BASKERVILLEN KOIRA

Le Chien des Baskerville

   ENSIMMÄINEN LUKU.

   I

   Herra Sherlock Holmes.

   M. SHERLOCK HOLMES

   Herra Sherlock Holmes, joka tavallisesti nousi hyvin myöhään ylös aamusin, paitsi niissä kylläkin useissa tapauksissa, jolloin hän oli valvonut koko yön, istui aamiaisella. Minä seisoin matolla tulisijan edessä pitäen kädessäni keppiä, jonka eräs edellisenä iltana luonamme käynyt herra oli unohtanut. Se oli jokseenkin soma ja tukeva, se oli varustettu sipulinmuotoisella kädensijalla ja näytti oikealta "tuomarin sauvalta." 'M.R.C.S. [M.R.C.S. Member of the Royal College of Surgeons = kuninkaallisen kirurgi-kollegion jäsen.] James Mortimerille ystäviltänsä C. C. H:ssa' oli kaiverrettu tuuman-levyiselle, kädensijan alapuolella olevalle hopealevylle, sekä vielä vuosiluku 1884. Juuri sellaista keppiä käyttävät tavallisesti vanhat perhelääkärit -- se näytti arvokkaalta, vakavalta ja luottamusta herättävältä.

   Ce matin-là, M. Sherlock Holmes qui, sauf les cas assez fréquents où il passait les nuits, se levait tard, était assis devant la table de la salle à manger. Je me tenais près de la cheminée, examinant la canne que notre visiteur de la veille avait oubliée. C’était un joli bâton, solide, terminé par une boule — ce qu’on est convenu d'appeler « une permission de minuit ». Immédiatement au-dessous de la pomme, un cercle d’or, large de deux centimètres, portait l’inscription et la date suivantes : « À M. James Mortimer, ses amis du C. C. H. — 1884 ». Cette canne, digne, grave, rassurante, ressemblait à celles dont se servent les médecins « vieux jeu ».

   "Kas niin, Watson, mitä johtopäätöksiä tuosta teet?"

   « Eh bien, Watson, me dit Holmes, quelles conclusions en tirez-vous ? »

   Holmes istui selin minuun, enkä ollut sanallakaan ilmottanut mitä toimitin.

   Holmes me tournait le dos et rien ne pouvait lui indiquer mon genre d’occupation.

   "Kuinka tiesit, mitä minä tein? Luulenpa että sinulla on silmät niskassakin."

   « Comment savez-vous ce que je fais ? Je crois vraiment que vous avez des yeux derrière la tête.

   "Ainakin minulla on kiillotettu hopeakannu pöydällä", sanoi hän. "Mutta sanohan, Watson, mitä saat tietää tuosta kepistä? Koska emme, ikävä kyllä, saaneet tavata sen omistajaa, emmekä voi aavistaakaan hänen asiaansa, on tämä hänen käynnistään jäänyt pieni muisto meille hyvin tärkeä. Muodosta nyt kuva miehestä, kun olet tätä hänen omistamaansa esinettä niin tarkoin tutkinut."

   — Non ; mais j’ai, en face de moi, une cafetière en argent, polie comme un miroir. Allons, Watson, communiquez-moi les réflexions que vous suggère l’examen de cette canne. Nous avons eu la malchance de manquer hier son propriétaire et, puisque nous ignorons le but de sa visite, ce morceau de bois acquiert une certaine importance.

   "Minä luulen", sanoin minä, koettaen seurata toverini menettelytapaa niin hyvin kuin taisin, "että tohtori Mortimer on vanhanpuoleinen lääkäri, jolla on melkoinen käyttäjäjoukko, ja arvattavasti pidetään hänestä, koska hänen tuttavansa ovat tahtoneet antaa hänelle tämän todistuksen suosiostaan."

   — Je pense, répondis-je, suivant de mon mieux la méthode de mon compagnon, que le docteur Mortimer doit être quelque vieux médecin, très occupé et très estimé, puisque ceux qui le connaissent lui ont donné ce témoignage de sympathie.

