En una fría noche de niebla, a finales del mes de noviembre, Holmes y yo estábamos sentados a ambos lados de un fuego muy vivo en nuestra sala de estar de Baker Street. Desde la trágica conclusión de nuestra visita a Devonshire, mi amigo se había ocupado de dos asuntos de extraordinaria importancia; en el curso del primero puso de manifiesto la conducta atroz del coronel Upwood en relación con el famoso escándalo de los naipes del Club Nonpareil, mientras que con motivo del segundo defendió a la desgraciada Mme. Montpensier de la acusación de asesinato que pesaba sobre ella en relación con la muerte de su hijastra, Mlle. Carère, una joven que, como se recordará, apareció seis meses más tarde en Nueva York, después de haber contraído matrimonio. Mi amigo se hallaba de excelente humor debido a los éxitos conseguidos en una sucesión de casos difíciles a la vez que importantes, y no me fue difícil empujarle a que repasara conmigo los detalles del misterio de Baskerville. Yo había esperado pacientemente a que se presentara la oportunidad, porque sabía muy bien que Holmes no permitía nunca la superposición de casos, y que su mente, tan clara y tan lógica, no abandonaba nunca el trabajo presente para ocuparse de recuerdos. Pero Sir Henry y el doctor Mortimer se hallaban en Londres, a punto de emprender el largo viaje recomendado al baronet para restablecer sus nervios destrozados, y nos habían visitado aquella misma tarde, lo que me permitió sacar a relucir el tema con toda naturalidad.
Marraskuun loppupuoli oli käsissä, ja Holmes ja minä istuimme eräänä koleana ja sumuisena iltana leiskuvan tulen ääressä arkihuoneessamme Baker Streetin varrella. Ystäväni oli iloisella mielellä, sillä sarja tärkeitä ja monimutkaisia tutkimuksia oli johtanut hyvään päätökseen, ja minä pidin senvuoksi tilaisuutta sopivana ottaakseni puheeksi Baskerville-jutun yksityiskohdat. Olin kärsivällisesti odottanut sopivaa hetkeä sitä varten, sillä tiesin, ettei hän koskaan tahtonut sekottaa yhteen eri tehtäviä, ja että menneisyyden muistot eivät koskaan saaneet siirtää hänen selvää, johdonmukaista järkeään pois käsillä olevasta työstä. -- Sir Henry ja tohtori Mortimer olivat Lontoossa, lähdössä sille pitkälle matkalle, jonka tarkoituksena oli saattaa edellisen vaivautunut hermosto entiselleen. He olivat iltapäivällä käyneet luonamme, ja tämä keskusteluaine oli senvuoksi itsestään tarjolla.
-Desde el punto de vista de la persona que se hacía llamar Stapleton -dijo Holmes-, el plan que había urdido era de una gran sencillez, si bien para nosotros, que al principio carecíamos de medios para averiguar el motivo de sus acciones y sólo disponíamos en parte de los hechos, resultara extraordinariamente complejo. Yo he tenido además la suerte de hablar en dos ocasiones con la señora Stapleton, por lo que el caso está totalmente aclarado y no queda ya secreto alguno. En el apartado Bertha de la lista de mis casos, que llevo por orden alfabético, encontrará algunas notas sobre este asunto.
"Koko asian kulku", sanoi Holmes, "oli niinkutsutun Stapletonin kannalta yksinkertanen ja johdonmukainen, vaikka se meistä tuntui kovin sekavalta, me kun aluksi emme tienneet hänen syitään ja vain osittain saimme selkoa eri seikoista. Olen kaksi kertaa ollut tilaisuudessa keskustelemaan rouva Stapletonin kanssa, ja koko asia on minusta nyt niin täydelleen selvillä, etten huomaa siinä mitään hämärää. Kirjaimelta B löydät minun asialuettelostani muutamia muistiinpanoja tästä tapauksesta."
-Quizá sea usted tan amable como para esbozarme de memoria el curso de los acontecimientos.
"Etkö tahtoisi ulkomuistista esittää minulle yleiskatsausta tapahtumain kulkuun?"
