Sherlock Holmesilla oli harvinaisessa määrässä kyky milloin vaan tahtoi irrottaa ajatuksensa siitä, mikä oli ne kokonaan vallannut. Kahden tunnin ajalla näytti hän tykkänään unohtaneen sen omituisen jutun, johon olimme joutuneet, ja hän oli kokonaan antautunut katselemaan uudenaikaisten belgialaisten mestarien tauluja. Hän ei tahtonut puhua muusta kuin taiteesta -- jota hän muuten hyvin vähän ymmärsi -- sittenkään, kun lähdettyämme näyttelystä jo olimme matkalla Northumberlandin hotelliin.
Sherlock Holmes had, in a very remarkable degree, the power of detaching his mind at will. For two hours the strange business in which we had been involved appeared to be forgotten, and he was entirely absorbed in the pictures of the modern Belgian masters. He would talk of nothing but art, of which he had the crudest ideas, from our leaving the gallery until we found ourselves at the Northumberland Hotel.
"Sir Henry Baskerville odottaa herroja huoneessaan", selitti portieeri. "Hän pyysi minua kehottamaan teitä heti menemään sinne."
"Sir Henry Baskerville is upstairs expecting you," said the clerk. "He asked me to show you up at once when you came."
"Onko teillä mitään sitä vastaan, että minä katselen matkustajaluetteloa?" kysyi Holmes.
"Have you any objection to my looking at your register?" said Holmes.
"Ei missään suhteessa."
"Not in the least."
Kirjaan oli merkitty kaksi nimeä Baskervillen jälkeen. Toinen oli: Theophilus Johnson perheineen Newcastlesta, toinen: rouva Oldmore kamarineitsyeineen High Lodgesta Altonista.
The book showed that two names had been added after that of Baskerville. One was Theophilus Johnson and family, of Newcastle; the other Mrs. Oldmore and maid, of High Lodge, Alton.
"Varmaankin minä tunnen tämän Johnsonin", sanoi Holmes portieerille. "Eikö hän ole lakimies, harmaatukkainen ja hieman ontuva?"
"Surely that must be the same Johnson whom I used to know," said Holmes to the porter. "A lawyer, is he not, gray-headed, and walks with a limp?"
"Ei, tämä herra Johnson on hiilikaivosten omistaja, hyvin reipas ja vilkas mies, eikä ole teitä vanhempi."
"No, sir; this is Mr. Johnson, the coal-owner, a very active gentleman, not older than yourself."
"Etteköhän erehdy hänen ammatistaan?"
"Surely you are mistaken about his trade?"
"En; hän on useana vuonna asunut tässä hotellissa, ja me tunnemme hänet hyvin."
"No, sir! he has used this hotel for many years, and he is very well known to us."
"Vai niin, se muuttaa asian. Entä rouva Oldmore? Luulen tuntevani sen nimen. Anteeksi uteliaisuuteni, mutta sattuu usein, että jonkun tuttavan luo mennessään tapaakin useampia."
"Ah, that settles it. Mrs. Oldmore, too; I seem to remember the name. Excuse my curiosity, but often in calling upon one friend one finds another."
"Hän on hyvin sairaalloinen. Mies on ollut pormestarina Gloucesterissa. Hänkin asuu täällä aina kaupungissa käydessään."
"She is an invalid lady, sir. Her husband was once mayor of Gloucester. She always comes to us when she is in town."
"Kiitos tiedoista. Minä en kyllä tunne häntä. -- Näillä kysymyksillä, Watson, olemme saaneet varmuuden eräästä hyvin tärkeistä asiasta", jatkoi hän matalalla äänellä meidän mennessä portaita ylös. "Tiedämme nyt, että ne henkilöt, jotka niin suuresti pitävät huolta ystävästämme, eivät ole asettuneet asumaan samaan hotelliin kuin hän. Se todistaa, että he tahtovat pysyä poissa hänen näkyvistään yhtä innokkaasti kuin he häntä vakoilevat. Tämä seikka on hyvin tärkeä."
"Thank you; I am afraid I cannot claim her acquaintance. We have established a most important fact by these questions, Watson," he continued in a low voice as we went upstairs together. "We know now that the people who are so interested in our friend have not settled down in his own hotel. That means that while they are, as we have seen, very anxious to watch him, they are equally anxious that he should not see them. Now, this is a most suggestive fact."
"Missä suhteessa?"
"What does it suggest?"
"Se sisältää mutta mistä on kysymys herraseni?"
"It suggests--halloa, my dear fellow, what on earth is the matter?"
Kun samalla olimme tulleet portaiden yläpäähän ja kääntyneet käytävään, tapasimme sir Henry Baskervillen itsensä. Hän oli punakkana vihasta ja piti kädessään vanhaa, tomuttunutta saapasta. Hän oli niin kiukuissaan, että tuskin sai sanoja suustaan, ja kun hän viimein alkoi puhua, tapahtui se melkoista murteellisemmin kuin aamulla.
As we came round the top of the stairs we had run up against Sir Henry Baskerville himself. His face was flushed with anger, and he held an old and dusty boot in one of his hands. So furious was he that he was hardly articulate, and when he did speak it was in a much broader and more Western dialect than any which we had heard from him in the morning.