   "Se on hyvä", sanoi Holmes, "erittäin hyvä."

   — Bien, approuva Holmes… très bien !

   "Minä otaksun vielä, että hän luultavasti tekee työtänsä maalla ja usein, käy sairaittensa luona jalan."

   — Je pense également qu’il y a de grandes probabilités pour que le docteur Mortimer soit un médecin de campagne qui visite la plupart du temps ses malades à pied.

   "Miksi niin?"

   — Pourquoi ?

   "Koskapa tämä keppi, joka alkuaan on ollut jokseenkin soma, on joutunut niin huonoon kuntoon, että tuskin voin uskoa sen kuuluvan kellekään kaupunkilaiselle. Sen paksu rautakärki on niin kulunut, että se näyttää olleen mukana pitkillä vaelluksilla."

   — Parce que cette canne, fort jolie quand elle était neuve, m’apparaît tellement usée que je ne la vois pas entre les mains d’un médecin de ville. L’usure du bout en fer témoigne de longs services.

   "Tuo tuntuu hyvinkin oikealta", sanoi Holmes.

   — Parfaitement exact ! approuva Holmes.

   "Ja sitten tämä: ystäviltänsä C. C. H:ssa. Minä otaksun, että H tarkoittaa jotain hevosurheiluseuraa. Ehkäpä hän kirurgina oli tehnyt palveluksia paikallisen urheiluseuran jäsenille, ja nämä ovat kiitollisuutensa osoitteeksi antaneet tämän pienen lahjan."

   — Et puis, il y a encore ces mots : « Ses amis du C. C. H. ». Je devine qu’il s’agit d’une société de chasse…. Le docteur aura soigné quelques-uns de ses membres qui en reconnaissance, lui auront offert ce petit cadeau.

   "Nytpä sinä, Watson, viet voiton itsestäsikin", sanoi Holmes työntäen tuolinsa syrjään ja sytyttäen sigaretin. "Minä olen yhtä halukas kuin velvollinenkin myöntämään, että sinä aina olet itse asettautunut varjoon, kun olet ystävyydessäsi tehnyt selkoa minun teoistani. Ehkä et kyllä olekaan omavaloinen, mutta olet hyvä valonjohtaja. Löytyy ihmisiä, joilla, vaikka ei neroa, kumminkin on ihmeteltävä kyky kiihottaa muita, ja minä myönnän, kunnon veliseni, että olen sinulle hyvin kiitollinen."

   — En vérité, Watson, vous vous surpassez, fit Holmes, en reculant sa chaise pour allumer une cigarette. Je dois avouer que, dans tous les rapports que vous avez bien voulu rédiger sur mes humbles travaux, vous ne vous êtes pas assez rendu justice. Vous n’êtes peut-être pas lumineux par vous-même ; mais je vous tiens pour un excellent conducteur de lumière. Il existe des gens qui, sans avoir du génie, possèdent le talent de le stimuler chez autrui. Je confesse, mon cher ami, que je suis votre obligé. »

   Näinkään paljoa ei hän koskaan ennen ollut sanonut, ja minä tunnustan, että hänen sanansa minua ilahuttivat, sillä minua oli usein suututtanut hänen välinpitämättömyytensä minun ihailulleni ja koetuksilleni saattaa hänen menettelytapojansa yleisön tietoon. Minä olin ylpeä, kun sain uskoa päässeeni niin täydellisesti syventymään hänen järjestelmäänsä, että voin sitä käyttää tavalla, joka saavutti hänen hyväksymisensä. Hän otti nyt kepin minulta ja tarkasti sitä muutamia minuutteja paljaalla silmällä. Nähtävästi huvitettuna laski hän sitten sigaretin pois, meni akkunan luo ja tutki esinettä suurennuslasilla.

