Minä istuin muutamia sekunteja aivan hengettömänä, tuskin saattaen uskoa korviani. Mutta sitten tulin jälleen tajuihini, ja tuntui kuin sieluni olisi vapautunut musertavasta vastuunalaisuuden taakasta. Tämä kylmä, läpitunkeva, ivallinen ääni saattoi olla vain yhden ainoan.
Für einen oder zwei Augenblicke saß ich atemlos da und traute meinen Ohren kaum. Dann kehrten mein Verstand und meine Stimme zurück, während die schwer auf mir lastende Verantwortung im Nu von meinen Schultern gehoben zu werden schien. Diese kalte, schneidende, ironische Stimme konnte nur einem einzigen Mann auf der ganzen Welt gehören.
"Holmes!" huusin minä, "Holmes?"
„Holmes!“ schrie ich – „Holmes!“
"Tule ulos", sanoi hän "ja varo kaikin mokomin revolveria."
„Komm heraus“, antwortete er, „und sei bitte mit dem Revolver vorsichtig.“
Minä kumarruin matalan oviaukon läpitse ja siinä näin hänen istuvan kivellä majan edessä. Hänen silmänsä säihkyivät iloisuutta minun kasvoillani näkyvän hämmästyksen johdosta. Hän oli laihtunut ja näytti hieman riutuneelta, mutta eloisalta ja valppaalta kuten aina. Hänen teräväpiirteiset kasvonsa oli aurinko ruskehduttanut ja tuuli kovettanut. Karkeassa villapuvussaan ja verkalakissaan näytti hän tavalliselta matkailijalta, ja hänelle ominaisella puhtauden rakkaudellaan oli hän pitänyt huolta siitä, että parta oli yhtä huolellisesti ajeltu, ja liinavaatteet yhtä tahrattomat kuin Baker Streetillä.
Ich bückte mich unter dem nackten Türsturz hindurch. Dort saß er, auf einem Stein vor der Hütte, seine grauen Augen vor Vergnügen blitzend, als er meinen erstaunten Ausdruck erblickte. Er war mager und abgezehrt, doch frisch und munter, sein scharf geschnittenes Gesicht war von der Sonne gebräunt und wettergegerbt. In seinem Tweedanzug und mit seiner Kappe sah er wie jeder andere Tourist auf dem Moor aus, und mit jener katzenartigen Neigung zur Reinlichkeit, die eine seiner hervorstechenden Eigenarten war, hatte er es fertig gebracht, dass sein Kinn so glatt und seine Kleidung so vollkommen waren, als ob er in der Baker Street wäre.
"Kenenkään ihmisen kohtaaminen ei koskaan ole tehnyt minua näin iloiseksi", sanoin minä puristaen lämpimästi hänen kättänsä.
„Nie im Leben war ich erleichterter, dich zu sehen“, sagte ich und schüttelte seine Hand.
"Eikä niin hämmästyneeksikään?"
„Oder erstaunter, wie?“
"Ei, se kernaasti myönnetään."
„Ja, das muss ich zugeben.“
"Minä vakuutan, että minäkin hämmästyin. Minä en aavistanutkaan sinun keksineen minun tilapäistä asuntoani, vielä vähemmin sinun olevan siellä sisässä, ennenkuin olin kahdenkymmenen askeleen päässä ovelta."
„Ich kann dir versichern, die Überraschung war nicht nur einseitig. Ich hatte keine Ahnung, dass du meinen Schlupfwinkel entdeckt hast, geschweige denn dass du drinnen warst, bevor ich zwanzig Schritte von der Tür entfernt war.“
"Vai niin, tunsitko minun jälkeni?"
„Meine Fußabdrücke, vermute ich?“
"En, Watson, en saata kehua pystyväni erottamaan sinun jälkiäsi kaikista muista maailmassa. Mutta jos oikein tahdot minua joskus petkuttaa, niin käytä jotakin toista tupakkakauppaa, kun nimittäin löydän sigaretin-pätkän, jossa on merkki Bradley, Oxford Street, niin tiedän ystäväni Watsonin olevan lähitienoilla. Tuolla se on polun vieressä. Luultavasti viskasit sen kädestäsi vähää ennen kuin sukelsit sisään pimeään majaan."
„Nein, Watson; ich fürchte, dass ich nicht in der Lage bin, deine Fußabdrücke unter allen Fußabdrücken der Welt herauszufi nden. Wenn du mich wirklich täuschen willst, so musst du deinen Tabakhändler wechseln, denn wenn ich einen Zigarettenstummel der Marke Bradley, Oxford Street, sehe, weiß ich, dass mein Freund Watson sich in der Nähe befi ndet. Du fi ndest ihn dort neben dem Weg. Zweifellos hast du ihn dort zu jenem kritischen Zeitpunkt weggeworfen, als du die leere Hütte erobert hast.“
"Aivan oikein."
„Genau.“
"Niinpä luulen, ja kun tunnen sinun kestävyytesi, pidin varmana, että istuit siellä vaanimassa ase kädessä odottaen muukalaisen palaamista. Vai niin, sinä luulit siis minua tuoksi rikoksentekijäksi?"
„Das dachte ich mir – und da ich deine bewundernswerte Kühnheit kenne, war ich überzeugt, dass du mit einer Waffe in Reichweite dem zurückkehrenden Bewohner in einem Hinterhalt aufl auerst. Also hast du wirklich geglaubt, ich sei der Verbrecher?“
"Minä en sitä tiennyt, mutta olin päättänyt ottaa asiasta selon."
„Ich wusste nicht, wer du bist, aber ich war entschlossen, das herauszufi nden.“
"Hyvä on, Watson! Ja kuinka sait selville minun olinpaikkani? Ehkä näit minut tuona yönä, kun olit pyydystämässä vankia, ja minä varomattomasti annoin kuun nousta takanani."
„Großartig, Watson! Und wie hast du mich gefunden? Hast du mich vielleicht in der Nacht gesehen, als der Sträfl ing gejagt wurde und ich so unvorsichtig gewesen bin, den Mond hinter mir aufgehen zu lassen?“
"Kyllä, minä näin sinut silloin."
„Ja, da habe ich dich gesehen.“
"Ja sitten olet tutkinut jokaisen majan, kunnes osasit oikeaan?"
„Und bestimmt hast du alle Hütten durchsucht, bis du auf diese gestoßen bist?“
"En, sinun poikasi on huomattu, ja siitä sain johtoa."
„Nein, dein Botenjunge ist beobachtet worden, so dass ich einen Anhaltspunkt hatte, wo ich die Suche beginnen sollte.“
"Minä ymmärrän, tuo ukko kaukoputkineen. Aluksi en voinut käsittää, mitä se oli, kun valo kiilsi kiikarin lasista." Hän nousi ylös ja katsoi majaan. "Kas, Cartwright on käynyt tuomassa eräitä tarpeita. Mitä paperille on kirjoitettu. Vai niin, sinä olet ollut Coombe Traceyssa?"
„Gewiss der alte Herr mit dem Teleskop. Ich habe nicht gleich erkannt, was es war, als ich das erste Mal das Licht sich in der Linse brechen sah.“ Er stand auf und spähte in die Hütte. „Ah, ich sehe, dass Cartwright einige Besorgungen gebracht hat. Was steht in dieser Notiz? Aha, du warst also in Coombe Tracey, nicht wahr?“
"Olen."
„Ja.“
"Rouva Laura Lyonsin luona?"
„Um Mrs. Laura Lyons aufzusuchen.“
"Aivan niin."
„Stimmt.“
"Hyvä on. Tutkimuksemme näkyvät käyneen rinnakkain, ja kun vertaamme tuloksia, niin otaksun saavamme jokseenkin selvän käsityksen asiasta kokonaisuudessaan."