"Luulenpa että tässä hotellissa pidetään minua poika-nulikkana", sanoi hän. "Elleivät varo itseään, niin saavat kyllä nähdä, ettei minun kanssani ole leikkimistä. Jos ei tuo lurjus löydä minun saapastani, niin tulee tästä toista. Minä kyllä osaan sietää leikinkin, herra Holmes, mutta tämä on melkein liikaa."
"Seems to me they are playing me for a sucker in this hotel," he cried. "They'll find they've started in to monkey with the wrong man unless they are careful. By thunder, if that chap can't find my missing boot there will be trouble. I can take a joke with the best, Mr. Holmes, but they've got a bit over the mark this time."
"Yhäkö te haette saapastanne?"
"Still looking for your boot?"
"Yhä, ja minä kyllä sen löydänkin."
"Yes, sir, and mean to find it."
"Mutta ettekö sanonut sen olleen uuden ja väriltään ruskean?"
"But, surely, you said that it was a new brown boot?"
"Niin se olikin, mutta nyt se on vanha ja musta."
"So it was, sir. And now it's an old black one."
"Mitä? Ettehän tarkoittane --?"
"What! you don't mean to say----?"
"Sitä juuri tarkoitan. Minulla ei ollut enempää kuin kolme paria jalkineita -- uudet ruskeat, vanhat mustat ja kiiltonahkasaappaat, jotka minulla ovat jalassa. Eilen illalla otettiin minulta toinen ruskeista saappaistani, ja tänään on varastettu musta saapas. -- Kuulkaa, oletteko löytäneet sen? Puhu suusi puhtaaksi, nahjus, äläkä siinä murjota?"
"That's just what I do mean to say. I only had three pairs in the world--the new brown, the old black, and the patent leathers, which I am wearing. Last night they took one of my brown ones, and to-day they have sneaked one of the black. Well, have you got it? Speak out, man, and don't stand staring!"
Eräs pelästynyt saksalainen tarjoilija oli lähestynyt.
An agitated German waiter had appeared upon the scene.
"En, herra", sanoi tämä, "olen tiedustellut kaikkialta, mutta sitä ei kukaan ole nähnyt."
"No, sir; I have made inquiry all over the hotel, but I can hear no word of it."
"Vai niin. Sitten minä sanon teille, että menen isännän luo ja sanon ilman muuta lähteväni koko hotellista, ellei saapas löydy ennen iltaa."
"Well, either that boot comes back before sundown or I'll see the manager and tell him that I go right straight out of this hotel."
"Se löytyy varmaan, minä lupaan, että haen sen, jos vaan olette hieman kärsivällinen."
"It shall be found, sir--I promise you that if you will have a little patience it will be found."
"Se on kyllä parasta, sillä en aio enää menettää mitään tässä varaspesässä. Mutta suokaa anteeksi, herra Holmes, on tyhmää vaivata teitä sellaisella pikkuseikalla."
"Mind it is, for it's the last thing of mine that I'll lose in this den of thieves. Well, well, Mr. Holmes, you'll excuse my troubling you about such a trifle----"
"Minä en suinkaan pidä sitä pikkuseikkana."
"I think it's well worth troubling about."
"Te näytte pitävän asiaa jokseenkin tärkeänä."
"Why, you look very serious over it."
"Kuinka te itse sen selitätte?"
"How do you explain it?"
"Minä en sitä ensinkään selitä. Se on hulluinta ja omituisinta, mitä minulle on koskaan sattunut."
"I just don't attempt to explain it. It seems the very maddest, queerest thing that ever happened to me."
"Ehkä kyllä omituisinta", sanoi Holmes ajatuksissaan.
"The queerest perhaps----" said Holmes, thoughtfully.
"Mitä johtopäätöksiä siitä teette?"
"What do you make of it yourself?"
"Minä en luule sitä vielä täysin ymmärtäväni. Koko tämä asia on hyvin monimutkainen. Yhteydessä setänne kuoleman kanssa luulen sen melkein olevan sekavimman ja merkitsevimmän kaikista niistä viidestäsadasta merkillisestä jutusta, joita olen käsitellyt. Meillä on kumminkin useita johtolankoja käsissämme, ja on hyvin luultavaa, että joku niistä vie totuuteen. Voi olla, että hukkaamme aikaa seuraamalla väärää lankaa, mutta ennemmin tai myöhemmin löydämme kyllä oikean."
"Well, I don't profess to understand it yet. This case of yours is very complex, Sir Henry. When taken in conjunction with your uncle's death I am not sure that of all the five hundred cases of capital importance which I have handled there is one which cuts so deep. But we hold several threads in our hands, and the odds are that one or other of them guides us to the truth. We may waste time in following the wrong one, but sooner or later we must come upon the right."
Ateriamme oli jokseenkin hupainen, eikä sen kestäessä paljoa puhuttu siitä asiasta, joka oli saattanut meidät yhteen. Vasta kun olimme siirtyneet pieneen yksityiseen salonkiin, kysyi Holmes Baskervillelta, mitä hän aikoi.
We had a pleasant luncheon in which little was said of the business which had brought us together. It was in the private sitting-room to which we afterwards repaired that Holmes asked Baskerville what were his intentions.