   Auparavant, Holmes ne m’avait jamais parlé ainsi. Ces paroles me firent le plus grand plaisir, car, jusqu’alors, son indifférence aussi bien pour mon admiration que pour mes efforts tentés en vue de vulgariser ses méthodes, m’avait vexé. De plus, j’étais fier de m’être assimilé son système au point de mériter son approbation quand il m’arrivait de l’appliquer. Holmes me prit la canne des mains et l’examina à son tour pendant quelques minutes. Puis, soudainement intéressé, il posa sa cigarette, se rapprocha de la fenêtre et la regarda de nouveau avec une loupe.

   "Kieltämättä merkillinen, vaikkakaan siitä ei saa juuri paljoa tietää", sanoi hän. "Varmasti osottaa tämä keppi yhtä ja toista. Siitä saa perusteen useampiin johtopäätöksiin."

   « Intéressant, quoique élémentaire, fit-il, en retournant s’asseoir sur le canapé, dans son coin de prédilection. J’aperçois sur cette canne une ou deux indications qui nous conduisent à des inductions.

   "Onko jotain jäänyt minulta huomaamatta?" kysyin jommoisellakin itseluottamuksella. "Toivon, etten ole mitään tärkeää laiminlyönyt."

   — Quelque chose m’aurait-il échappé ? dis-je d’un air important. Je ne crois pas avoir négligé de détail essentiel.

   "Minä pelkään, Watson kulta, että useimmat sinun johtopäätöksistäsi ovat vääriä. Kun sanoin, että sinä minua kiihotat, tarkotin minä suoraan puhuakseni, että sinun erehdyksiesi huomaaminen jonkun kerran on saattanut minut oikealle tolalle. Ei niin, että olisit aivan väärässä nyt kyseessä olevassa tapauksessa. Tämä mies suorittaa kieltämättä työnsä maalla ja käy paljon jalan."

   — Je crains, mon cher Watson, que la plupart de vos conclusions ne soient erronées. Quand je prétendais que vous me stimuliez, cela signifiait qu’en relevant vos erreurs j’étais accidentellement amené à découvrir la vérité…. Oh ! dans l’espèce, vous ne vous trompez pas complètement. L’homme est certainement un médecin de campagne… et il marche beaucoup.

   "Siis olen oikeassa."

   — J’avais donc raison.

   "Kyllä siinä suhteessa."

   — Oui, pour cela.

   "Ja enempää eikö ole sanottavaa asiasta?"

   — Mais c’est tout ?

   "Totta kai, on varmasti. Tahtoisin esimerkiksi huomauttaa, että lääkärin saaman muistolahjan ennemmin voi otaksua tulleen jostakin sairashuoneesta kuin urheiluseuran jäseniltä, ja kun kirjaimet C. C. ovat ennen H:ta, niin johtuu aivan luonnollisesti mieleen Charing Cross Hospital."

   — Non, non, mon cher Watson… pas tout – tant s’en faut. J’estime, par exemple, qu’un cadeau fait à un docteur s’explique mieux venant d’un hôpital que d’une société de chasse. Aussi, lorsque les initiales « C. C. » sont placées avant celle désignant cet hôpital, les mots « Charing Cross » s’imposent tout naturellement.

   "Voi olla niin, siinä olet ehkä oikeassa."

   — Peut-être.

   "Aivan uskomatonta se kai ei ole. Jos perustumme edelleen tälle otaksumalle, niin saamme uutta pohjaa arveluillemme tuosta miehestä, joka eilen kävi meitä hakemassa."

   — Des probabilités sont en faveur de mon explication. Et, si nous acceptons cette hypothèse, nous avons une nouvelle base qui nous permet de reconstituer la personnalité de notre visiteur inconnu.

   "Mitä voisimme sitten johtaa siitä asianlaidasta, että C. C. H. merkitsee Charing Cross Hospital?"

   — Alors, en supposant que C. C. H. signifie « Charing Cross Hospital », quelles autres conséquences en déduirons-nous ?

   "Eikö mieleesi johdu mitään erikoista? Sinä tunnet minun menettelytapani. Käytä niitä!"

   — Vous ne les trouvez-pas ?… Vous connaissez ma méthode…. Appliquez-la !

   "Minä en huomaa mitään muuta kuin sen, että mies toimi kaupungissa ennenkuin muutti maalle."