„Gut gemacht! Unsere Nachforschungen haben sich offenbar in parallelen Bahnen bewegt, und wenn wir unsere Resultate zusammenfügen, so erwarte ich mir davon eine umfangreiche Kenntnis des ganzen Falles.“
"Suoraan sanoen iloitsen sydämestäni siitä, että sinä olet täällä, sillä vastuunalaisuus ja asian hämäryys alkoivat rasittaa minun hermojani. Mutta kuinka maailmassa olet tullut tänne ja mitä sinä ole puuhannut? Minä luulin sinun oleskelevan Baker Streetin varrella kiintyneenä tuohon rahankiristysjuttuun."
„Ich bin von ganzem Herzen froh, Holmes, dass du hier bist, denn die Verantwortung und das Rätsel selbst wurden allmählich zu viel für meine Nerven. Aber wie um alles in der Welt bist du hierher gekommen und was tust du hier? Ich dachte, du wärest in der Baker Street und arbeitetest an diesem Erpressungsfall!“
"Sitä tahdoinkin sinua luulemaan."
„Das solltest du auch denken.“
"Siis sinä käytät minua palveluksessasi luottamatta minuun!" huudahdin minä hieman katkerasti. "Parempaa luulin ansainneeni, Holmes."
„Dann hast du mich also benutzt und mir doch nicht vertraut!“ rief ich bitter. „Ich dachte, ich hätte Besseres von dir verdient, Holmes.“
"Hyvä Watson, tässä asiassa, samoin kuin monessa muussakin, olet ollut minulle korvaamattomaksi hyödyksi, ja minä pyydän anteeksi, että olen sinua johonkin määrään pettänyt. Osaksi tein sen itsesi vuoksi, ja aavistus siitä vaarasta, joka sinua uhkasi, sai minun matkustamaan tänne oloja tutkimaan. Jos olisin ollut yhdessä sir Henryn ja sinun kanssa, niin olisi minun käsitykseni aivan sama kuin teidän, ja minun läsnäoloni olisi varottanut pelottavaa vastustajaamme. Nyt sitävastoin olen saattanut kuljeksia täällä aivan toisin kuin siinä tapauksessa, että olisin asunut Baskerville Hallissa. Ja minä olen nyt jonkunlaisena tuntemattomana tekijänä, jonka merkitys määräävänä hetkenä käy selväksi."
„Mein lieber Freund, wie in vielen anderen Fällen warst du auch hier von unschätzbarem Wert für mich, und ich bitte dich, mir zu verzeihen, wenn es scheint, als hätte ich dich zum Narren gehalten. In Wirklichkeit tat ich es zum Teil dir zuliebe, und meine Einschätzung der Gefahr, in der du dich befi ndest, veranlasste mich, hierher zu kommen und die Sache selbst zu untersuchen. Wäre ich mit Sir Henry und dir zusammen gewesen, so wären mit Sicherheit meine Ansichten dieselben wie deine gewesen und meine Anwesenheit hätte unseren außergewöhnlichen Gegner dazu gebracht, auf der Hut zu sein. Auf diese Weise jedoch war ich in der Lage, mich überall frei zu bewegen, wie es mir nicht möglich gewesen wäre, wenn ich in Baskerville Hall gewohnt hätte, und ich bleibe ein unbekannter Faktor in der Affäre, bereit dazu, im kritischen Moment mein Gewicht in die Waagschale zu werfen.“
"Mutta miksi et siitä minulle ilmoittanut?"
„Aber warum hast du mich im Dunkeln tappen lassen?“
"Siitä ei olisi ollut hyötyä kummallekaan meistä, ja sen kautta olisi mahdollisesti minun täällä oloni tullut ilmi. Ehkä olisit tahtonut ilmoittaa minulle jotain tai hyväntahtoisuudessasi jollakin tavoin huolehtia minun mukavuudestani, ja siitä olisi ollut kovin suurta vaaraa. Otin mukaani Cartwrightin --muistathan tuon asioimis-toimiston pojan? -- ja hän on hankkinut minulle tarpeeni: leipää ja puhtaita kauluksia. Voi tulla kylläkin vähällä toimeen. Poika on sitäpaitsi käytettäväkseni antanut kaksi silmää lisää ja nopean jalkaparin, joita en voi kyllin kiittää."
„Hättest du davon gewusst, hätte das uns nicht weitergeholfen und womöglich zu meiner Entdeckung geführt. Du hättest mir etwas erzählen wollen oder in deiner freundlichen Art zu meiner Annehmlichkeit beitragen und mir etwas herausbringen wollen, wodurch ein unnötiges Risiko entstanden wäre. Ich habe Cartwright mit hergebracht – du erinnerst dich an den kleinen Kerl aus dem Expressbüro – und er hat sich um meine einfachen Bedürfnisse gekümmert: ein Laib Brot, ein sauberer Kragen. Was braucht ein Mann mehr? Durch ihn hatte ich ein zweites Paar Augen auf einem äußerst fl inken Paar Füße, beides von unschätzbarem Wert.“
"Ja minun tiedonantoni ovat olleet aivan arvottomia!" Minä vapisin ajatellessani sitä huolta ja ylpeyttä, jolla ne olin kirjoittanut.
„Dann waren alle meine Berichte vergeblich!“ Meine Stimme zitterte, als ich mich der Mühe und des Stolzes erinnerte, mit denen ich sie verfasst hatte.
Holmes otti taskustaan paperikäärön.
Holmes entnahm seiner Tasche ein Bündel Papiere.
"Tässä ovat sinun kirjeesi, kunnon veliseni, ja niitä olen kyllä huolella tutkinut. Hyvästi järjestämällä asiat olen saanut aikaan, että ne ovat viipyneet vain yhden päivän liikaa. Minä en voi muuta kuin mitä lämpimimmin kiittää sitä intoa ja viisautta, jota olet osoittanut tässä niin tavattomassa asiassa."
„Hier sind deine Berichte, mein lieber Freund, und sorgfältig durchgearbeitet, das versichere ich dir. Ich habe alles gründlich vorbereitet, sie trafen hier jeweils mit nur einem Tag Verspätung ein. Ich darf dich außerordentlich beglückwünschen zu dem Eifer und der Intelligenz, die du bei diesem ungewöhnlich schwierigen Fall an den Tag gelegt hast.“
Vieläkin tuotti minulle jonkun verran tuskaa se ajatus, että Holmes oli tällä tavoin pettänyt minua, mutta hänen kiitoksensa lämpö karkotti kaiken suuttumuksen. Sisimmässäni tunsin myöskin hänen olevan oikeassa siinä, mitä sanoi, ja että tarkoituksemme saavuttamiseksi kyllä oli ollut viisainta pitää minua tietämättömänä hänen oleskelustaan nummella.
Ich war noch immer etwas gekränkt, weil Holmes mich dermaßen hinters Licht geführt hatte, aber die Herzlichkeit seines Lobes wusch mir den Ärger von der Seele. Im Grunde meines Herzens war mir auch bewusst, dass er mit dem, was er sagte, Recht hatte und es für unsere Zwecke das Beste war, dass ich über seine Anwesenheit im Moor nicht im Bilde gewesen war.
"Niin oli kyllä parasta", sanoi hän huomatessaan minun mieleni kirkastuvan. "Kerro nyt minulle, kuinka käynnistäsi rouva Laura Lyonsin luona suoriuduit -- minun ei ollut vaikea arvata sinun matkasi Coombe Traceyyn tarkoittaneen häntä, sillä siellä ei ole ketään muuta, joka voisi olla meille hyödyksi tässä asiassa. Ellet sinä olisi mennyt sinne tänään, niin on hyvin luultavaa, että minä olisin tehnyt sen huomenna."