-Claro que sí, aunque no le garantizo que conserve todos los datos en la cabeza. Es curioso cómo la intensa concentración mental consigue borrar el pasado. El abogado que cuando conoce un caso con pelos y señales es capaz de discutir con los expertos en el tema, descubre que le bastan una semana o dos de un trabajo nuevo para que olvide todo lo que había aprendido. De la misma manera cada uno de mis casos desplaza al anterior y Mlle. Carère ha desdibujado mis recuerdos de la mansión de los Baskerville. Mañana quizá se me pida que me ocupe de otro problema insignificante que, a su vez, eliminará a la hermosa dama francesa y al infame Upwood. Por lo que se refiere al caso del sabueso, le expondré lo más exactamente que pueda los acontecimientos y siempre podrá usted interrogarme sobre cualquier punto que haya olvidado.
"Kyllä, kernaasti, mutta en saata mennä takaamaan sitä, etten unohda mitään. Hengen keskittymisellä nykyhetken tehtävään on ihmeellinen kyky haihduttaa muistista menneitä asioita. Mitä Baskervillen koiraan tulee, niin koetan, mikäli voin, esittää yksityisseikkojen kehitystä, ja sinä saat tehdä kysymyksiä, jos minä unohdan jotain.
»Mis investigaciones han demostrado sin lugar a dudas que el retrato familiar no mentía y que nuestro hombre era efectivamente un Baskerville, hijo de Rodger, el hermano menor de Sir Charles, que escapó, ya con una siniestra reputación, a América del Sur, donde se dijo que había muerto soltero. La verdad es que contrajo matrimonio y que tuvo un único hijo, nuestro personaje, que recibió el nombre de su padre, y que a su vez se casó con Beryl García, una de las beldades de Costa Rica; luego de robar una considerable suma de dinero del Estado, pasó a apellidarse Vandeleur y huyó a Inglaterra, donde creó un colegio en la zona este de Yorkshire. Su interés por este tipo particular de ocupación obedecía a que durante el viaje de vuelta a Inglaterra conoció a un profesor, enfermo de tuberculosis, cuya gran competencia profesional utilizó para que la empresa tuviera éxito. Pero al morir Fraser, el profesor, el colegio se desprestigió primero para caer después en el descrédito más absoluto, por lo que los Vandeleur juzgaron conveniente cambiar de nuevo de apellido, y así el hijo de Rodger Baskerville se trasladó, como Jack Stapleton, al sur de Inglaterra con los restos de su fortuna, sus planes para el futuro y su afición a la entomología. En el Museo Británico he podido saber que se le consideraba una autoridad en ese campo y que el apellido Vandeleur ha quedado identificado con cierta mariposa nocturna que él describió por vez primera durante su estancia en Yorkshire.
"Minun tutkimukseni ovat täysin pätevästi näyttäneet tuon vanhan muotokuvan todistuksen oikeaksi, että nimittäin tuo mies oli Baskerville. Hän oli sen Rodger Baskervillen, sir Charlesin nuoremman veljen poika, joka turmeltuaan maineensa karkasi Amerikaan ja jonka sanottiin kuolleen siellä naimattomana. Hän oli kumminkin naimisissa ja hänellä oli yksi ainoa lapsi, juuri tämä mies, jolla todella on oikeus isänsä nimeen. Naituaan Beryl Garcian, erään kaunottaren Costa Ricasta, ja sitten kavallettuaan melkoisen summan yleisiä varoja, muutti hän nimensä Vandeleuriksi ja pakeni Englantiin, perustaen koulun Yorkshiren itäosaan. Tähän toimeen joutui hän siten, että hän kotimatkalla oli tehnyt tuttavuutta erään keuhkotautisen yksityisopettajan kanssa, jonka kunnollisuutta hän käytti hyväkseen saadakseen yrityksensä onnistumaan. Tämä opettaja, nimeltään Fraser, kumminkin kuoli, ja koulu, joka oli alkanut hyvin, vaipui vähitellen alaspäin kunnes joutui tykkänään huonoon maineeseen. Vandeleurit huomasivat sopivaksi muuttaa nimensä Stapletoniksi, ja sitten siirtyi tuo mies jäljellä olevine omaisuuksineen, tulevaisuuden tuumineen ja hyönteistieteen harrastuksineen eteläiseen Englantiin. British Museumista on minulle ilmotettu, että hän oli auktoriteetti alallaan, ja että nimi Vandeleur liittyy muutamaan koiperhoseen, jonka hän Yorkshiressä ollessaan ensimmäiseksi kuvaili.