"Minä aion matkustaa Baskerville Halliin."
"To go to Baskerville Hall."
"Koska?"
"And when?"
"Viikon lopulla."
"At the end of the week."
"Itse asiassa luulen, että teette siinä oikein", sanoi Holmes. "Minulla on selviä todistuksia siitä, että teitä vartioidaan Lontoossa, ja tämän suuren kaupungin miljoonain asukasten joukosta on vaikea saada selville ketkä teitä vainoovat, ja mitä he tarkottavat. Jos he pahaa aikovat, niin voisivat he teitä vahingoittaa, ilman että me pystyisimme sitä estämään. Luultavasti te ette tiedä, tohtori Mortimer, että lähtiessänne aamulla minun talostani, joku vakooja teitä seurasi?"
"On the whole," said Holmes, "I think that your decision is a wise one. I have ample evidence that you are being dogged in London, and amid the millions of this great city it is difficult to discover who these people are or what their object can be. If their intentions are evil they might do you a mischief, and we should be powerless to prevent it. You did not know, Dr. Mortimer, that you were followed this morning from my house?"
Tohtori Mortimer säpsähti.
Dr. Mortimer started violently.
"Mitä sanotte? Kuka sitten?"
"Followed! By whom?"
"Ikävä kyllä emme sitä tiedä! Onko teidän naapurienne ja tuttavienne joukossa Dartmoorissa ketään tuuhea- ja mustapartaista miestä?"
"That, unfortunately, is what I cannot tell you. Have you among your neighbours or acquaintances on Dartmoor any man with a black, full beard?"
"Ei -- odottakaa, niin mietin. Barrymorella, sir Charlesin hovimestarilla, on tuuhea, musta parta."
"No--or, let me see--why, yes. Barrymore, Sir Charles's butler, is a man with a full, black beard."
"Todellako? Missä on Barrymore?"
"Ha! Where is Barrymore?"
"Hän hoitaa Baskerville Hallia."
"He is in charge of the Hall."
"Sitten on parasta, että otamme selville, onko hän todellakin siellä, vai onko hän ehkä Lontoossa."
"We had best ascertain if he is really there, or if by any possibility he might be in London."
"Kuinka se käy päinsä?"
"How can you do that?"
"Antakaa minulle sähkösanomapaperi. 'Onko kaikki kunnossa sir Henryä varten?' Enempää ei tarvita. Ja sitten osoite: Herra Barrymore, Baskerville Hall. Mikä on lähin sähkösanoma-asema? Grimpen. Se on hyvä. Ja sitten sähkötämme Grimpenin postinhoitajalle: 'Barrymorelle tullut sähkösanoma on annettava hänelle itselleen. Ellei kotona, palautettakoon sähkösanoma sir Henry Baskervillelle. Northumberlandin hotelliin!' Tällä tavoin saamme tietää, onko Barrymore Devonshiressä, vai eikö."
"Give me a telegraph form. 'Is all ready for Sir Henry?' That will do. Address to Mr. Barrymore, Baskerville Hall. What is the nearest telegraph-office? Grimpen. Very good, we will send a second wire to the postmaster, Grimpen: 'Telegram to Mr. Barrymore to be delivered into his own hand. If absent, please return wire to Sir Henry Baskerville, Northumberland Hotel.' That should let us know before evening whether Barrymore is at his post in Devonshire or not."
"Se on totta", sanoi Baskerville. "Kuulkaahan, tohtori Mortimer, mikä hän oikein on miehiään, tämä Barrymore?"
"That's so," said Baskerville. "By the way, Dr. Mortimer, who is this Barrymore, anyhow?"
"Hän on tilan entisen päällysmiehen poika. Neljän miespolven ajan on tuo toimi kulkenut isältä pojalle. Mikäli tiedän ovat sekä hän että vaimonsa hyvin kunnioitettavia ihmisiä."
"He is the son of the old caretaker, who is dead. They have looked after the Hall for four generations now. So far as I know, he and his wife are as respectable a couple as any in the county."
"Toiselta puolen", huomautti Baskerville, "on kieltämätöntä, että noilla ihmisillä on hyvin komea koti, eikä työtä mitään, ellei omistaja asu tilalla."
"At the same time," said Baskerville, "it's clear enough that so long as there are none of the family at the Hall these people have a mighty fine home and nothing to do."
"Se on totta."
"That is true."
"Oliko Barrymorea jollakin tavalla otettu huomioon sir Charlesin testamentissa?" kysyi Holmes.
"Did Barrymore profit at all by Sir Charles's will?" asked Holmes.
"Kumpikin, sekä mies että vaimo, saivat viisisataa puntaa."
"He and his wife had five hundred pounds each."
"Vai niin. Ja tiesivätkö he ennakolta saavansa sen summan?"
"Ha! Did they know that they would receive this?"
"Kyllä. Sir Charles puhui mielellään määräyksistään."
"Yes; Sir Charles was very fond of talking about the provisions of his will."
"Sepä oli huvittavaa kuulla."
"That is very interesting."
"Minä toivon", sanoi tohtori Mortimer, "että te ette epäile jokaista, joka on saanut lahjan sir Charlesin testamentin kautta, sillä minäkin sain tuhat puntaa."