„So ist es besser“, sagte er, als er sah, wie sich meine Miene aufhellte. Und jetzt berichte mir von den Ergebnissen deines Besuches bei Mrs. Laura Lyons – es war nicht schwierig für mich zu erraten, dass du deshalb dorthin gefahren bist, denn mir ist schon klar, dass sie diejenige Person in Coombe Tracey ist, die uns in dieser Angelegenheit von Nutzen sein kann. Tatsächlich wäre ich mit großer Wahrscheinlichkeit morgen zu ihr gefahren, wenn du nicht heute gefahren wärest.“
Aurinko oli laskenut, ja nummi verhoutui hämärään. Ilma kävi viileäksi, ja me etsimme suojaa majasta. Siellä kerroin hänelle keskusteluni Laura Lyonsin kanssa. Se herätti hänen huomiotaan niin, että minun joskus täytyi toistaa kahdesti samat seikat, ennenkuin hän tyyntyi.
Inzwischen war die Sonne untergangen und die Dämmerung breitete sich über das Moor aus. Die Luft war kühl geworden und wir zogen uns in das wärmere Innere der Hütte zurück. Dort saßen wir im Zwielicht beieinander, während ich Holmes von meiner Unterhaltung mit der Dame erzählte. Dies interessierte ihn so sehr, dass ich manche Passage zweimal wiederholen musste, bevor er zufrieden war.
"Tämä on hyvin tärkeää", sanoi hän päästyäni loppuun. "Se täyttää erään aukon, joka on näyttänyt minusta aivan selittämättömältä tässä mutkikkaassa jutussa. Ehkä tiedät, että tämän naisen ja Stapletonin suhde on hyvin läheinen?"
„Das ist äußerst wichtig“, sagte er, als ich geendet hatte. „Dadurch schließt sich in dieser komplexen Affäre eine Lücke, die ich bislang noch nicht überbrücken konnte. Bist du dir übrigens dessen bewusst, dass zwischen dieser Dame und Stapleton eine enge Vertrautheit besteht?“
"En sitä todellakaan tiennyt."
„Ich wusste nichts von einer engen Vertrautheit.“
"Niin on asia kumminkin. He tapaavat toisiaan, ovat kirjeenvaihdossa, ymmärtävät toisensa täydellisesti. Tästä saamme mahtavan aseen käsiimme. Jos vaan voisin sen avulla vapauttaa hänen vaimonsa -- --"
„Darüber kann gar kein Zweifel bestehen. Sie treffen sich, sie schreiben sich, sie verstehen sich blendend. Dadurch halten wir eine machtvolle Waffe in der Hand – wenn ich sie nur nutzen könnte, um seine Frau von ihm zu befreien...“
"Hänen vaimonsako?"
„Seine Frau?“
"Niin, nyt lienee minunkin ilmoitettava sinulle jotain vastaksi kaikelle sille, mitä sinä olet kertonut minulle. Se nainen, jota on pidetty neiti Stapletonina, on itse asiassa hänen vaimonsa."
„Ich werde dir nun zum Ausgleich für alles, was du mir gesagt hast, ein paar Informationen geben. Die Dame, die sich hier als Miss Stapleton ausgibt, ist in Wirklichkeit seine Frau.“
"Suuri Jumala, mitä sanot? Oletko varma siitä? Kuinka hän sitten on sallinut sir Henryn rakastua häneen?"
„Gütiger Himmel, Holmes! Bist du dir sicher, was du da sagst? Wie konnte er Sir Henry gestatten, sich in sie zu verlieben?“
"Sir Henryn rakastuminen ei oikeastaan voi vahingoittaa muita kuin häntä itseään. Stapleton piti kyllä huolta siitä, ettei hän tullut liian tunkeilevaksi, niinkuin itse olet nähnyt. Sanon vielä kerran, että tämä nainen on hänen vaimonsa eikä sisarensa."
„Sir Henrys Verliebtheit konnte niemandem schaden außer Sir Henry selbst. Er hat jedoch sorgfältig darauf geachtet, dass Sir Henry nicht weiter ging, wie du selbst beobachten konntest. Ich wiederhole, die Dame ist seine Frau und nicht seine Schwester.“
"Mutta mitä hyötyä sellaisesta petoksesta olisi?"
„Aber wofür diese sorgfältige Täuschung?“
"Stapleton ymmärsi, että hän vapaana naisena saattoi olla suuremmaksi hyödyksi."
„Weil er voraussah, dass sie als unverheiratete Frau für ihn sehr viel nützlicher sein würde.“
Kaikki minun salaiset aavistukseni ja häilyvät epäluuloni saivat äkkiä muodon ja kohdistuivat luonnontutkijaan. Tämä välinpitämätön ja väritön mies olkihattuineen ja hyönteishaavineen tuntui nyt minusta kammottavasta olennosta, jolla oli ääretön kärsivällisyys ja ääretön kavaluus, hymyilevät kasvot ja verenhimonen sydän."
All meine unausgesprochenen Vorahnungen und vagen Verdächtigungen nahmen plötzlich Gestalt an und zentrierten sich auf den Naturforscher. In diesem unbewegten und farblosen Mann mit seinem Strohhut und seinem Schmetterlingsnetz schien sich mir etwas Schreckliches zu zeigen – eine Kreatur von unendlicher Geduld und ebensolcher Geschicklichkeit mit lächelndem Gesicht und Mordgedanken.
"Hänkö siis on vihollisemme -- hänkö meitä Lontoossa vakoili?"
„Ist er dann unser Feind – ist er es, der uns in London beschattet hat?“
"Niin minä ainakin selitän arvoituksen."
„Das scheint mir des Rätsels Lösung.“
"Ja varoitus -- tuliko se hänen vaimoltaan?"
„Und die Warnung – sie muss von ihr gekommen sein!“
"Tuli kyllä."
„Genau.“
Olin näkevinäni halpamaisen konnantyön alkavan häämöttää esiin siitä pimeydestä, joka niin kauan oli minua ympäröinyt.
Konturen einer ungeheuren Gemeinheit, halb erkannt und halb vermutet, traten aus der Dunkelheit, die mich so lange umgeben hatte.
"Mutta oletko varma siitä, Holmes? Kuinka tiedät, että tuo nainen on hänen vaimonsa?"
„Aber bist du dir dessen sicher, Holmes? Woher weißt du, dass sie seine Frau ist?“
"Sen tiedän, sillä ensi kerran kohdatessaan sinua antoi hän sattumalta entisestä elämästään oikeitakin tietoja, joita hän kyllä on monta kertaa katunut sen jälkeen. Hän on todellakin ollut opettajana Pohjois-Englannissa eikä mikään ole helpompaa kuin ottaa selvä jostakin opettajasta. Löytyy koulutoimistoja, jotka voivat antaa tietoja kaikista sillä alalla toimivista henkilöistä. Jonkun aikaa asiaa tutkittuani sain selville, että eräs koulu oli joutunut häviöön mitä räikeimmistä syistä, ja että koulun hoitaja vaimoineen oli kadonnut. Kuvaus näistä henkilöistä sopi Stapletoneihin, ja kun vielä sanottiin, että tuo mies oli ollut hyönteistieteen harrastaja, niin oli yhteys selvä."
„Weil er so unvorsichtig gewesen ist, einen wahren Teil seines Lebens zu erzählen, als er dich das erste Mal getroffen hat, und ich wage die Behauptung, dass er dies seitdem oftmals bedauert hat. Er war tatsächlich einst Schulleiter im Norden Englands. Nun kann kaum jemandem leichter nachgespürt werden als einem Schulleiter. Es gibt Schulbehörden, durch welche man jeden, der jemals in diesem Beruf gearbeitet hat, ausfi ndig machen kann. Eine kleine Nachforschung hat ergeben, dass eine Schule unter furchtbaren Umständen zugrunde gegangen ist und derjenige, der sie – unter einem anderen Namen – geleitet hatte, ist zusammen mit seiner Ehefrau verschwunden. Die Beschreibung passte. Als ich hörte, dass der Vermisste einen Hang zur Insektenkunde hatte, war er vollständig identifi ziert.“
Asia alkoi todella näyttää vähemmän pimeältä, mutta paljon siinä vielä oli hämärää.