»Llegamos ya a la parte de su vida que ha resultado de tan gran interés para nosotros. Stapleton hizo sin duda investigaciones y descubrió que sólo dos vidas le separaban de una cuantiosa herencia. Creo que cuando se trasladó a Devonshire sus planes eran aún extraordinariamente vagos, aunque el carácter delictivo de sus intenciones queda de manifiesto desde el principio por el hecho de que hiciera pasar a su esposa por su hermana. La idea de utilizarla como señuelo estaba ya en su mente, aunque quizá no supiera aún con claridad cómo iba a organizar todos los detalles del plan. Al final del camino se hallaba la herencia de los Baskerville, y estaba dispuesto a utilizar cualquier instrumento y correr cualquier riesgo para lograrla. El primer paso fue instalarse lo más cerca que pudo de su hogar ancestral y el segundo cultivar la amistad de Sir Charles Baskerville y de sus vecinos.
"Nyt tulemme siihen jaksoon hänen elämässään, joka on vetänyt puoleensa meidän erikoisen huomiomme. Hän oli epäilemättä ottanut selville, että vain kahden miehen henki esti häntä saamasta haltuunsa suuriarvoista perintötilaa. Muuttaessaan Devonshireen olivat hänen aikeensa luultavasti vielä hyvin häilyviä, mutta hänellä oli kumminkin jo silloin pahaa mielessä, se käy siitä selville, että hän antoi vaimonsa käydä sisarestaan. Hänessä oli jo silloin syntynyt ajatus käyttää tätä syöttinänsä, vaikka hänellä ehkä ei vielä ollut selvillä, kuinka järjestäisi suunnitelmansa yksityiskohdat. Hän oli päättänyt saada haltuunsa tilan, ja sitä varten oli hän valmis käyttämään mitä välikappaletta tahansa ja antautumaan mihin vaaraan tahansa. Ensimmäinen toimenpide oli asettua asumaan niin lähelle sukutilaa kuin mahdollista, ja toinen pyrkiä sir Charles Baskervillen ja naapurien ystävyyteen.
»El mismo baronet le contó la historia del sabueso, preparándose, sin saberlo, el camino hacia la tumba. Stapleton, como voy a seguir llamándolo, sabía que el anciano estaba enfermo del corazón y que cualquier emoción fuerte podía acabar con él, información que le había facilitado el doctor Mortimer. También llegó a sus oídos que Sir Charles era supersticioso y que se tomaba muy en serio la macabra leyenda del sabueso. Su ingenio le sugirió de inmediato una manera para acabar con la vida del baronet sin que existiera en la práctica la menor posibilidad de descubrir al culpable.
"Sir Charles kertoi itse hänelle jutun kummituskoirasta ja valmisti siten kuolemaansa. Stapleton -- kutsun häntä vielä sillä nimellä -- tiesi, että vanhusta vaivasi sydänvika ja että ankara mielenliikutus voisi surmata hänet. Sen oli hän kuullut tohtori Mortimerilta. Hän oli myöskin kuullut, että sir Charles oli taikauskoinen ja että tuo vanha kauhea taru oli hänen mieleensä syvästi juurtunut. Hän oli kekseliäs mies, ja pian löysi hän keinon saattaa sir Carles pois tieltään, ilman että helposti voitaisiin saada varsinainen murhaaja ilmi.
»Concebida la idea, Stapleton procedió a llevarla a la práctica con notable astucia. Un intrigante ordinario se habría dado por satisfecho con un animal suficientemente feroz. La utilización de medios artificiales para convertir al animal en diabólico fue un destello de genio por su parte. El perro lo adquirió en Londres, acudiendo a la firma Ross y Mangles, que tiene su establecimiento en Fulham Road. Era el más fuerte y el más feroz de que disponían. Para transportarlo hasta el páramo Stapleton utilizó la línea de ferrocarril del norte de Devon y recorrió luego a pie una gran distancia, con el fin de no despertar sospechas. Para entonces, y gracias a sus expediciones a la caza de insectos, ya se había adentrado en la ciénaga de Grimpen, lo que le permitió encontrar un escondite seguro para el animal. Después de instalarlo allí esperó a que se le presentara una oportunidad.