"I hope," said Dr. Mortimer, "that you do not look with suspicious eyes upon everyone who received a legacy from Sir Charles, for I also had a thousand pounds left to me."
"Todellako. Ja vielä useammatkin, luultavasti?"
"Indeed! And anyone else?"
"Useita vähäpätöisiä summia oli määrätty yksityisille henkilöille ja suurempia määriä monelle hyväntekeväisyyslaitokselle. Jäännös siirtyi kokonaisuudessaan sir Henrylle."
"There were many insignificant sums to individuals, and a large number of public charities. The residue all went to Sir Henry."
"Paljonko sitä oli?"
"And how much was the residue?"
"Seitsemänsataaneljäkymmentä tuhatta puntaa."
"Seven hundred and forty thousand pounds."
Holmes kohotti hämmästyneenä kulmakarvojaan. "En voinut aavistaakaan, että niin tavaton summa oli kysymyksessä."
Holmes raised his eyebrows in surprise. "I had no idea that so gigantic a sum was involved," said he.
"Sir Charlesin huhuttiin olevan hyvin rikkaan, mutta me emme tienneet kuinka rikas hän oli, ennenkuin tarkastimme hänen paperinsa. Koko hänen omaisuutensa nousi noin miljoonaan puntaan."
"Sir Charles had the reputation of being rich, but we did not know how very rich he was until we came to examine his securities. The total value of the estate was close on to a million."
"Kas vaan! Siinä on voitto, joka kannattaa epätoivoisenkin pelin. Mutta vielä yksi kysymys, tohtori Mortimer. Otaksukaamme, että jotain tapahtuisi tälle nuorelle ystävällemme -- pyydän anteeksi tämän ikävän otaksuman! -- kuka silloin perisi tilan?"
"Dear me! It is a stake for which a man might well play a desperate game. And one more question, Dr. Mortimer. Supposing that anything happened to our young friend here--you will forgive the unpleasant hypothesis!--who would inherit the estate?"
"Koska Rodger Baskerville, sir Charlesin nuorempi veli, kuoli naimattomana, siirtyisi tila Desmond-suvulle, joka on etäistä sukua Baskervilleille. James Desmond on vanhanpuoleinen mies ja on pappina Westmorelandissa."
"Since Rodger Baskerville, Sir Charles's younger brother died unmarried, the estate would descend to the Desmonds, who are distant cousins. James Desmond is an elderly clergyman in Westmoreland."
"Kiitos. Kaikki nämä yksityisseikat ovat tärkeitä. Oletteko nähnyt herra James Desmondin?"
"Thank you. These details are all of great interest. Have you met Mr. James Desmond?"
"Olen, hän kävi kerran tervehtimässä sir Charlesia. Hän on arvokkaan näkönen, hurskas mies. Muistan hyvin, että hän kieltäytyi vastaanottamasta elinkorkoa, jota sir Charles innokkaasti hänelle tarjosi."
"Yes; he once came down to visit Sir Charles. He is a man of venerable appearance and of saintly life. I remember that he refused to accept any settlement from Sir Charles, though he pressed it upon him."
"Ja tämä vaatimaton mieskö perisi sir Charlesin omaisuuden?"
"And this man of simple tastes would be the heir to Sir Charles's thousands."
"Hän perisi tilan, joka on sukukartano, ja hän perisi myöskin rahat, ellei nykyinen omistaja, joka luonnollisesti tekee niille, minkä tahtoo, olisi toisin määrännyt."
"He would be the heir to the estate because that is entailed. He would also be the heir to the money unless it were willed otherwise by the present owner, who can, of course, do what he likes with it."
"Oletteko tehnyt testamenttinne, sir Henry?"
"And have you made your will, Sir Henry?"
"En, herra Holmes, en ole. Minulla ei ole ollut aikaa siihen, sillä vasta eilen sain kuulla, kuinka asiat ovat. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että rahojen on jouduttava sille, jolle arvonimi ja tilakin. Se oli setävainajani mielipide. Kuinka voisi omistaja elvyttää suvun entisen suuruuden, ellei hänellä ole rahaa tilan ylläpitämiseksi? Talo, maa ja rahat saavat kuulua yhteen."
"No, Mr. Holmes, I have not. I've had no time, for it was only yesterday that I learned how matters stood. But in any case I feel that the money should go with the title and estate. That was my poor uncle's idea. How is the owner going to restore the glories of the Baskervilles if he has not money enough to keep up the property? House, land, and dollars must go together."
"Aivan oikein. Olen samaa mieltä kuin te, sir Henry, ja viisainta on, että viipymättä matkustatte Devonshireen. Ainoastaan yhden neuvon antaisin teille. Te ette saa missään tapauksessa lähteä sinne yksin."
"Quite so. Well, Sir Henry, I am of one mind with you as to the advisability of your going down to Devonshire without delay. There is only one provision which I must make. You certainly must not go alone."
"Tohtori Mortimer palaa sinne minun mukanani."
"Dr. Mortimer returns with me."
"Mutta tohtori Mortimerilla on sairaansa hoidettavanaan, ja hän asuu usean englannin penikulman päässä teistä. Parhaimmallakaan tahdolla maailmassa ei hän voisi auttaa teitä. Ei, sir Henry, teidän täytyy ottaa mukaanne joku luotettava mies, joka aina voi olla teidän läheisyydessänne."