Das Dunkel lichtete sich, doch noch immer war vieles von Schatten verborgen.
"Mutta jos tämä nainen todella on hänen vaimonsa, niin mikä osa sitten on rouva Laura Lyonsilla?"
„Wenn diese Dame in Wahrheit seine Ehefrau war, wo kommt dann Mrs. Laura Lyons ins Spiel?“
"Siihen kohtaan ovat omat tutkimuksesi tuottaneet selvyyttä. Käyntisi hänen luonaan on huomattavassa määrässä yksinkertaistuttanut oloja. Minä en tiennyt, että oli ollut kysymys laillisesta erosta hänen ja hänen miehensä välillä. Luullen Stapletonia naimattomaksi toivoo hän luonnollisesti pääsevänsä hänen vaimokseen."
„Das ist einer der Punkte, auf welchen deine eigenen Nachforschungen ein Licht geworfen haben. Deine Unterhaltung mit der Dame hat die Situation ziemlich geklärt. Ich wusste nichts von einer geplanten Scheidung zwischen ihr und ihrem Ehemann. Da sie Stapleton für unverheiratet hielt, rechnete sie in diesem Fall sicherlich damit, seine Frau zu werden.“
"Ja kun hän saa tietää erehdyksensä?"
„Und wenn sie die Wahrheit erfährt?“
"Niin tulee hän arvattavasti olemaan meille hyödyksi. Ensi tehtävämme huomenna on käydä hänen luonaan. Mutta etkö nyt ole ollut liiankin kauan poissa sen miehen luota, jota olet luvannut suojata, Watson? Sinun pitäisi pysyä Baskerville Hallissa."
„Nun, dann könnte die Dame vielleicht für uns von Nutzen sein. Unsere erste Pfl icht wird es sein, dass wir sie – wir beide – morgen aufsuchen. Glaubst du nicht, Watson, dass du nun schon recht lange deinen Pfl ichten ferngeblieben bist? Dein Platz sollte in Baskerville Hall sein.“
Viimeiset punaiset valojuovat lännessä olivat vaalenneet ja nummi oli pimeässä. Muutamia heikosti välkkyviä tähtiä ilmeni taivaalle.
Die letzten roten Streifen im Westen waren verblasst und Nacht hatte sich über das Moor gesenkt. Ein paar schwach leuchtende Sterne blinkten am violetten Himmel.
"Vielä yksi kysymys, Holmes", sanoin minä nousten seisomaan. "Eihän meidän kesken pitäne olla salaisuutta. Mitä tämä kaikki merkitsee? Mikä on hänen tarkoituksensa?"
„Eine letzte Frage, Holmes“, sagte ich, als ich aufstand. „Sicherlich bedarf es keiner Geheimniskrämerei zwischen uns. Was bedeutet das alles? Hinter wem oder was ist er her?“
Matalalla äänellä vastasi Holmes:
Die Stimme von Sherlock Holmes senkte sich zu einem Flüstern, als er antwortete:
"On kysymys murhasta, Watson -- hienosta, kylmäverisestä, hyvin suunnitellusta murhasta. Älä kysy minulta yksityiskohtia. Verkkoni alkaa kiertyä hänen ympärilleen samoin kuin hänen paulansa sir Henryn ympärille, ja sinun avullasi saan hänet pian kiinni. Yksi vaara uhkaa meitä, se nimittäin, että hän ehtisi iskeä uhriinsa, ennenkuin me olemme valmiit. Minä tarvitsen vielä päivän -- korkeintaan kaksi, mutta sillä aikaa tulee sinun hoitaa sir Henryä, niinkuin äiti sairasta lastaan. Sinun tämänpäiväinen retkesi on tullut oikeutetuksi menestyksensä kautta, mutta kumminkin olisin valmis toivomaan, ettet olisi poistunut hänen luotaan. Kuulehan vain tuotakin!"
„Es ist Mord, Watson – abgebrühter, kaltblütiger, vorsätzlicher Mord. Frage mich nicht nach Einzelheiten. Mein Netz schließt sich um ihn, so wie seines sich um Sir Henry spannt, und mit deiner Hilfe ist er mir schon fast ausgeliefert. Es gibt nur eine Gefahr, die uns bedrohen kann, nämlich dass er losschlägt, bevor wir dazu bereit sind. Noch ein oder höchstens zwei Tage und der Fall ist gelöst, doch bis dahin sei auf der Hut und bewache deinen Schützling so sorgfältig wie eine Mutter ihr krankes Kind. Dein heutiger Ausfl ug war berechtigt, doch wünschte ich, du wärest nicht von seiner Seite gewichen. Horch!“
Kauhistava huuto -- pelon ja kauhun pitkällinen ulvonta kajahti nummen äänettömyydessä. Veri hyytyi suonissani.
Ein entsetzlicher Schrei – ein langgezogenes Geheul der Angst und des Schreckens – durchbrach die Stille des Moores. Das furchtbare Heulen ließ das Blut in meinen Adern gefrieren.
"Hyvä Jumala!" huudahdin minä. "Mitä tuo on? Mitä se merkitsee?"
„Oh, mein Gott!“ keuchte ich. „Was war das? Was bedeutet das?“
Holmes oli hypähtänyt seisomaan, ja minä näin hänen tumman, voimakkaan vartalonsa majan ovella. Hän seisoi hartiat kumarassa, pää eteenpäin ojennettuna, tuijottaen pimeään.
Holmes war auf die Füße gesprungen und ich sah seine dunkle, athletische Gestalt im Türrahmen der Hütte mit gebeugten Schultern und vorgeneigtem Kopf in die Dunkelheit hinausspähen.
"Vaiti!" kuiskasi hän. "Vaiti!"
„Psst!“ fl üsterte er, „Still!“
Huuto oli tuntunut niin kovalta äkillisyytensä vuoksi, mutta se oli kumminkin tullut kaukaa nummelta. Nyt se kuului korviimme lähempää, kimakammin, läpitunkevammin kuin ennen.
Der Schrei war auf Grund seiner Heftigkeit laut erschienen, doch war er von irgendwo weit jenseits der schattigen Ebene gekommen. Jetzt aber erklang er von neuem, näher, lauter und drängender als zuvor.
"Missä se on?" kuiskasi Holmes ja äänen värähdyksestä ymmärsin, että hänkin, tuo rautainen mies, oli sisimpäänsä myöten kauhistunut. "Missä se on, Watson?"
„Wo ist es?“ fl üsterte Holmes, und ich erkannte am Beben seiner Stimme, dass er, der Mann aus Eisen, bis ins Mark getroffen war. „Wo ist es, Watson?“
"Varmaankin tuolla", sanoin minä ja viittasin pimeyteen.
„Dort, glaube ich.“ Ich deutete in die Dunkelheit.
"Ei, tuolla!"
„Nein, dort!“
Taaskin vihlasi hätähuuto äänettömässä yössä, vielä kovemmin ja paljoa lähempänä meitä. Ja siihen sekaantui syvä, kumea jyminä, joka oli soinnukas ja kumminkin uhkaava, nouseva ja laskeva kuin meren lakkaamaton kohina.
Wieder erhob sich der qualvolle Schrei in der Stille der Nacht, noch lauter und noch viel näher als vorher. Und ein neuer Klang mischte sich hinein, ein tiefes, murmelndes Grollen, musikalisch, doch drohend, ansteigend und abebbend wie das tiefe, ständige Rauschen des Meers.