"Kun aate siten oli löydetty, pani hän sen toimeen suurella kavaluudella. Tavallinen roisto olisi tyytynyt käyttämään mitä vihaista koiraa tahansa. Pirullisen ulkomuodon antaminen eläimelle keinotekoisesti oli nerokas keksintö. Koiran osti hän Lontoosta Ross & Manglesilta, Fulham Roadin varrelta. Se oli väkevin ja hurjin, mitä heillä oli. Pohjoisrataa pitkin toi hän sen Devonshireen ja teki pitkän vaelluksen nummen yli saadakseen sen kotiin huomiota herättämättä. Hyönteisiä etsiessään oli hän jo aikaisemmin löytänyt tien Grimpenin suon yli ja siten löytänyt eläimelle varman kätköpaikan. Sinne hän sen sitoi ja vartosi aikaa.
»La ocasión, sin embargo, tardó algún tiempo en aparecer. De noche no era posible sacar de sus propiedades al anciano caballero. A lo largo de los meses Stapleton acechó por los alrededores con su sabueso, pero sin éxito. Durante esos intentos infructuosos lo vieron, o vieron más bien a su acompañante, algunos campesinos, gracias a lo cual la leyenda del perro demoníaco recibió nueva confirmación. Stapleton confiaba en que su esposa arrastrase a Sir Charles a su ruina, pero en ese punto Beryl resultó inesperadamente independiente. No estaba dispuesta a provocar un enredo sentimental que pusiera al anciano baronet en manos de su enemigo. Ni las amenazas ni, siento decirlo, los golpes lograron convencerla. Se negó siempre de plano y durante algún tiempo Stapleton se encontró en un punto muerto.
"Mutta tilaisuutta ei heti tullutkaan. Vanhusta ei saatu lähtemään kotoaan pimeän tultua. Useita kertoja hiipi Stapleton turhaan koirineen nummella. Näillä hänen retkillään sattui niin, että talonpojat saivat nähdä hänet, tai oikeammin hänen apurinsa, joten taru helvetinkoirasta sai uutta vauhtia. Hän oli toivonut voivansa saada vaimonsa houkuttelemaan vanhusta turmioon, mutta siinä asiassa tämä aivan odottamatta pysyikin itsenäisenä. Pakottaa ei häntä voitu siihen uhkauksilla eikä lyönneillä. Hän kieltäytyi asiaan ryhtymästä, ja jonkun aikaa oli Stapleton neuvottomana.
»Finalmente halló la manera de superar sus dificultades por conducto del mismo Sir Charles, quien, por el afecto que le profesaba, delegó en él para todo lo relacionado con el caso de esa mujer tan desventurada que es la señora Laura Lyons. Al presentarse como soltero, adquirió muy pronto un gran ascendiente sobre ella, y le dio a entender que si conseguía divorciarse de Lyons se casaría con ella. La situación llegó a un punto crítico cuando Stapleton supo que Sir Charles se disponía a abandonar el páramo siguiendo el consejo del doctor Mortimer, con cuya opinión él mismo fingía estar de acuerdo. Era preciso actuar de inmediato, porque de lo contrario su víctima podía quedar para siempre fuera de su alcance. De manera que presionó a la señora Lyons para que escribiera la carta, pidiendo al anciano que le concediera una entrevista la noche antes de emprender viaje a Londres y luego, con falsas razones, le impidió acudir, logrando así la oportunidad que esperaba desde hacía tanto tiempo.
"Hän selvisi vaikeuksistaan kumminkin sen kautta, että sir Charles, joka oli alkanut tuntea ystävyyttä häntä kohtaan, käytti häntä välikappaleenaan onnettoman Laura Lyonsin auttamisessa. Teeskentelemällä olevansa naimaton, sai hän vaikutusvaltaa tuohon naiseen, ja antoi hänen ymmärtää aikovansa naida hänet, jos hän saisi avioeron miehestään. Hänen aikeitaan joudutti se seikka, että sir Charles tohtori Mortimerin neuvosta aikoi lähteä matkoille. Hän oli olevinaan samaa mieltä tohtorin kanssa, mutta oli samalla pakotettu ryhtymään heti toimeen, jos mieli estää uhria pääsemästä pakoon. Hän houkutteli senvuoksi rouva Laura Lyonsin kirjottamaan vanhukselle ja pyytämään yhtymystä hänen kanssaan iltaa ennen tämän matkaa Lontooseen. Viekkaalla keksinnöllä esti hän kumminkin rouva Lyonsin saapumasta sovitulle paikalle ja hankki siten itselleen tarvitsemansa tilaisuuden.