"But Dr. Mortimer has his practice to attend to, and his house is miles away from yours. With all the good will in the world he may be unable to help you. No, Sir Henry, you must take with you someone, a trusty man, who will be always by your side."
"Onkohan mahdollista, että te itse, herra Holmes, voisitte seurata minua?"
"Is it possible that you could come yourself, Mr. Holmes?"
"Jos asiat kärjistyisivät, koettaisin itse saapua, mutta ymmärrättehän, että minun nykyään, kun minun neuvoani alituiseen kysytään sekä suullisesti että kirjeellisesti joka taholta, on aivan mahdoton epämääräiseksi ajaksi poistua Lontoosta. Juuri tätäkin nykyä uhkaa muuan rahankiristäjä yhtä Englannin etevimmistä nimistä häpeällä, ja minä yksin voin torjua uhkaavan häväistysjutun. Huomaatte siitäkin, että minun on aivan mahdoton lähteä Dartmooriin."
"If matters came to a crisis I should endeavour to be present in person; but you can understand that, with my extensive consulting practice and with the constant appeals which reach me from many quarters, it is impossible for me to be absent from London for an indefinite time. At the present instant one of the most revered names in England is being besmirched by a blackmailer, and only I can stop a disastrous scandal. You will see how impossible it is for me to go to Dartmoor."
"Ettekö voi suosittaa ketään muuta?"
"Whom would you recommend, then?"
Holmes laski kätensä minun käsivarrelleni.
Holmes laid his hand upon my arm.
"Jos ystäväni tahtoisi seurata teitä, niin ei kukaan voisi olla teille niin suurena apuna vaikeina hetkinä. Minä sanon sen täydellä vakaumuksella."
"If my friend would undertake it there is no man who is better worth having at your side when you are in a tight place. No one can say so more confidently than I."
Ehdotus tuli aivan odottamatta, mutta ennenkuin ehdin vastata, oli Baskerville tarttunut käteeni ja puristi sitä sydämellisesti.
The proposition took me completely by surprise, but before I had time to answer, Baskerville seized me by the hand and wrung it heartily.
"Siinä tekisitte ystävän työn, tohtori Watson", sanoi hän. "Te näette kuinka laitani on, ja tiedätte melkein yhtä paljon asiasta kuin minä itse. Jos tahdotte seurata minua Baskerville Halliin ja auttaa minua vaikeuksissa, niin en sitä koskaan unohda."
"Well, now, that is real kind of you, Dr. Watson," said he. "You see how it is with me, and you know just as much about the matter as I do. If you will come down to Baskerville Hall and see me through I'll never forget it."
Tilaisuudet outoihin seikkailuihin ovat aina olleet minulle houkuttelevia, ja Holmesin sanat minua imartelivat yhtä paljon kuin se into, jolla sir Henry otti vastaan tämän ehdotuksen.
The promise of adventure had always a fascination for me, and I was complimented by the words of Holmes and by the eagerness with which the baronet hailed me as a companion.
"Tulen mielelläni", sanoin minä. "En todellakaan tiedä, kuinka voisin aikaani paremmin käyttää."
"I will come, with pleasure," said I. "I do not know how I could employ my time better."
"Ja sinä ilmotat minulle kaikki tarkkaan", sanoi Holmes. "Kun ratkaiseva hetki saapuu, ja sen täytyy saapua, niin minä sanon sinulle, kuinka sinun on menetteleminen. Lauantaina on luultavasti kaikki valmiina lähtöä varten?"
"And you will report very carefully to me," said Holmes. "When a crisis comes, as it will do, I will direct how you shall act. I suppose that by Saturday all might be ready?"
"Sopiiko se tohtori Watsonille?"
"Would that suit Dr. Watson?"
"Kyllä."
"Perfectly."
"Siis kohtaamme me toisemme, ellei mitään odottamatonta tapahdu, lauantaina kello 10:30 Paddington-asemalla."
"Then on Saturday, unless you hear to the contrary, we shall meet at the 10:30 train from Paddington."
Olimme nousseet ylös lähteäksemme, kun Baskerville huudahti ilosta, hyökkäsi erääseen nurkkaan ja veti kaapin alta esiin ruskean saappaan.
We had risen to depart when Baskerville gave a cry, of triumph, and diving into one of the corners of the room he drew a brown boot from under a cabinet.
"Kas tässä se on!" huudahti hän.
"My missing boot!" he cried.
"Toivokaamme, että kaikki teidän vaikeutenne yhtä helposti selviävät!" sanoi Sherlock Holmes.
"May all our difficulties vanish as easily!" said Sherlock Holmes.
"Mutta se on kovin kummallista", huomautti tohtori Mortimer. "Ennen ateriaa hain joka paikan tässä huoneessa."
"But it is a very singular thing," Dr. Mortimer remarked. "I searched this room carefully before lunch."
"Ja sen tein minäkin", sanoi Baskerville, "joka ainoan tuuman minä tarkastin."
"And so did I," said Baskerville. "Every inch of it."
"Ja silloin ei saapasta täällä ollut."