"Koira!" huusi Holmes. "Tule, Watson! Kunpa ei olisi myöhäistä!"
„Der Hund!“ schrie Holmes. „Komm, Watson, komm! Um Gottes Willen, wenn wir zu spät kommen!“
Hän oli lähtenyt kiivaasti juoksemaan nummelle ja minä seurasin hänen kintereillään. Äkkiä kuului kiviseltä maalta aivan edessämme viimeinen epätoivon huuto, ja sitä seurasi kumea, raskas ääni ikäänkuin jonkun putoamisesta. Me pysähdyimme kuuntelemaan. Tyyneen illan raskasta äänettömyyttä ei yksikään ääni enää häirinnyt.
Er begann hastig über das Moor zu rennen und ich folgte ihm auf den Fersen. Doch nun erscholl von irgendwoher aus dem von Schlammlöchern durchsetzten Untergrund direkt vor uns ein letzter verweifelter Aufschrei und dann ein dumpfer, schwerer Schlag. Wir stoppten und lauschten. Kein einziger Laut durchbrach mehr die schwere Stille der windlosen Nacht.
Minä huomasin, kuinka Holmes suunniltaan epätoivosta vei kätensä otsalleen.
Ich sah, wie Holmes seine Hand einem Wahnsinnigen gleich gegen seine Stirn schlug. Er stampfte mit dem Fuß auf den Boden.
"Hän on voittanut, Watson. Me tulemme liian myöhään."
„Er hat uns geschlagen, Watson. Wir sind zu spät.“
"Ei, ei, älä niin sano!"
„Nein, nein, bestimmt nicht!“
"Mikä hullu minä, kun en ajoissa iskenyt! Ja sinä, Watson, kun jätit vartiopaikkasi! Mutta, Jumalan nimessä, jos onnettomuus on tapahtunut, niin me kostamme hänen kuolemansa!"
„Ich war ein Narr, dass ich mich zurückgehalten habe! Und du, Watson, siehst du, was passiert, wenn du deine Pfl ichten vernachlässigst! Doch bei Gott, wenn das Schlimmste geschehen ist, werden wir ihn rächen!“
Me juoksimme umpimähkään pimeässä, loukaten itseämme kiviin, tunkeutuen pensaikkojen läpi, läähättäen kukkuloita ylös, syöksyen rinteitä alas, alituiseen siihen suuntaan, josta nuo kamalat äänet olivat kuuluneet. Holmes katseli silloin tällöin ympärilleen, mutta varjot nummella olivat tiheitä, eikä sen autiolla pinnalla mitään liikkunut.
Blind rannten wir durch die Finsternis, stießen gegen Felsen, erkämpften unseren Weg durch Stechginster, keuchten Hügel hinauf und rutschten Abhänge hinunter, immer der Richtung entgegen, aus welcher die schrecklichen Töne gekommen waren. Auf jeder Anhöhe schaute sich Holmes aufmerksam um, doch die Dunkelheit lag bleiern über dem Moor und nichts bewegte sich auf seinem öden Antlitz.
"Voitko nähdä mitään?"
„Kannst du irgend etwas erkennen?“
"En, en mitään."
„Nichts.“
"Vaiti, mitä se on?"
„Doch horch, was ist das?“
Hiljainen valitus kuului korviimme ja uudistui pari kertaa meidän vasemmalla puolellamme. Pitkähkön selänteen oli siinä katkassut jyrkkä kallioseinä ja sen vieressä oli kivinen rinne. Tämän rosoisella pinnalla näkyi joku tumma esine, jonka muoto meidän lähestyessämme esiintyi yhä selvemmin. Siinä makasi mies silmillään, pää kamalasti taipuneena ruumiin alle, olkaluut pystyssä ja ruumis ikäänkuin valmiina vyörymään yliniskoin. Niin omituinen oli tämä asento, etten heti ymmärtänyt noiden valitus-huutojen merkinneen sielun eroa ruumiista. Ei kuiskausta, ei ääntä tullut enää tuolta tummalta olennolta, jonka yli me kumarruimme. Holmes kosketti häntä kädellään, mutta tempasi sen heti pois huudahtaen kauhusta. Hänen sytyttämänsä tulitikku valaisi ruumista, ja me näimme nyrkkiin puristuneet kädet ja laajenevan lätäkön, jonka pääkallon murskaantuminen oli synnyttänyt. Me näimme enemmänkin, ja se sai sydämemme seisahtumaan, nimittäin sir Henry Baskervillen ruumiin.
Ein leises Stöhnen war an unser Ohr gedrungen. Da war es wieder, zu unserer Linken! Auf dieser Seite ging ein Felsgrat in eine steile Wand über, die über einen steinbedeckten Abhang hinausragte. Auf seiner zerklüfteten Oberfl äche lag etwas Dunkles, Unregelmäßiges. Als wir darauf zurannten, wurde aus dem vagen Umriss eine deutlich erkennbare Gestalt. Es war ein mit dem Gesicht nach unten liegender Mann, dessen Kopf in furchtbarem Winkel unter seinem Körper steckte, mit gekrümmten Schultern und den Körper so verdreht, als ob er im Begriff sei, einen Purzelbaum zu schlagen. Seine Haltung war dermaßen grotesk, dass ich mir zunächst nicht darüber im Klaren war, dass das Stöhnen, das wir gehört hatten, der letzte Seufzer seiner sterblichen Hülle gewesen war. Kein Flüstern, kein Rascheln erhob sich mehr von der dunklen Gestalt, über die wir uns beugten. Holmes legte seine Hand auf ihn und zog sie mit einem Aufschrei des Entsetzens zurück. Der Schein des Streichholzes, das er anzündete, beleuchtete seine beschmierten Finger und die grausige Lache, die sich langsam um den zerschmetterten Schädel des Opfers ausbreitete. Und er beleuchtete noch etwas anderes, das unsere Herzen sich verkrampfen ließ – die Leiche von Sir Henry Baskerville!
Molemmat tunsimme me aivan hyvin sen punaruskean puvun, joka hänellä oli ollut yllään, kun ensi kerran näimme hänet Baker Streetin varrella. Ehdimme nähdä sen nyt vain vilahdukselta, ennenkuin tulitikku sammui ja toivo hävisi meidän sieluistamme.
Keiner von uns hatte diesen seltsamen rostroten Tweedanzug vergessen können, den er an jenem ersten Morgen getragen hatte, als wir ihn in der Baker Street gesehen hatten. Nach diesem einen kurzen Blick auf ihn ging das Streichholz ebenso aus wie die Hoffnung in unseren Herzen. Holmes stöhnte und sein Gesicht schimmerte weiß durch die Dunkelheit.
"Mikä hirviö!" huudahdin minä ja puristin kädet nyrkkiin. "Oh, Holmes, en voi koskaan antaa anteeksi itselleni, että jätin hänet yksin."
„Das Scheusal! Das Scheusal!“ rief ich mit geballter Faust. „Oh, Holmes, ich werde mir niemals verzeihen, ihn diesem Schick167 sal überlassen zu haben.“
"Minä olen enemmän moitittava kuin sinä, Watson. Saadakseni koko jutun valmiiksi ja täydelliseksi, olen uhrannut minuun turvanneen miehen hengen. Sen kovempaa iskua en ole saanut koko elämässäni. Mutta kuinka saatoin aavistaa, että hän panisi henkensä alttiiksi lähtemällä tähän aikaan yksin nummelle?"