»Al regresar de Coombe Tracey a última hora de la tarde tuvo tiempo de ir en busca del sabueso, embadurnarlo con su pintura infernal y llevarlo hasta el portillo donde tenía buenas razones para confiar en que encontraría al anciano caballero. El perro, incitado por su amo, saltó el portillo y persiguió al desgraciado baronet que huyó dando alaridos por el paseo de los Tejos. En ese túnel tan sombrío tuvo que resultar especialmente horrible ver a aquella enorme criatura negra, de mandíbulas luminosas y ojos llameantes, persiguiendo a grandes saltos a su víctima. Sir Charles cayó muerto al final del paseo debido al terror y a su corazón enfermo. Mientras el baronet corría por el camino el sabueso se había mantenido en el borde de hierba, de manera que sólo eran visibles las huellas del ser humano. Al verlo caído e inmóvil es probable que el animal se acercara a olerlo; fue después, al descubrir que estaba muerto, cuando, al dar la vuelta para marcharse, dejó la huella en la que más tarde había de reparar el doctor Mortimer. Stapleton llamó al perro y se apresuró a devolverlo a su guarida en la ciénaga de Grimpen, dejando atrás un misterio que desconcertó a las autoridades, alarmó a todos los habitantes de la zona y provocó finalmente que se solicitara nuestra colaboración.
"Kun hän illalla ajoi takasin Coombe Traceysta, ehti hän töintuskin noutaa koiran, voidella sitä fosforiseoksellaan ja viedä veräjän luo, jossa hän syystä otaksui vanhuksen seisovan odottamassa. Koira hyppäsi isäntänsä yllyttämänä veräjän yli ja lähti ajamaan takaa sir Charles raukkaa, joka huutaen pakeni pitkin kuusikujaa. Mahtoi olla kamala näky tuossa peitetyssä kujassa, kun suuri, musta peto leimuavine kitoineen ja hehkuvine silmineen syöksyi uhrinsa jälkeen. Ehdittyään kujan loppupäähän kaatui vanhus maahan sydänvikansa ja kauhun tappamana. Koira oli pysytellyt tien ruohoisella reunalla sir Charlesin juostessa keskellä tietä, joten ainoastaan ihmisen jälkiä oli nähtävänä. Kun mies oli kaatunut, oli koira kyllä tullut hänen luokseen ja haistellut häntä, mutta kääntynyt takasin huomatessaan hänet kuolleeksi. Siten olivat syntyneet nuo tohtori Mortimerin näkemät jäljet. Stapleton vei koiran takasin Grimpenin suolle, ja kuolemantapaus jäi salaperäisyyteen, joka hämmensi viranomaiset, teki koko seudun levottomaksi ja lopuksi saattoi asian meidän haltuumme.
"Tämä olkoon sanottu sir Charlesin kuoleman johdosta. Siinä toimineen pirullisen kavaluuden ymmärrät hyvin; olihan mahdotonta muodostaa syytöstä varsinaista murhaajaa vastaan. Hänen ainoa rikostoverinsa ei voinut todistaa häntä vastaan, ja yrityksen omituisuus ja salaperäinen kamaluus teki sen vielä vaikuttavammaksi. Molemmat asiaan sekaantuneet naiset, sekä rouva Stapleton että rouva Laura Lyons, epäilivät suuresti Stapletonia. Rouva Stapleton tiesi hänellä olevan pahoja aikeita vanhusta vastaan, ja koiran olemassa olon tiesi hän myöskin. Rouva Lyons ei näistä mitään tiennyt, mutta häneen oli tehnyt omituisen vaikutuksen se, että kuolemantapaus sattui juuri tuolla yhtymystä varten sovitulla hetkellä, jota ei tuntenut kukaan muu kuin Stapleton. Molempiin oli hänellä kumminkin vaikutusvaltaa, eikä hänen tarvinnut heiltä mitään pelätä. Hänen yrityksensä edellinen puoli oli onnistunut hyvin, mutta vaikeampi puoli oli jäljellä.