"There was certainly no boot in it then."
"Siinä tapauksessa on tarjoilija luultavasti tuonut sen tänne meidän syödessämme."
"In that case the waiter must have placed it there while we were lunching."
Saksalainen kutsuttiin sisään, mutta ei sanonut tietävänsä mitään asiasta, joka pysyi selittämättömänä. Siten oli vielä yksi salaperäinen tapaus liittynyt useihin entisiin samankaltaisiin, vaikka näennäisesti arvottomiin seikkoihin, jotka olivat niin tiheään toisiaan seuranneet. Lukuunottamatta kamalaa kertomusta sir Charlesin kuolemasta, oli viime päivinä sattunut jakso selittämättömiä tapauksia: ensin tuo painettu kirje, sitten mustapartainen urkkija vaunuissa, sitten uuden ruskean saappaan katoaminen, sitten sama kohtalo vanhalle mustalle saappaalle ja viimeksi edellisen löytyminen. Holmes istui äänettömänä minun rinnallani ajaessamme takasin Baker Streetille, ja hänen rypistetyt kulmakarvansa ja kasvojen terävä ilme ilmottivat minulle, että hän, niinkuin minäkin, koetti sommitella niitä puitteita, joiden sisään kaikki nämä näennäisesti hajanaiset seikat sopisivat. Koko iltapäivän ja myöhäiseen iltaan istui hän ajatuksissaan.
The German was sent for but professed to know nothing of the matter, nor could any inquiry clear it up. Another item had been added to that constant and apparently purposeless series of small mysteries which had succeeded each other so rapidly. Setting aside the whole grim story of Sir Charles's death, we had a line of inexplicable incidents all within the limits of two days, which included the receipt of the printed letter, the black-bearded spy in the hansom, the loss of the new brown boot, the loss of the old black boot, and now the return of the new brown boot. Holmes sat in silence in the cab as we drove back to Baker Street, and I knew from his drawn brows and keen face that his mind, like my own, was busy in endeavouring to frame some scheme into which all these strange and apparently disconnected episodes could be fitted. All afternoon and late into the evening he sat lost in tobacco and thought.
Vähän ennen päivällistä tuotiin meille kaksi sähkösanomaa. Ensimmäinen kuului:
Just before dinner two telegrams were handed in. The first ran:--
"Olen juuri saanut tietää, että Barrymore on Baskerville Hallissa. -- Baskerville."
"Have just heard that Barrymore is at the Hall.--BASKERVILLE." The second:--
Toinen: "Määräyksen mukaan olen käynyt kolmessa-kolmatta hotellissa, mutta ikäväkseni en ole löytänyt sellaista Timesin lehteä, josta olisi jotain leikattu -- Cartwright."
"Visited twenty-three hotels as directed, but sorry, to report unable to trace cut sheet of Times.--CARTWRIGHT."
"Siinä katkesi kaksi lankaa, Watson. Ei mikään ole niin kiihottavaa kuin sellainen tapaus, jossa kaikki käy päinvastoin kuin on laskenut. Meidän täytyy koettaa vainuta uusia jälkiä."
"There go two of my threads, Watson. There is nothing more stimulating than a case where everything goes against you. We must cast round for another scent."
"Vielä on jäljellä ajuri, joka kuljetti urkkijaa."
"We have still the cabman who drove the spy."
"Aivan oikein. Minä olen sähkösanomalla kysynyt ajuriasemalta hänen nimeänsä ja asuntoansa. Mahdollisesti on vastaus jo saapunut."
"Exactly. I have wired to get his name and address from the Official Registry. I should not be surprised if this were an answer to my question."
Kellon soiminen kuitenkin ennusti parempaa kuin sähkösanomavastausta, sillä ovi aukeni ja sisään astui päivettynyt henkilö, joka luultavasti oli juuri kysymyksessä oleva mies.
The ring at the bell proved to be something even more satisfactory than an answer, however, for the door opened and a rough-looking fellow entered who was evidently the man himself.
"Pääkonttorista on minulle ilmoitettu, että joku herra, joka asuu täällä, on kysynyt numeroa 2,704", sanoi hän. "Seitsemän vuotta olen ajanut vaunujani antamatta aihetta valituksiin, ja nyt tulen tänne suoraan ajuriasemalta kysymään, mitä teillä on moittimista."
"I got a message from the head office that a gent at this address had been inquiring for 2704," said he. "I've driven my cab this seven years and never a word of complaint. I came here straight from the Yard to ask you to your face what you had against me."
"Minulla ei ole pienintäkään moittimisen syytä teitä vastaan, ystäväni", sanoi Holmes. "Päinvastoin annan teille puolen sovereigniä, jos suoraan ja selvästi vastaatte minun kysymyksiini."
"I have nothing in the world against you, my good man," said Holmes. "On the contrary, I have half a sovereign for you if you will give me a clear answer to my questions."
"Kas sepä on onnen potkaus tänä päivänä", sanoi ajuri vetäen suunsa leveään nauruun. "Mitä herra sitten tahtoi kysyä?"
"Well, I've had a good day and no mistake," said the cabman, with a grin. "What was it you wanted to ask, sir?"