„Ich muss mir mehr Vorwürfe machen als dir, Watson. Damit ich meinen Fall schön rund und vollständig abschließen konnte, habe ich das Leben meinen Klienten verloren. Das ist der schlimmste Schlag, den ich in meiner Karriere je erhalten habe. Aber wie konnte ich ahnen – wie konnte ich ahnen! –, dass er entgegen all meinen Warnungen sein Leben allein auf dem Moor aufs Spiel setzt?“
"Ajattelehan, että saimme kuulla hänen huutonsa -- oi, hyvä Jumala, niitä huutoja! -- ja kumminkaan emme voineet häntä auttaa! Missä mahtaa olla tuo koirahirviö, joka hänet tappoi? Ehkä se vielä hiiviskelee täällä kallioitten välissä. Ja missä on Stapleton? Hän saa vastata tästä teosta."
„Dass wir seine Schreie gehört haben – oh mein Gott, diese Schreie! – und doch außer Stande waren, ihn zu retten! Wo ist diese Bestie von einem Hund, die ihn zu Tode gebracht hat? Sie lauert vielleicht gerade in diesem Augenblick zwischen diesen Felsen. Und Stapleton, wo ist er? Er soll für diese Untat zur Rechenschaft gezogen werden.“
"Niin saakin, siitä aion minä pitää huolen. Setä ja veljenpoika ovat murhatut -- toinen pelästynyt kuoliaaksi vain nähdessään eläimen, jota hän piti ylenluonnollisena, toinen kuollut hurjasti paetessaan samaa eläintä. Nyt on jäljellä vain todistaa yhteys miehen ja tuon eläimen välillä. Tämän viimemainitun olemassa olon voimme vannoa vain sen nojalla, mitä kuulimme, sillä sir Henryn kuolema on aiheutunut putoamisesta. Kuinka kavala tuo konna liekin, tulee hän kumminkin olemaan minun vallassani, ennenkuin vielä yksi päivä on mennyt."
„Das wird er, dafür werde ich sorgen. Onkel und Neffe sind ermordet worden – der eine wurde zu Tode erschreckt durch den Anblick eines Untiers, das er für übernatürlich hielt, der andere stürzte auf der Flucht vor der Bestie zu Tode. Doch jetzt müssen wir den Zusammenhang zwischen dem Mann und dem Ungeheuer beweisen. Abgesehen von dem, was wir hörten, können wir noch nicht einmal die Existenz des letzteren beschwören, da Sir Henry ganz offensichtlich durch den Sturz zu Tode kam. Aber beim Himmel, so schlau er auch sein mag, der Kerl soll mir ausgeliefert sein, noch bevor ein weiterer Tag vergangen ist.“
Sydän täynnä katkeruutta seisoimme molemmin puolin kuolleen ruumista, kokonaan huumaantuneina tästä äkillisestä ja auttamattomasta onnettomuudesta, joka antoi niin surkean lopun meidän pitkällisille ja vaivaloisille ponnistuksillemme. Kuu oli jo noussut taivaalle, ja me kiipesimme sille kalliolle, josta ystävä raukkamme oli syöksynyt alas, ja sen huipulta katselimme me varjoisaa nummea, jossa vaihteli hopeainen valo ja pimeys. Kaukana, Grimpenillä päin, loisti yksi ainoa tasainen, keltainen tuli. Se ei voinut tulla muualta kuin Stapletonin yksinäisestä asunnosta. Hiljaa kiroten pudistin nyrkkiäni sitä kohden.
Mit Bitterkeit im Herzen standen wir neben dem verstümmelten Leichnam, überwältigt von dieser plötzlichen und unwiderrufl ichen Tragödie, die all unsere langwierigen und mühevollen Anstrengungen zu einem erbärmlichen Ende gebracht hat. Dann ging der Mond auf, wir stiegen auf den Gipfel des Felsens, von welchem unser Freund herabgestürzt war, und blickten von der Höhe aus über das schattige, halb in Silber und halb in Düsternis getauchte Moor hinweg. Viele Kilometer weit entfernt, in Richtung der Ortschaft Grimpen, schien ein einzelnes gelbes Licht ruhig vor sich hin. Es konnte sich nur um das einsame Haus der Stapletons handeln. Fluchend drohte ich mit meiner Faust in dieser Richtung.
"Miksi emme vangitsisi häntä heti?" kysyin.
„Warum sollten wir ihn nicht sofort ergreifen?“
"Todistukset eivät vielä ole täydelliset. Mies on suurimmassa määrin viekas ja kavala. Tässä ei ole kysymys siitä, mitä me tiedämme, vaan mitä voimme todistaa. Jos teemme erehdyksen, voi sattua että tuo konna taaskin livahtaa tiehensä."
„Unser Fall ist noch nicht abgeschlossen. Dieser Bursche ist in höchstem Maße schlau und vorsichtig. Es geht nicht darum, was wir wissen, sondern was wir beweisen können. Wenn wir auch nur einen falschen Schritt unternehmen, wird uns der Schurke noch entkommen.“
"Mitä teemme sitten?"
„Was können wir tun?“
"Saamme kylliksi tekemistä huomenna. Tänä iltana voimme vaan tehdä ystävä raukallemme viimeisen palveluksen."
„Es gibt morgen genug zu tun für uns. Heute Nacht können wir unserem armen Freund nur einen letzten Dienst erweisen.“
Yhdessä ryömimme alas jyrkkää rinnettä ja lähestyimme kuollutta, jonka ruumis mustana ja selvänä kuvastui hopealle hohtavia kiviä vasten. Tuska, joka ilmeni tässä vääristyneessä ruumiissa, oli niin ilmeinen, että minun silmäni täyttyivät kyynelillä.
Wir gingen zusammen den steil abfallenden Hang hinunter bis zu der Leiche, die sich schwarz und deutlich gegen die silbrigen Steine abhob. Der Todeskampf, den diese verkrümmten Gliedmaßen ausdrückten, verursachte mir selbst schmerzhafte Qualen und meine Augen füllten sich mit Tränen.
"Meidän täytyy hankkia apua, Holmes. Me emme kahden voi kantaa häntä kotiin. Mutta oletko järjiltäsi?"
„Wir müssen nach Hilfe schicken, Holmes! Wir können ihn nicht allein den ganzen Weg bis nach Baskerville Hall tragen. Gütiger Himmel, bist du wahnsinnig geworden?“
Huudahtaen oli hän kumartunut ruumiin yli ja hyppeli nyt sen ympärillä nauraen ja taputtaen käsiään. Oliko tämä mies todella minun vakava, umpimielinen ystäväni? Siinäkin arvoitus!
Er hatte einen Schrei ausgestoßen und sich über die Leiche gebeugt. Jetzt tanzte er, lachte und drückte meine Hand. Konnte dies mein strenger, selbstbeherrschter Freund sein? Er besaß wirklich versteckte Emotionen!
"Parta! Parta! Miehellähän on parta!" huusi hän.
„Ein Bart! Ein Bart! Der Mann trägt einen Bart!“
"Partako?"
„Einen Bart?“
"Niin. Se ei ole sir Henry -- se on -- niin, se on todellakin minun naapurini, rangaistusvanki."
„Es ist nicht der Baronet – es ist –, ja, es ist mein Nachbar, der entfl ohene Sträfl ing!“
Kuumeisella kiireellä olimme kääntäneet ruumiin ja sen verta tippuva parta viittasi nyt kylmään, kirkkaaseen kuuhun päin. Ei voinut erehtyä tuosta matalasta otsasta, tuuheista kulmakarvoista ja kuopalle painuneista, eläimellisistä silmistä. Ne olivat todellakin samat kasvot, jotka olivat tuijottaneet minuun kallioon kiinnitetyn kynttilän valossa -- Seldenin, murhaajan kasvot.
In fi ebriger Hast drehten wir den Leichnam herum, und der blutige Bart wies auf den kalten, klaren Mond. Es konnte keinen Zweifel geben über diese buschigen Augenbrauen und die eingefallenen Augen eines Tieres: Das war in der Tat dasselbe Gesicht, das mich im Kerzenschein von der anderen Seite des Felsens angestarrt hatte, das Gesicht von Selden, dem Verbre169 cher.