   — La seule conclusion évidente est que notre homme pratiquait la médecine à la ville avant de l’exercer à la campagne.

   "Vähän pitemmällekin voisimme ehkä päästä. Koettakaamme ajatella, missä tilaisuudessa tämäntapainen lahja mahdollisuuden mukaan on annettu. Koskahan hänen ystävänsä olisivat tulleet ajatelleeksi antaa hänelle tämän todistuksen suosiostaan? Luultavasti juuri silloin, kun hän oli aikeessa luopua paikastaan sairashuoneessa, ruvetakseen työskentelemään omin päin. Tiedämme hänen saaneen lahjan. Luulemme hänen vaihtaneen toimensa sairashuoneessa yksityiseen lääkärintyöhön maalla. Olisiko silloin liian ennenaikaista otaksua, että lahjan antaminen tapahtui vähää ennen muuttoa?"

   — Nous devons aller plus loin dans nos suppositions. Suivez cette piste. À quelle occasion est-il le plus probable qu’on ait offert ce cadeau ? Quand les amis du docteur Mortimer se seraient-ils cotisés pour lui donner un souvenir ? Certainement au moment où il quittait l’hôpital pour s’établir…. Nous savons qu’il y a eu un cadeau…. Nous croyons qu’il y a eu passage d’un service d’hôpital à l’exercice de la médecine dans une commune rurale. Dans ce cas, est-il téméraire d’avancer que ce cadeau a eu lieu à l’occasion de ce changement de situation ?

   "Ei, se kyllä tuntuu sangen luultavalta."

   — Cela semble très plausible.

   "Nyt on huomattava, että hänellä ei ole voinut olla vakinaista tointa sairashuoneessa, sillä sellaisen paikan saavat vain Lontooseen lopullisesti asettuneet henkilöt, jotka eivät muuta maalle, kun vaan niin mieleen johtuu. Mikä hän sitten oli? Jos hän työskenteli sairashuoneessa ilman vakinaista paikkaa, oli hän epäilemättä toisen arvoluokan lääkäri, ehkä lääketieteen ylioppilas, joka ei ole suorittanut täydellistä tutkintoa. Viisi vuotta sitten lähti hän Lontoosta, sen voi nähdä kepin vuosiluvusta. Sinun vakava, keski-ikäinen perhelääkärisi, rakas Watson, haihtuu kokonaan ilmaan, ja hänen sijalleen ilmestyy nuori, alle kolmenkymmenen vuoden ikäinen mies, joka on luonteeltaan ystävällinen, ilman kunnianhimoa, hajamielinen, ja jolla on, umpimähkään kuvaillen, rottakoiraa suurempi ja doggia pienempi koira."

   — Maintenant vous remarquerez que le docteur Mortimer ne devait pas appartenir au service régulier de l’hôpital. On n’accorde ces emplois qu’aux premiers médecins de Londres – et ceux-là ne vont jamais exercer à la campagne. Qu’était-il alors ? Un médecin auxiliaire…. Il est parti, il y a cinq ans… lisez la date sur la canne. Ainsi votre médecin, grave, entre deux âges, s’évanouit en fumée, mon cher Watson, et, à sa place, nous voyons apparaître un garçon de trente ans, aimable, modeste, distrait et possesseur d’un chien que je dépeindrai vaguement plus grand qu’un terrier et plus petit qu’un mastiff. »

   Minä nauroin tuntematta itseäni vakuutetuksi. Sherlock Holmes nojautui taaksepäin selkänojaa vasten ja puhalteli suustaan pieniä savupilviä, jotka nousivat kattoa kohden.

   Je souris d’un air incrédule, tandis que Holmes se renversait sur le canapé, en lançant au plafond quelques bouffées de fumée.

   "Mitä sinun viimmeiseen väitteeseesi tulee, niin en voi sitä tarkastaa", sanoin minä, "mutta erittäin vaikea ei ole ottaa selvä miehen ijästä ja tutkinnoista." Pieneltä hyllyltä, jossa minulla oli lääketieteelliset kirjani, otin lääkäriluettelon ja etsin nimen. Monella tohtorilla oli nimi Mortimer, mutta vain yhden ansioluettelo sopi kysymyksessä olevalle henkilölle. Minä luin sen ääneen.