»Es posible que Stapleton ignorase aún la existencia del heredero que vivía en Canadá, pero, en cualquier caso, lo supo muy pronto de labios de su amigo el doctor Mortimer, que le comunicó además todos los detalles sobre la llegada a Londres de Sir Henry Baskerville. La primera idea de Stapleton fue que, en lugar de esperar a que se presentara en Devonshire, quizá fuera posible acabar en Londres con la vida del joven extranjero. Como desconfiaba de su esposa desde que se negara a ayudarle a tender una trampa al anciano baronet, no se atrevió a dejarla sola por temor a perder su influencia sobre ella. Esa es la razón de que vinieran juntos a Londres. Se alojaron, según descubrí, en el hotel privado Mexborough, en Craven Street, uno de los que de hecho visitó mi agente en busca de pruebas. Stapleton dejó allí encerrada a su esposa mientras él, ocultando su identidad bajo una barba, seguía al doctor Mortimer a Baker Street y más tarde a la estación y al hotel Northumberland. Su mujer tenía barruntos de los planes de su marido, pero era tanto su temor -temor fundado en los brutales malos tratos a los que la había sometido- que no se atrevió a escribir para advertir a Sir Henry del peligro que corría. Si la carta caía en manos de Stapleton también su vida se vería amenazada. Finalmente, como sabemos, recurrió al expediente de recortar palabras impresas y de escribir la dirección deformando la letra. El mensaje llegó a manos del baronet y fue el primer aviso del peligro que corría.
"On mahdollista ettei Stapleton aluksi tiennyt mitään Kanadassa elävästä perillisestä. Pian hän kumminkin olisi saanut siitä tiedon ystävältään tohtori Mortimerilta, joka myöskin ilmoitti hänelle kaikki, mikä koski Henry Baskervillen tuloa. Stapletonin ensi ajatus oli, että tuon nuoren Kanadasta tulevan muukalaisen ehkä voisi surmata Lontoossa ennenkuin hän tulikaan Devonshireen. Hän epäili vaimoaan siitä saakka, kun tämä oli kieltäytynyt virittämästä ansaa sir Charlesille, eikä uskaltanut poistua hänen luotaan pitkäksi aikaa peläten menettävänsä vaikutusvaltansa häneen. Siitä syystä otti hän hänet mukaansa Lontooseen. Sain sittemmin selville, että he asuivat Mexboroughin yksityishotellissa Craven Streetin varrella, jossa asiamieheni myöskin kävi koettaessaan hakea tuota sanomalehteä. Siellä piti hän vaimoaan teljettynä erääseen huoneeseen seuratessaan itse tekoparralla varustettuna tohtori Mortimeria Baker Streetille ja sitten asemalle sekä Northumberlandin hotelliin. Hänen vaimollaan oli aavistus hänen aikeistaan, mutta lyöntien ja pahoinpitelyn häneen istuttama pelko oli niin suuri, ettei hän uskaltanut itse kirjoittamallaan kirjeellä varoittaa sitä henkilöä, jonka tiesi olevan vaarassa. Jos kirje nimittäin olisi joutunut Stapletonin käsiin, olisi hänen oma henkensä ollut vaarassa. Lopuksi hän, kuten tiedämme, keksi sen keinon, että leikkasi irti painettuja sanoja ja kyhäsi niistä tuon varotuksen. Osoitteen piirsi hän vääristetyllä käsialalla. Kirje tuli perille ja antoi sir Henrylle ensimmäisen aavistuksen uhkaavasta vaarasta.
»Stapleton necesitaba alguna prenda de vestir de Sir Henry, para, en el caso de que se viera obligado a recurrir al sabueso, disponer de los medios que le permitieran seguir su rastro. Con la celeridad y la audacia que le caracterizaban puso de inmediato manos a la obra y no cabe duda de que sobornó al limpiabotas o a la camarera del hotel para que le ayudaran en su empeño. Casualmente, sin embargo, la primera bota que consiguió era una de las nuevas y, por consiguiente, sin utilidad para sus planes. Stapleton hizo entonces que se devolviera y obtuvo otra. Un incidente muy instructivo, porque me demostró sin lugar a dudas que se trataba de un sabueso de verdad: ninguna otra explicación justificaba la apremiante necesidad de conseguir la bota vieja y la indiferencia ante la nueva. Cuanto más exagerado y grotesco resulta un incidente, mayor es la atención con que hay que examinarlo, y el punto que más parece complicar un caso es, cuando se estudia con cuidado y se maneja de manera científica, el que proporciona mayores posibilidades de elucidarlo.