Samassa hetkessä oli kaikki selvää. Minä muistin, että sir Henry oli sanonut minulle antaneensa vanhat vaatteensa Barrymorelle. Tämä oli vuorostaan antanut ne Seldenille valepuvuksi pakoa varten. Saappaat, paita, lakki -- kaikki oli sir Henryn. Tapaus oli sittenkin surullinen kyllä, mutta tämä mies oli kumminkin maan lakien mukaan ansainnut kuoleman. Minä ilmoitin Holmesille asian laidan ja minun sydämeni paisui kiitollisuudesta ja ilosta.
Dann wurde mir im Handumdrehen alles klar. Ich erinnerte mich, wie der Baronet mir erzählt hatte, dass er seine alten Kleidungsstücke Barrymore gegeben hatte. Dieser wiederum hatte sie an Selden weitergegeben, um ihm bei seiner Flucht zu helfen. Schuhe, Hemd, Mütze – alles hatte Sir Henry gehört. Auch wenn die Tragödie immer noch schlimm genug war, so hatte dieser Mann doch immerhin nach den Gesetzen seines Landes den Tod verdient. Während ich Holmes über diese Dinge in Kenntnis setzte, hüpfte mein Herz vor Dankbarkeit und Freude.
"Siinä tapauksessa ovat vaatteet aiheuttaneet mies-raukan kuoleman", sanoi hän. "On aivan selvää, että jotain sir Henrylle kuuluvaa esinettä on käytetty koiran yllyttämiseen -- luultavasti tuota saapasta, joka katosi hotellista, ja niin joutui tämä mies uhriksi. Yksi ihmeellinen seikka jää vielä selittämättä: kuinka saattoi Selden pimeässä aavistaa, että koira ajoi häntä takaa?"
„Dann haben die Kleidungsstücke den Tod dieses armen Teufels verursacht“, sagte er. „Es ist ganz klar, dass der Hund mit Hilfe eines persönlichen Gegenstands Sir Henrys auf seine Spur gebracht wurde – aller Wahrscheinlichkeit nach der Schuh, der im Hotel abhanden gekommen war – und daher diesem Mann nachjagte. Allerdings gibt es da noch einen merkwürdigen Umstand: Wie konnte Selden in der Dunkelheit wissen, dass der Hund hinter ihm her war?“
"Luultavasti hän kuuli sen."
„Er hörte ihn.“
"Jos sellainen paatunut mies, kuin tämä vanki, kuuleekin koiran haukuntaa nummelta, niin tuskinpa hän siihen määrään joutuu suunniltaan kauhusta, että unohtaen kiinni joutumisen vaaran huutaa hurjasti apua. Huudoista päättäen on hän juossut pitkän matkan sen jälkeen, kun huomasi koiran. Kuinka saattoi hän sen huomata?"
„Ein harter Mann wie dieser Sträfl ing würde deswegen, weil er einen Hund auf dem Moor hört, in solche Angst versetzt werden, dass er es riskiert, wieder gefangen genommen zu werden, indem er laut um Hilfe ruft. Nach seinen Schreien zu urteilen muss er eine ganze Weile gerannt sein, nachdem ihm klar geworden war, dass der Hund hinter ihm her jagte. Doch woher wusste er das?“
"Minusta näyttää vielä merkillisemmältä, että tämä koira, edellyttäen että otaksumamme ovat oikeita --"
„Für mich ist es ein größeres Rätsel, warum dieser Hund, angenommen, alle unsere Mutmaßungen waren richtig...“
"Minä en edellytä mitään."
„Ich nehme nichts an.“
"Vai niin -- no, että tämä koira on laskettu irti tänä iltana. Ei se varmaankaan aina juoksentele nummella. Stapleton ei olisi laskenut sitä irralleen, ellei hänellä olisi ollut syytä otaksua sir Henryn tänä iltana olevan nummella."
„...wie auch immer, warum dieser Hund in der Nacht frei herumlief. Ich gehe davon aus, dass er nicht die ganze Zeit auf dem Moor frei herumläuft. Stapleton würde ihn nicht freilassen, ohne davon auszugehen, dass sich Sir Henry dort aufhält.“
"Minun vaikeuteni ei kyllä ole niin helposti ratkaistavissa kuin sinun, joka kyllä pian selviää. Kysymys on nyt: mihin me panemme tuon raukan ruumiin? Emme voi jättää sitä tähän kettujen ja korppien saaliiksi."
„Mein Problem ist doch das größere von beiden, denn ich glaube, dass wir bald für deine Frage eine Erklärung bekommen werden, während die Antwort auf meine wohl immer ein Geheimnis bleiben wird. Die Frage, die sich aber jetzt stellt, ist, was wir mit der Leiche dieses armen Schluckers anfangen sollen. Wir können sie nicht hier den Füchsen und Raben überlassen.“
"Minä ehdotan, että kannamme sen johonkin noista kivimajoista, kunnes olemme ilmoittaneet asian poliisille."
„Ich schlage vor, sie in eine der Hütten zu bringen, bis wir der Polizei Bescheid geben können.“
"Niin, se on kyllä parasta. Me kyllä varmasti jaksamme kantaa sen sinne saakka. Mutta kuka tuo on, Watson? Kaiken pyhän nimessä, siinähän on mies itse. Älä sanallakaan ilmaise meidän epäluulojamme! Ei sanallakaan, sillä silloin on suunnitelmani karilla."
„Eine gute Idee, ich schätze, dass wir sie zusammen so weit tragen können. Hallo, Watson, was ist das? Da kommt der Mann höchstpersönlich, bei allen Göttern! Kein Wort, das unseren Verdacht verraten könnte – kein Wort, oder mein Plan wird scheitern!“
Eräs henkilö lähestyi meitä nummen yli ja minä saatoin nähdä sikarin hehkun. Kuu valaisi häntä nyt, ja minä tunsin luonnontutkijan notkean vartalon ja huolimattoman käynnin. Hän pysähtyi meidät nähtyään, mutta tuli sitten lähemmäksi.
Eine Gestalt näherte sich uns über das Moor und ich sah das schwache rote Glühen einer Zigarre. Der Mond schien über ihm und so konnte ich die gepfl egte Gestalt und den schwungvollen Gang des Naturforschers erkennen. Als er uns erblickte, hielt er einen Moment inne und kam dann zu uns herüber.
"Mitä, tohtori Watson, tekö todellakin? Teitäpä viimeiseksi saatoin toivoa tapaavani nummella tähän aikaan. Mutta mitä tämä on? Onko joku vahingoittunut? Ei -- eihän ole mahdollista, että se on ystävämme sir Henry?"
Hän kiiruhti esiin ja kumartui ruumiin yli. Minä kuulin kuinka hän tapaili henkeä, ja sikari putosi hänen kädestään.
„Na so was, Dr. Watson, Sie sind es, nicht wahr? Sie sind der letzte Mensch, den ich zu dieser Stunde auf dem Moor erwartet hätte! Aber mein Gott, was ist das? Jemand verletzt? Nein – sagen Sie bloß nicht, das sei unser Freund Sir Henry!“ Er lief an mir vorbei und beugte sich über den Toten. Ich hörte, wie er scharf den Atem einzog, und die Zigarre fi el aus seiner Hand.
"Kuka -- kuka tämä on?" sammalsi hän.
„Wer – wer ist das?“ stammelte er.
"Se on Selden -- Princetownista karannut vanki."
„Das ist Selden, der Mann, der aus Princetown entfl ohen war.“
Stapleton oli tullut aivan kalman kalpeaksi, mutta voimakkaalla ponnistuksella kukisti hän hämmästyksensä ja pettymyksensä. Hän katsoi kysyvästi vuoroon Holmesiin ja minuun.