"Sanokaa minulle ensin nimenne ja osoitteenne, jos niin sattuisi, että tahtoisin puhutella teitä useammin kuin kerran."
"First of all your name and address, in case I want you again."
"John Clayton on nimeni, ja osoitteeni Turpey Street 3, the Borough. Minun vaununi ovat Shipleyn Yardilta Waterloo-aseman läheltä."
"John Clayton, 3 Turpey Street, the Borough. My cab is out of Shipley's Yard, near Waterloo Station."
Sherlock Holmes kirjoitti kaiken tämän muistiin.
Sherlock Holmes made a note of it.
"Kertokaa nyt, Clayton, kaikki, mitä tiedätte siitä herrasta, joka istui vaunuissanne pitäen silmällä, mitä tapahtui tämän talon edessä kello kymmenen aamupäivällä, ja joka sitten ajoi kahden herran perässä pitkin Regent Streetiä."
"Now, Clayton, tell me all about the fare who came and watched this house at ten o'clock this morning and afterwards followed the two gentlemen down Regent Street."
Mies näytti kummastuvan ja joutuvan hieman hämilleen. "Ei tunnu maksavan vaivaa minun puhua", sanoi hän, "sillä tehän jo tiedätte, minkä minäkin. Asia on niin, että tuo herra sanoi olevansa salapoliisi, ja että minä en saisi puhua hänestä kenellekään."
The man looked surprised and a little embarrassed. "Why, there's no good my telling you things, for you seem to know as much as I do already," said he. "The truth is that the gentleman told me that he was a detective and that I was to say nothing about him to anyone."
"Niin, mutta nyt sanon teille ystävällisesti, että on kysymys hyvinkin vakavasta asiasta, ja että teille voi tulla ikävyyksiä, jos koetatte salata jotain. Te sanotte tuon miehen väittäneen olevansa salapoliisi?"
"My good fellow, this is a very serious business, and you may find yourself in a pretty bad position if you try to hide anything from me. You say that your fare told you that he was a detective?"
"Niin hän sanoi."
"Yes, he did."
"Koska hän sen sanoi?"
"When did he say this?"
"Jättäessään minut."
"When he left me."
"Sanoiko hän muuta?"
"Did he say anything more?"
"Kyllä, hän sanoi nimensä."
"He mentioned his name."
Holmes katsahti minuun voitokkaasti. "Vai niin, sanoiko hän nimensä. Se oli varomatonta. No, mikä sitten oli hänen nimensä?"
Holmes cast a swift glance of triumph at me. "Oh, he mentioned his name, did he? That was imprudent. What was the name that he mentioned?"
"Hän sanoi olevansa Sherlock Holmes."
"His name," said the cabman, "was Mr. Sherlock Holmes."
En ole koskaan nähnyt ystäväni hämmästyvän niin kuin nyt kuullessaan ajurin vastauksen. Ensin istui hän ääneti ja hämillään, ja sitten hän purskahti sydämelliseen nauruun.
Never have I seen my friend more completely taken aback than by the cabman's reply. For an instant he sat in silent amazement. Then he burst into a hearty laugh.
"Sepä ei ollut huonosti, Watson, ei todellakaan!" sanoi hän. "Minä huomaan että hänen miekkansa on yhtä sukkela ja notkea kuin minun. Siinä osui hän niin että tuntui. Vai niin, oliko hän Sherlock Holmes?"
"A touch, Watson--an undeniable touch!" said he. "I feel a foil as quick and supple as my own. He got home upon me very prettily that time. So his name was Sherlock Holmes, was it?"
"Niin, se kyllä oli sen herran nimi."
"Yes, sir, that was the gentleman's name."
"Hyvä. Tahdotteko nyt sanoa, missä hän nousi vaunuihinne ja mitä sitten tapahtui?"
"Excellent! Tell me where you picked him up and all that occurred."
"Hän huusi minut luokseen kello puoli kymmenen aikana Trafalgar Squarella. Niinhän se olikin, hän sanoi heti olevansa salapoliisi ja tarjosi minulle kaksi guineaa, jos koko päivän ajaisin tarkoin hänen määräystensä mukaan kysymättä mitään. Hyvilleni minä luonnollisesti tulin. Ensin ajoimme Northumberlandin hotellin luo ja odotimme kunnes sieltä tuli kaksi herraa, jotka ottivat yhden hotellin edustalla olevista vaunuista. Me seurasimme heitä, kunnes he pysähtyivät näillä tienoin."
"He hailed me at half-past nine in Trafalgar Square. He said that he was a detective, and he offered me two guineas if I would do exactly what he wanted all day and ask no questions. I was glad enough to agree. First we drove down to the Northumberland Hotel and waited there until two gentlemen came out and took a cab from the rank. We followed their cab until it pulled up somewhere near here."
"Tässä portin edessä."
"This very door," said Holmes.
"Niin, kas siitä minä en ollut niin varma, mutta sen hän luultavasti tiesi. Me seisautimme puolitiessä kadulla ja istuimme siinä odottamassa ainakin puolentoista tuntia. Silloin kulkivat nuo herrat meidän ohitsemme, ja me seurasimme heitä pitkin Baker Streetiä ja sitten --."