   « Je ne puis contrôler cette dernière assertion, dis-je ; mais rien n’est plus facile que de nous procurer certains renseignements sur l’âge et les antécédents professionnels de notre inconnu. » Je pris sur un rayon de la bibliothèque l’annuaire médical et je courus à la lettre M. J’y trouvai plusieurs Mortimer. Un seul pouvait être notre visiteur. Je lus à haute voix :

   "Mortimer, James, M.R.C.S. 1882 Grimpen, Dartmoor, Devon. Toiminut apulaislääkärinä Charing Cross Hospitalissa vuodesta 1882 vuoteen 1884. Sai Jacksonin stipendin vertailevassa patologiassa erään kirjotuksen johdosta nimeltä 'Tautien synnystä.' Ruotsin lääkäriseuran kirjeenvaihtajajäsen. Kirjottanut: 'Muutamia mielijohteita atavismista' (Lancet, 1882). Menemmekö eteenpäin?" (Journal of Psychology, 1883). "Toimii lääkärinä Grimpenin, Thorsbyn ja Higt Barronin kunnissa."

   — « Mortimer, James, M. R. C. S. [1] 1882 ; Grimpen, Dartmoor, Devon. Interne de 1882 à 1884 à l’hôpital de Charing Cross. Lauréat du prix Jackson pour une étude de pathologie comparée, intitulée : « L’hérédité est-elle une maladie ? » Membre correspondant de la Société pathologique suédoise. Auteur de « Quelques caprices de l’atavisme » (The Lancet, 1882), « Progressons-nous ? » (Journal de Pathologie, 1883). Médecin autorisé pour les paroisses de Grimpen, Thornsley et High Barrow. »

   "Siinä ei sanota mitään hänen toimistaan jossakin urheiluseurassa, Watson", sanoi Holmes kurillisella hymyllä, "mutta niinkuin aivan oikein huomautit, toimii hän lääkärinä maalla. Ellen erehdy, sanoin, että hän oli luonteeltaan ystävällinen, ilman kunnianhimoa ja hajamielinen. Olen tehnyt sen havainnon, että vain ystävälliset ja hyväntahtoiset ihmiset saavat muistolahjoja, että täytyy olla ilman kunnianhimoa voidakseen lähteä Lontoosta ansaitsemaan elantoansa maalla, ja että vain hajamielinen mies jättää keppinsä eikä käyntikorttiansa, kun on tuntikauden istunut jonkun huoneessa odottamassa."

   — Hé ! Watson, il n’est nullement question de société de chasse, fit Holmes avec un sourire narquois ; mais bien d’un médecin de campagne, ainsi que vous l’aviez finement pronostiqué, d’ailleurs. Mes déductions se confirment. Quant aux qualificatifs dont je me suis servi, j’ai dit, si je me souviens bien : aimable, modeste et distrait. Or, on ne fait de cadeaux qu’aux gens aimables ; un modeste seul abandonne Londres pour se retirer à la campagne et il n’y a qu’un distrait pour laisser sa canne au lieu de sa carte de visite, après une attente d’une heure dans notre salon.

   "Ja koira?"

   — Et le chien ? repris-je.

   "On tottunut käymään herransa jälessä kantaen hänen keppiänsä. Keppi kun on jokseenkin raskas, on koira kantanut sitä keskeltä, ja voi selvään nähdä sen hampaiden jälet. Koiran leuka on, mikäli merkkien etäisyys näyttää, minun luullakseni liian leveä ollakseen rotta-koiran, eikä kyllin leveä ollakseen doggin. Mahdollisesti on se -- niin, todella se onkin kiharakarvainen pelto-pyykoira."