Mit entsetzter Miene hatte Stapleton uns angesehen, doch unterdrückte er mit großer Anstrengung sein Erstaunen und seine Enttäuschung.
"Taivaan nimessä! Mikä tärisyttävä tapahtuma! Kuinka hän kuoli?"
„Mein Gott! Was für ein furchtbares Erlebnis! Wie ist er gestorben?“
"Luultavasti hän taittoi niskansa pudotessaan tuolta kalliolta. Ystäväni ja minä olimme kävelemässä nummella ja kuulimme huutoa."
„Anscheinend hat er sich das Genick gebrochen, als er diese Felsen hinabstürzte. Mein Freund und ich spazierten gerade über das Moor, als wir einen Schrei hörten.“
"Minä kuulin myöskin huutoa. Siksi tulinkin tänne. Minä olin levoton sir Henryn vuoksi."
„Auch ich habe einen Schrei gehört; deshalb bin ich hinausgelaufen. Ich machte mir Sorgen um Sir Henry.“
"Miksi juuri sir Henryn?" -- Minä en voinut pidättyä sitä kysymästä.
„Warum gerade um Sir Henry?“ konnte ich mich nicht beherrschen zu fragen.
"Koska olin pyytänyt häntä tulemaan minun luokseni. Kun häntä ei kuulunut, alkoi minua ihmetyttää ja kuultuani huutoa nummelta, aloin luonnollisesti pelätä, että hänelle olisi jotain tapahtunut. Mutta muuten" -- ja nyt siirtyi hänen katseensa taaskin minusta Holmesiin -- "kuulitteko mitään muuta kuin huutoa?"
„Weil ich ihm vorgeschlagen hatte, zu Besuch herüber zu kommen. Ich war überrascht, als er nicht kam, und natürlich war ich um seine Sicherheit besorgt, als ich vom Moor her Schreie hörte. Übrigens -“, seine Augen wanderten von meinem Gesicht zu Holmes, „haben Sie außer dem Schrei noch etwas gehört?“
"Emme", vastasi Holmes, "kuulitteko te?"
„Nein“, sagte Holmes. „Sie?“
"En."
„Nein.“
"Mitä tarkotatte sitten?"
„Was meinten Sie denn dann?“
"Oh, te kyllä olette kuullut kansan kertomuksia tuosta kummituskoirasta ja sen retkistä? Sen huutoa voi usein kuulla öisin nummella. Olisi hauska tietää, onko sellaisia ääniä kuulunut tänä iltana?"
„Ach, Sie kennen doch die Geschichten, die die Bauern über den Geisterhund und so erzählen. Sie sagen, man könne ihn des Nachts im Moor hören. Ich habe mich gefragt, ob es heute Nacht vielleicht Anzeichen eines solchen Geräuschs gegeben hat.“
"Me emme kuulleet mitään", vastasin minä.
„Wir haben nichts dergleichen gehört“, sagte ich.
"Ja kuinka selitätte tämän miesraukan kuoleman?"
„Und was für eine Theorie haben Sie hinsichtlich des Todes dieses armen Kerls?“
"Minä otaksun, että hätä ja vaivat ovat hämmentäneet hänen aivonsa. Hän on hullun tavoin juossut edestakasin nummella, pudonnut kalliolta ja taittanut niskansa."
„Ich habe keine Zweifel, dass die Angst vor Entdeckung ihn in den Wahnsinn getrieben hat. Er rannte wie ein Verrückter auf dem Moor hin und her, bis er schließlich hier herunter fi el und sich das Genick brach.“
"Se tuntuu kaikkein todennäkösimmältä otaksumalta", sanoi Stapleton huoaten ikäänkuin helpotuksesta. "Ja mikä on teidän arvelunne asiasta, herra Sherlock Holmes?"
„Das scheint mir die vernünftigste Erklärung zu sein“, sagte Stapleton und seufte, wie es mir schien, erleichtert auf. „Was halten Sie davon, Mr. Sherlock Holmes?“
Ystäväni kumarsi.
Mein Freund beglückwünschte ihn.
"Teidän on helppo tuntea ihmisiä", sanoi hän.
„Sie haben mich schnell erkannt“, sagte er.
"Me olemme odottaneet teitä näille seuduin tohtori Watsonin tulosta saakka. Te saavutte surullisena hetkenä."
„Wir erwarten Sie in dieser Gegend, seit Dr. Watson hierher gekommen ist. Sie sind rechtzeitig gekommen, um ein schlimmes Unglück zu erleben.“
"Kyllä, sitä ei voi kieltää. Minä otaksun, että ystäväni selitys huomataan riittäväksi, ja kun huomenna palaan Lontooseen, on minulla hauska muisto käynnistäni."
„Ja, wirklich, und ich zweifl e nicht, dass die Erklärung meines Freundes zutrifft. So werde ich morgen eine unangenehme Erinnerung mit nach London nehmen.“
Vai niin, palaatteko te huomenna?"
„Oh, Sie fahren morgen schon zurück?“
"Niin on aikomukseni."
„Das beabsichtige ich.“
"Minä toivon, että teidän käyntinne on tuottanut selvyyttä niihin asioihin, joista me emme ole voineet saada selkoa?"
„Ich hoffe, Ihr Besuch konnte etwas Licht in diese Angelegenheit bringen, die uns so viel Kopfzerbrechen bereitet hat.“
Holmes kohautti olkapäitään.
Holmes zuckte die Achseln.
"Joskus pettyy menestyksen toiveissaan, kun minun tavallani täytyy perustua tosiseikkoihin eikä taruihin ja epävarmoihin huhuihin. Tämä tapaus ei ole ollut tyydyttävä."
„Man kann nicht immer den Erfolg haben, den man sich erhofft. Ein Detektiv benötigt Fakten und nicht Legenden oder Gerüchte. Es war kein sonderlich befriedigender Fall.“
Ystäväni puhui sujuvimmalla ja luontevimmalla tavallaan. Stapleton iski silmänsä häneen ja kääntyi sitten minuun.
Mein Freund sprach auf offenherzigste und gleichgültigste Weise. Stapleton musterte ihn immer noch eindringlich. Dann wandte er sich mir zu.
"Minä kernaasti ehdottaisin, että ruumis kannettaisiin minun talooni, mutta sisareni säikähtyisi siitä niin, etten sitä uskalla. Jos peitämme hänen kasvonsa, niin luulen, että vaaratta voimme jättää hänet tänne huomiseen."
„Ich würde ja vorschlagen, dass wir diesen armen Kerl in mein Haus tragen, aber das würde meine Schwester zu sehr erschrecken, als dass ich es guten Gewissens tun könnte. Ich glaube, wenn wir etwas über seinen Kopf decken, wird ihm wohl bis morgen nichts geschehen.“
Ja niin tehtiinkin. Kieltäytyen Stapletonin meille tarjoamasta vieraanvaraisuudesta lähdimme, Holmes ja minä Baskerville Halliin, samalla kun luonnontutkija sai yksin palata kotiinsa. Kun katsoimme taaksemme, näimme hänen hitaasti kulkevan laajalle nummelle päin, ja hänen takanaan näkyi musta pilkku terävästi kuvastuvan hopean hohtavalle rinteelle. Siinä makasi tuo miesparka, jota niin kamala kuolema oli äkkiä kohdannut.
Und so machten wir es. Nachdem wir einer Einladung Stapletons zu ihm nach Hause widerstanden hatten, machten wir uns auf den Weg nach Baskerville Hall, während der Naturforscher alleine zurückkehrte. Als wir ihm nachblickten, sahen wir seine Gestalt sich langsam über das weitläufi ge Moor fortbewegen, und von ferne erkannten wir auch noch jenen dunklen Fleck auf dem silbrig schimmernden Abhang, der uns die Stelle wies, wo der Mann lag, der hier ein solch furchtbares Ende gefunden hatte.