"Stapletonille oli tärkeää saada haltuunsa joku sir Henrylle kuuluva pukine, voidakseen sillä yllyttää koiraa hänen jäljilleen, jos se tulisi tarpeelliseksi. Kuvaavalla nopeudella ja rohkeudella ryhtyi hän toimeen ja lahjoi harjaajan tai siivoojattaren tekemään mitä hän tahtoi. Ensiksi sattui hän kumminkin saamaan uuden saappaan, jota ei voitu käyttää hänen tarkoitukseensa. Hän lähetti sen takaisin ja hankki toisen -- seikka, joka minulle oli hyvin tärkeä, sillä se todisti, että todella oli kysymys oikeasta koirasta, muuten kun ei voinut selittää tätä uuden saappaan halveksimista ja halua saada vanha ja käytetty. Kuta järjettömämmältä ja hullummalta joku seikka näyttää, sitä huolellisemmin on se tutkittava, ja juuri se, joka näyttää tekevän jonkun asian sekavammaksi, tuottaakin tarkoin tutkittuna ja johdonmukaisesti punnittuna usein siihen selvyyttä.
»A la mañana siguiente recibimos la visita de nuestros amigos, siempre espiados por Stapleton desde el coche de punto. Dados su conocimiento del sitio donde vivimos y también de mi aspecto, así como por su manera general de comportarse, me inclino a creer que la carrera criminal de Stapleton no se redujo al asunto de Baskerville. Resulta interesante saber que durante los tres últimos años se han producido en esa zona cuatro robos con fractura de considerable importancia y que en ninguno de los casos se ha detenido a los culpables. El último, en el mes de mayo, con Folkestone Court como escenario, fue notable porque el ladrón enmascarado, que actuaba en solitario, disparó a sangre fría contra el botones que lo sorprendió. No me cabe la menor duda de que Stapleton renovaba de ese modo sus menguados recursos económicos y que era desde hacía años un individuo desesperado y sumamente peligroso.
"Sitten on huomattava ystäviemme käynti luonamme seuraavana päivänä, jolloin Stapleton heitä jonkun matkan päässä vakoili vaunuissaan. Se seikka, että hän tunsi minun asuntoni ja ulkomuotoni, osoittaa hänen rikollisen uransa ulottuvan pitemmällekin kuin tähän Baskerville-juttuun. On huomattava, että viimeisten kolmen vuoden kuluessa on maan länsiosassa tapahtunut neljä suurempaa murtovarkautta, ilman että varasta on saatu kiinni. Viimeinen näistä tapahtui toukokuussa Folkestone Courtissa ja on huomattava siitä, että siinä ammuttiin kylmäverisesti kuoliaaksi muuan pieni poika, joka tapasi naamiolla varustetun rosvon työssä. Minä olen varma, että Stapleton tällä tavoin kartutti vähiä tulojaan, ja että hän vuosikausia on ollut julma ja vaarallinen mies.
»Lo sucedido aquella mañana en que se nos escapó tan hábilmente, así como su audacia al devolverme mi propio nombre por medio del cochero, es un buen ejemplo de sus muchos recursos. A partir de aquel momento, sabedor de que me había hecho cargo del caso en Londres, comprendió que no tenía ya ninguna posibilidad de éxito en la metrópoli y regresó a Dartmoor para esperar la llegada del baronet.
"Näimme esimerkin hänen oveluudestaan silloin, kun hän onnistui pakenemaan meiltä tuona aamuna, ja myöskin hänen rohkeudestaan, kun hän ajurin kautta lähetti minulle oman nimeni. Siitä hetkestä ymmärsi hän, että minä olin Lontoossa hänen vastassaan ja että hänellä siis ei ollut paljon toivoa menestyksestä siellä. Hän palasi takasin Dartmooriin ja odotti sir Henryn tuloa."