   — Le chien porte ordinairement la canne de son maître. Comme elle est lourde, il la tient par le milieu, fortement. Regardez la marque de ses crocs ! Elle vous indiquera que la mâchoire est trop large pour que le chien appartienne à la race des terriers et trop étroite pour qu’on le range dans celle des mastiffs. C’est peut-être,… oui, parbleu ! c’est un épagneul ! »

   Puhuessaan oli hän noussut ylös ja alkanut kulkea edestakasin huoneessa. Viimeiset sanansa olivat niin vakuuttavat, että nostin päätäni ja katsoin häneen.

   Tout en parlant, Holmes s’était levé et arpentait la pièce. Il s’arrêta devant la fenêtre. Sa voix avait un tel accent de conviction que la surprise me fit lever la tête.

   "Veliseni, kuinka on mahdollista, että voit olla siitä niin varma?"

   « Comment, mon cher ami, dis-je, pouvez-vous affirmer cela ?

   "Siitä yksinkertaisesta syystä, että koira juuri seisoo tuolla ulkona portailla, ja sen omistaja soittaa kelloa päästäkseen sisään. Älä toki mene, Watson. Tehän olette molemmat lääkäreitä, ja sinun läsnäolosi voi olla minulle avuksi. Nyt on määräävä hetki käsissä, Watson; me kuulemme askeleita portaissa, se on eräs mies, joka kohta on astunut meidän elämäämme ja tulee vaikuttamaan siihen -- pahaksiko vai hyväksi, emme tiedä. Mitä mahtaa tohtori James Mortimerilla, tiedemiehellä, olla sanottavaa Sherlock Holmesille, rikosasiain erikoistuntijalle, tai pyydettävää häneltä. Sisään!"

   — Pour la raison bien simple que j’aperçois le chien à notre porte et que voilà le coup de sonnette de son maître…. Restez, Watson ; le docteur Mortimer est un de vos confrères, votre présence me sera peut-être utile…. Que vient demander le docteur Mortimer, homme de science, à Sherlock Holmes, le spécialiste en matière criminelle ?… Entrez ! »

   Tulijan ulkomuoto hämmästytti minua, minä kun olin odottanut saavani nähdä tavallisen maalaistohtorin. Hän oli hyvin pitkä ja laiha mies; hänen käyrä nenänsä pisti kuin nokka esiin kahden terävän, harmaan silmän välistä, jotka olivat lähellä toisiaan ja loistivat eloisasti kultasankaisten silmälasien alta. Pukunsa kyllä tosin osotti hänen ammattiansa, mutta oli jokseenkin huolimaton. Hänen pitkä, musta takkinsa oli tahrainen ja housut kuluneet. Vaikka mies oli nuori, oli hänen selkänsä kumara, hän kulki hieman etunojoisena, ja hänen olennossaan oli samalla kertaa jotain urkkivaa ja hyväntahtoista. Tuskin oli hän ehtinyt sisään, kun hän huomasi kepin, jota Holmes piti kädessään, ja ilosta huudahtaen riensi hän sitä ottamaan. "Sepä oli hauskaa", sanoi hän. "En tiennyt varmaan, olinko unohtanut sen höyrylaivakonttoriin vai tänne. Sitä keppiä en tahtoisi paljosta kadottaa."

   M’attendant à voir le type du médecin de campagne que j’avais dépeint, l’apparition de notre visiteur me causa une vive surprise. Le docteur Mortimer était grand, mince, avec un long nez crochu qui débordait entre deux yeux gris, perçants, rapprochés l’un de l’autre et étincelants derrière des lunettes d’or. Il portait le costume traditionnel – mais quelque peu négligé – adopté par ceux de sa profession ; sa redingote était de couleur sombre et son pantalon frangé. Quoique jeune, son dos se voûtait déjà : il marchait la tête penchée en avant et son visage respirait un air de grande bonhomie. En entrant, il aperçut sa canne dans les mains de Holmes et il se précipita avec une expression joyeuse : « Quel bonheur ! fit-il. Je ne me souvenais plus où je l’avais laissée…. Je ne voudrais pas perdre cette canne pour tout l’or du monde.