"Well, I couldn't be sure of that, but I dare say my fare knew all about it. We pulled up half-way down the street and waited an hour and a half. Then the two gentlemen passed us, walking, and we followed down Baker Street and along ----"
"Tuon tiedän", sanoi Holmes.
"I know," said Holmes.
"Sitten edelleen kunnes he olivat kulkeneet kolme neljättäosaa Regent Streetiä. Silloin tempasi hän auki vaunujen kattoluukun ja huusi, että minun tulista vauhtia tuli ajaa Waterloo-asemalle. Minä iskin hevostani ja vähemmässä kuin kymmenessä minuutissa olimme siellä. Silloin maksoi hän aivan komeasti kaksi guineaansa ja meni asemahuoneeseen. Juuri vaunuista noustessaan, kääntyi hän sanomaan: 'Teitä ehkä huvittaa tietää, että olette kyydinnyt Sherlock Holmesia.' Sillä tavoin sain tietää hänen nimensä."
"Until we got three-quarters down Regent Street. Then my gentleman threw up the trap, and he cried that I should drive right away to Waterloo Station as hard as I could go. I whipped up the mare and we were there under the ten minutes. Then he paid up his two guineas, like a good one, and away he went into the station. Only just as he was leaving he turned round and he said: 'It might interest you to know that you have been driving Mr. Sherlock Holmes.' That's how I come to know the name."
"Ymmärrän. Ettekä häntä sittemmin nähnyt?"
"I see. And you saw no more of him?"
"En sen jälkeen, kun hän oli mennyt asemahuoneeseen."
"Not after he went into the station."
"Ja kuinka te kuvailisitte herra Sherlock Holmesin ulkomuodon?"
"And how would you describe Mr. Sherlock Holmes?"
Ajuri raapi päätänsä. "Minä sanon, että häntä ei juuri ole niin helppo kuvailla", sanoi hän. "Hän saattoi olla noin neljänkymmenen vuoden ikäinen, ja sitten hän kai oli keskipitkä, noin pari tuumaa teitä lyhempi, luulisin. Hän oli puettu kuin oikea keikari, hänellä oli musta tasaseksi leikattu täysiparta ja hän oli kalpeanaamainen. En minä luule voivani sanoa hänestä sen enempää."
The cabman scratched his head. "Well, he wasn't altogether such an easy gentleman to describe. I'd put him at forty years of age, and he was of a middle height, two or three inches shorter than you, sir. He was dressed like a toff, and he had a black beard, cut square at the end, and a pale face. I don't know as I could say more than that."
"Minkä väriset hänen silmänsä olivat?"
"Colour of his eyes?"
"Kas sitä minä en tiedä."
"No, I can't say that."
"Ettekö muista mitään muuta."
"Nothing more that you can remember?"
"En muista."
"No, sir; nothing."
"Tuossa on sitten rahanne. Saatte vielä toisen, jos voitte hankkia minulle lisää tietoja miehestä. Hyvää yötä!"
"Well, then, here is your half-sovereign. There's another one waiting for you if you can bring any more information. Good night!"
"Hyvää yötä, herra, ja kiitoksia!"
"Good night, sir, and thank you!"
John Clayton meni matkoihinsa, tyytyväisenä myhäillen, ja Holmes kääntyi minuun päin olkapäitään kohauttaen ja ivallisen surkeasti hymyillen.
John Clayton departed chuckling, and Holmes turned to me with a shrug of his shoulders and a rueful smile.
"Siinä katkesi kolmas lanka", sanoi hän, "ja nyt olemme joutuneet takasin lähtökohtaamme. Mikä viekas lurjus! Hän tiesi meidän talomme numeron, tiesi sir Henry Baskervillen pyytäneen minun neuvoani, urkki selville kuka minä olin, ja kun sai nähdä minut Regent Streetillä, otaksui hän minun panneen merkille ajurin numeron ja hakevan hänet käsiini, ja lähetti minulle pilkalla tervehdyksen minun omalla nimelläni. Sen sanon sinulle, Watson, että tällä kertaa olemme tavanneet vertaisemme vihollisen. Minä olen kärsinyt täydellisen tappion Lontoossa. Toivon sinun onnistuvan paremmin Devonshiressä. Mutta minä en ole hyvällä mielellä."
"Snap goes our third thread, and we end where we began," said he. "The cunning rascal! He knew our number, knew that Sir Henry Baskerville had consulted me, spotted who I was in Regent Street, conjectured that I had got the number of the cab and would lay my hands on the driver, and so sent back this audacious message. I tell you, Watson, this time we have got a foeman who is worthy of our steel. I've been checkmated in London. I can only wish you better luck in Devonshire. But I'm not easy in my mind about it."
"Miksi niin?"
"About what?"
"Minut tekee levottomaksi sinun lähtösi sinne. Se on ruma juttu, Watson, ja vaarallinen juttu. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä vähemmän siitä pidän. Niin, rakas veli, naura sinä vain, mutta iloinen tulen olemaan saadessani kerran sinut terveenä ja raittiina takasin Baker Streetin varrelle."
"About sending you. It's an ugly business, Watson, an ugly dangerous business, and the more I see of it the less I like it. Yes, my dear fellow, you may laugh, but I give you my word that I shall be very glad to have you back safe and sound in Baker Street once more."