis à sir Henry ce qu’il en était. Immédiatement il appela Barrymore et lui demanda s’il avait reçu lui-même le télégramme. Barrymore répondit affirmativement.
"Antoiko poika sen teille itsellenne?" kysyi sir Henry.
« — Le petit télégraphiste vous l’a-t-il remis en mains propres ? » interrogea sir Henry.
Barrymore näytti vähän kummastuneelta ja mietti hetken.
« Barrymore parut étonné et réfléchit quelques instants :
"Ei", sanoi hän vihdoin, "minä olin silloin vinnillä, mutta vaimoni toi sen minulle."
« — Non, fît-il ; j’étais au grenier à ce moment-là ; ma femme me l’y a monté.
"Vastasitteko itse siihen?"
« — Est-ce vous qui avez envoyé la réponse ?
"En; minä ilmoitin vaimolleni, kuinka hänen tuli kirjoittaa, ja hän meni vastausta lähettämään."
« — Non. J’ai dit à ma femme ce qu’il fallait répondre et elle est redescendue pour écrire. »
Illalla palasi hän itse aivan vapaaehtoisesti asiaan.
« Dans la soirée, le valet de chambre revint de lui-même sur ce sujet :
"Minä en oikeastaan ymmärtänyt, mitä te tarkoititte noilla kysymyksillänne aamupäivällä, sir Henry", sanoi hän. "Toivon etteivät ne tarkoittaneet minun tehneen jotain, joka olisi horjuttanut teidän luottamustanne minuun?"
« — Je cherche vraiment, sir Henry, à comprendre l’objet de vos questions, dit-il. J’espère qu’elles ne tendent pas à établir que j’ai fait quoi que ce soit pour perdre votre confiance. »
Sir Henryn täytyi vakuuttaa hänelle, ettei niin ollut laita, ja lepytti häntä vielä lahjottamalla hänelle suuren osan pukuvarastoaan. Uudet vaatekerrat olivat nimittäin saapuneet Lontoosta.
« Sir Henry affirma qu’il n’en était rien. Il acheva de le tranquilliser en lui donnant presque toute son ancienne garde-robe.
Rouva Barrymore herättää suuresti huomiotani. Hän on jokseenkin jäykkä, vakava luonne, melkoisen yksinkertainen, erittäin kunnianarvoisa ja mielipiteiltään hieman puritaaninen. Voi tuskin ajatella mielenliikutuksille vähemmän altista henkilöä, ja kumminkin olen kertonut sinulle, että ensi yötä täällä ollessani kuulin hänen katkerasti itkevän, ja sittemmin olen usein huomannut kyynelten jälkiä hänen kasvoillaan. Joku syvä suru häntä kalvaa. Väliin luulen että häntä mahtavat rikolliset muistot ahdistaa, väliin taasen, että Barrymore lienee oikea kotityranni. Olen aina epäillyt tämän miehen puhdasvärisyyttä, mutta viime yön seikkailut ovat vieneet epäluuloni huippuunsa.
« Mme Barrymore m’intéresse au plus haut degré. C’est une femme un peu corpulente, bornée, excessivement respectable et de mœurs puritaines. Vous imagineriez difficilement une nature plus glaciale. Je vous ai raconté comment je l’entendis sangloter, la nuit de mon arrivée au château. Depuis, j’ai surpris maintes fois des traces de larmes sur son visage. Quelque profond chagrin lui ronge le cœur. Est-ce le souvenir d’une faute qui la hante ? Ou bien Barrymore jouerait-il les tyrans domestiques ? J’ai toujours pressenti qu’il y avait quelque chose d’anormal et de louche dans les manières de cet homme. L’aventure de la nuit dernière a fortifié mes soupçons.
Ja kumminkin voi asia tuntua jokseenkin vähäpätöiseltä. Sinä tiedät, etten koskaan nuku erittäin raskaasti, ja jouduttuani vartiaksi tähän taloon on uneni ollut entisiä kevyempi. Viime yönä kahden tienoissa heräsin siitä, että joku hiipi huoneeni ohitse. Nousin ylös, avasin oven ja katsoin ulos. Pitkä musta varjo liikkui käytävän seinillä. Sen synnytti joku mies, joka kynttilä kädessään hyvin varovasti kulki eteenpäin käytävällä. Hänellä oli päällään paita ja housut, mutta oli avojaloin. Saatoin nähdä vain hänen ruumiinsa hahmon, mutta pituudesta päätin, että se oli Barrymore. Hän kulki hyvin hitaasti ja varovaisesti, ja jotain rikollista ja salaperäistä oli koko hänen olennossaan.