   "Minä näen, että se on muistolahja", sanoi Holmes.

   — Un cadeau, n’est-ce pas ? interrogea Holmes.

   "Niin onkin."

   — Oui monsieur.

   "Charing Cross Hospitalista?"

   — De l’hôpital de Charing Cross ?

   "Minä sain sen parilta ystävältä siellä, kun menin naimisiin."

   — De quelques amis que j’y comptais… à l’occasion de mon mariage.

   "Ai, ai, se ei ollut hyvä", sanoi Holmes pudistaen päätään.

   — Ah ! fichtre ! c’est ennuyeux, répliqua Holmes, en secouant la tête. »

   Le docteur Mortimer, légèrement étonné, cligna les yeux.

   "Miksi se ei ollut hyvä?"

   « Qu’y a-t-il d’ennuyeux ?

   "Siksi että se turmeli meidän johtopäätöksemme. Kun menitte naimisiin, sanoitte?"

   — Vous avez dérangé nos petites déductions…. Vous dites : votre mariage ?

   "Niin, herrani. Minä menin naimisiin ja erosin sairashuoneelta. Samalla luovuin kaikista tilaisuuksista neuvotteluun muiden lääkärien kanssa. Minun täytyi hankkia oma koti."

   — Oui. Pour me marier, j’ai quitté l’hôpital…. Je désirais me créer un intérieur.

   "Vai niin. Silloinhan emme kumminkaan olleet aivan väärässä. Ja nyt, tohtori James Mortimer -- --"

   — Allons, fit Holmes, après tout, nous ne nous sommes pas trompés de beaucoup…. Et maintenant, docteur Mortimer….

   "Sanokaa herra Mortimer -- minä en ole suorittanut korkeinta tutkintoa."

   — Non, monsieur ! M. Mortimer, tout bonnement !… Un humble M. R. C. S.

   "Te olette varmaan yhtä tarkka havainnoissanne kuin tiedonannoissanne."

   — Et, évidemment, un homme d’un esprit pratique.

   "Oh, minä olen vain yrittelijä tieteessäni, herra Holmes, näkinkenkien kerääjä laajan, tuntemattoman meren rannalla. Luultavasti minulla on kunnia puhua herra Sherlock Holmesin kanssa, eikä -- --"

   — Oh ! un simple minus habens, un ramasseur de coquilles sur le rivage du grand océan inconnu de la science. C’est à M. Sherlock Holmes que je parle ?….

   "Ei, tuo herra tuossa on ystäväni tohtori Watson."

   — Oui ; et voici mon ami, le docteur Watson.

   "Minua ilahuttaa tutustua teihin. Olen kuullut teidän nimeänne mainittavan yhteydessä ystävänne nimen kanssa. Te, herra Holmes, herätätte suuresti minun mielenkiintoani. Tuskin olin odottanut näkeväni niin kapeaa pääkalloa tai niin voimakasta muodostusta silmäkuoppain yläpuolella. Sallitteko, että koettelen kädelläni päälaenluun syvennystä? Jäljennös teidän pääkallostanne olisi, kunnes se itse saadaan, kaunistuksena jollekin antropologiselle museolle. Minä en suinkaan tahdo olla tunkeileva, mutta teidän päänne minua houkuttelee."

   — Très heureux de faire votre connaissance, monsieur. J’ai souvent entendu prononcer votre nom avec celui de votre ami. Vous m’intéressez vivement, monsieur Holmes. J’ai rarement vu un crâne aussi dolichocéphalique que le vôtre, ni des bosses supra-orbitales aussi développées. Voulez-vous me permettre de promener mon doigt sur votre suture pariétale ? Un moulage de votre crâne, monsieur, en attendant la pièce originale, ferait l’ornement d’un musée d’anthropologie. Loin de moi toute pensée macabre ! Mais je convoite votre crâne. »

   Sherlock Holmes kehotti viittauksella tätä ihmeellistä miestä istuutumaan. "Te olette innokas ammatissanne, sen huomaan, niinkuin minä omassani", sanoi hän. "Etusormestanne päättäen teette itse sigarettinne. Sytyttäkää, olkaa hyvä."

   Holmes montra une chaise à cet étrange visiteur. « Vous êtes un enthousiaste de votre profession, comme je le suis de la mienne, dit-il. Je devine à votre index que vous fumez la cigarette… ne vous gênez pas pour en allumer une. »

   Mies otti esiin paperia ja tupakkaa ja kääräsi kummastuttavalla nopeudella jonkunverran viimemainittua paperilehtiseen. Hänellä oli pitkät, hyvin liikkuvat sormet, jotka olivat nopeat ja levottomat kuin hyönteisen tuntosarvet.

   Notre homme sortit de sa poche du papier et du tabac, et roula une cigarette avec une surprenante dextérité. Il avait de longs doigts, aussi agiles et aussi mobiles que les antennes d’un insecte.

   Holmes vaikeni, mutta ne lyhyet, läpitunkevat silmäilyt, joita hän heitti vieraaseen, osottivat kuinka häntä huvitti tämä merkillinen ilmiö.

   Holmes demeurait silencieux ; mais ses regards, obstinément fixés sur notre singulier compagnon, me prouvaient à quel point celui-ci l’intéressait.

   "Minä otaksun", sanoi hän lopuksi, "ettei vaan tarkotus tutkia minun pääkalloani saattanut minulle sitä kunniaa, että tulitte tänne eilen illalla ja taaskin tänään."

   Enfin Holmes parla. « Je présume, monsieur, dit-il, que ce n’est pas seulement pour examiner mon crâne que vous m’avez fait l’honneur de venir me voir hier et de revenir aujourd’hui ?

   "Ei, niin ei todellakaan ollut, vaikka minulle kyllä tuotti huvia saada tehdä sekin. Minä olen tullut luoksenne, herra Holmes, koska tiedän olevani epäkäytännöllinen, ja koska äkkiä olen tavannut erään vakavan ja tavallisuudesta hyvin poikkeavan arvoituksen. Kun tiedän, että te ammatissanne olette toinen järjestyksessä Europassa --."

   — Non, monsieur, non,… bien que je me réjouisse de cet examen. Je suis venu, monsieur Holmes, parce que je reconnais que je ne suis pas un homme pratique et ensuite parce que les circonstances m’ont placé en face d’un problème aussi grave que mystérieux. Je vous considère comme le second parmi les plus habiles experts de l’Europe….

   "Vai niin, niinkö olen? Uskallanko udella kenellä on kunnia olla ensimmäinen?" sanoi Holmes hieman terävästi.

   — Vraiment ! Puis-je vous demander le nom de celui que vous mettez en première ligne ? fit Holmes avec un peu d’amertume.

   "Sille, joka ankarasti pitää kiinni puhtaasta tieteestä, täytyy herra Bertillonin teoksen olla hyvin mieluisan."

   — L’œuvre de M. Bertillon doit fort impressionner l’esprit de tout homme amoureux de précision scientifique.

   "Miksi ette sitten kysy neuvoa häneltä?"

   — Alors, pourquoi ne le consultez-vous pas ?

   "Huomatkaa, minä mainitsin puhtaan tieteen. Kun on kysymys teorian sovelluttamisesta käytäntöön, olette te verraton. Enhän vaan vasten tahtoani liene --."

   — J’ai parlé de précision scientifique. Mais, en ce qui concerne la science pratique, il n’y a que vous…. J’espère, monsieur, que je n’ai pas involontairement….

   "Kyllä, sitä en voi kieltää", sanoi Holmes. "Minä luulen, tohtori Mortimer, että tekisitte viisaimmin, jos ilman enempiä valmistuksia aivan yksinkertaisesti ilmottaisitte minulle sen kysymyksen, jonka johdosta aijotte pyytää minun apuani."

   — Un peu, interrompit Holmes. Il me semble, docteur, que, laissant ceci de côté, vous feriez bien de m’expliquer exactement le problème pour la solution duquel vous réclamez mon assistance. »

Text from wikisource.org