« Et cependant elle semble de bien petite importance par elle-même ! Vous savez si, en temps ordinaire, mon sommeil est léger…. Il est plus léger encore, depuis que vous m’avez placé de garde auprès de sir Henry. Or, la nuit dernière, vers deux heures du matin, je fus réveillé par un bruit de pas glissant furtivement dans le corridor. Je me levai et j’ouvris ma porte pour risquer un œil. Une ombre noire allongée — celle d’un homme tenant une bougie à la main — traînait sur le tapis. L’homme était en bras de chemise et pieds nus. Je ne voyais que les contours de son ombre ; mais, à ses dimensions, je reconnus qu’elle ne pouvait appartenir qu’à Barrymore. Il marchait lentement, avec précaution. Il y avait dans son allure quelque chose d’indéfinissable — de criminel et de craintif à la fois.
Olen sanonut sinulle että käytävän katkaisee parveke, mutta että se jatkuu toisella puolen. Odotin kunnes mies oli ehtinyt pois näkyvistä ja seurasin häntä sitten. Kun olin päässyt parvekkeen ohi, oli hän ehtinyt toisen käytävän päähän, ja muutamasta avonaisesta ovesta tuleva heikko valo ilmotti minulle, että hän oli mennyt sisään erääseen huoneeseen. Koska nuo huoneet kaikki ovat kalustamattomia ja autioita, niin tämä yöllinen vaellus tuntui sitä salaperäisemmältä. Valo pysyi paikallaan ikäänkuin olisi hän seisonut liikkumattomana. Hiivin niin hiljaa kuin taisin käytävän päähän ja katsoin sisään ovesta.
« Je vous ai écrit que le balcon qui court autour du hall coupe en deux le corridor et que ce dernier se prolonge à droite et à gauche jusqu’à chaque extrémité du château. J’attendis que Barrymore eût disparu, puis je le suivis. Lorsque j’arrivai au tournant du balcon, il avait atteint le fond du corridor et, à une clarté qui passait par l’entre-bâillement d’une porte, je vis qu’il était entré dans une chambre. Toutes ces chambres sont nues et inoccupées ; son expédition n’en devenait que plus incompréhensible pour moi. En étouffant le bruit de mes pas, je me glissai le long du passage et j’avançai ma tête par l’ouverture de la porte.
Barrymore seisoi ikkunaa vasten nojautuneena ja piti kynttilää lähellä lasia. Minä näin hänen kasvonsa puolittain sivultapäin, ja piirteet niissä osoittivat jännitettyä odotusta hänen tuijottaessaan pimeälle nummelle päin. Muutamien minuuttien ajan hän odotti, mutta sitten hän huokasi raskaasti ja sammutti ilmeisellä kärsimättömyydellä kynttilän. Heti paikalla riensin huoneeseeni ja vähän ajan kuluttua kuulin noiden hiipivien askelten palaavan. Paljoa myöhemmin, kun jo olin päässyt unenhorroksiin, kuulin avainta väännettävän lukossa, mutta en tiennyt, mistä päin tämä ääni kuului. Tämän kaiken merkitys on minulle tuntematon, mutta tässä synkkyyden pesäpaikassa tapahtuu jotain salaperäistä, jonka ennemmin tai myöhemmin otamme selville. En tahdo sinua vaivata arveluillani, sillä olet pyytänyt minua ilmoittamaan sinulle vain tosiseikkoja. Tänä aamuna olen kauan keskustellut sir Henryn kanssa, ja me olemme laatineet sotasuunnitelman perustuen viime öisiin havaintoihini. En puhu siitä nyt, mutta se luultavasti tulee tekemään seuraavan kirjeeni jokseenkin huvittavaksi.
« Barrymore était blotti dans le coin de la fenêtre, sa bougie tout près de la vitre. Son profil, à demi tourné vers moi, me permit de constater l’expression d’attente impatiente peinte sur son visage, tandis qu’il scrutait les ténèbres de la lande. Pendant quelques minutes, son regard eut une fixité étonnante. Puis il poussa un profond soupir, et, avec un geste de mauvaise humeur, il éteignit sa bougie. Toujours aussi furtivement, je regagnai ma chambre et, bientôt après, j’entendis Barrymore retourner également chez lui. Une heure s’écoula. Alors je perçus vaguement, dans un demi-sommeil, le grincement d’une clef dans une serrure ; mais je ne pus distinguer d’où venait ce bruit. « Comment deviner ce que cela signifie ? Il se passe certainement dans cette maison des choses mystérieuses que nous finirons bien par découvrir, un jour ou l’autre. Je ne vous importunerai pas de mes théories, puisque vous ne réclamez de moi que des faits. Mais, ce matin, j’ai eu une longue conversation avec sir Henry, et nous avons dressé un plan de campagne basé sur ma découverte de la nuit précédente. Je ne vous en entretiendrai pas aujourd’hui ; il fera l’objet de mon prochain rapport, dont la lecture ne manquera pas de vous intéresser. »