-¡Un momento! -dije yo-. No hay duda de que ha descrito usted correctamente la sucesión de los hechos, pero hay un punto que no ha mencionado. ¿Qué se hizo del sabueso durante la estancia de su amo en Londres?
"Odota vähän!" sanoin minä. "Olet tosin aivan oikein kuvaillut tapausten menoa, mutta yksi kohta näyttää minusta hämärältä. Kuinka kävi koiran, kun sen omistaja oli Lontoossa?"
-He reflexionado sobre ese asunto, porque no hay duda de que tiene importancia. Es evidente que Stapleton tenía un confidente, aunque no es probable que se pusiera por completo a su merced comunicándole todos sus planes. En la casa Merripit había un anciano sirviente llamado Anthony. Su asociación con los Stapleton se remonta a años atrás, a los tiempos del colegio, por lo que debía de saber que su señor y su señora eran en realidad marido y mujer. Este hombre ha desaparecido, huyendo del país. Dése usted cuenta de que Anthony no es un nombre frecuente en Inglaterra, mientras que Antonio sí lo es en España y en los países americanos de habla española. Ese individuo, como la misma señora Stapleton, hablaba inglés correctamente, pero con un curioso ceceo. Tuve ocasión de ver cómo ese anciano cruzaba la ciénaga de Grimpen por el camino que Stapleton marcara. Es muy probable, por tanto, que en ausencia de su señor fuese él quien se ocupara del sabueso, aunque quizá sin saber nunca la finalidad para la que se lo destinaba.
"Minä olen myöskin ajatellut sitä asiaa, ja se onkin tärkeä. On aivan varmaa, että Stapletonilla oli joku uskottu, vaikkakin hän tuskin antautui tämän valtaan ilmottamalla kaikkia aikeitansa. Merripit Housessa oli muuan Anthony niminen vanha palvelija. Hän on ollut tekemisissä Stapletonien kanssa monia vuosia, vieläpä opettaja-ajalta saakka, niin että hänen täytyi tietää isäntäväkensä olevan avioparin. Tämä palvelija on kadonnut ja karannut maasta. On huomattava, että nimi Anthony on harvinainen Englannissa, jota vastoin nimi Antonio on jokseenkin tavallinen kaikissa espanjalaisissa tai espanjalais-amerikalaisissa kaupungeissa. Samoin kuin rouva Stapleton, puhui tämä mieskin hyvin englantia, mutta pehmeällä murteella. Minä olen omin silmin nähnyt hänen menevän Grimpenin suon yli Stapletonin viitottamaa polkua, ja senvuoksi on hyvin todennäköstä, että hän juuri isännän ollessa poissa hoiti koiraa, vaikkakaan hän ehkä ei tiennyt, mihin tarkoitukseen sitä käytettiin.
»Acto seguido los Stapleton regresaron a Devonshire, seguidos, muy poco después, por Sir Henry y usted. Un breve comentario sobre mi situación en aquel momento. Quizá conserve usted el recuerdo de que, cuando examiné el papel en el que estaban pegadas las palabras impresas, lo estudié con gran detenimiento en busca de la filigrana. Al hacerlo me lo acerqué bastante y advertí un débil olor a jazmín. El experto en criminología ha de distinguir los setenta y cinco perfumes que se conocen y, por lo que a mi propia experiencia se refiere, la resolución de más de un caso ha dependido de su rápida identificación. Aquel aroma sugería la presencia de una dama, por lo que mis sospechas empezaron a dirigirse hacia los Stapleton. Fue así cómo averigüé la existencia del sabueso y deduje ya quién era el asesino antes de trasladarme a Devonshire.
"Stapletonit lähtivät siis Devonshireen, ja sir Henry matkusti sinun seurassasi sinne myöskin heti jäljestä. Ja nyt esitän muutamalla sanalla oman käsitykseni asioista siihen aikaan. Sinä muistat ehkä että minä tutkiessani paperia, johon nuo painetut sanat olivat kiinnitetyt, erityisesti tarkastin sen vesileimaa. Sitä tehdessäni pidin paperia vain muutaman tuuman päässä silmistäni ja tunsin samalla paperista hienosti tuoksuavan sitä hajuvettä, jota kutsutaan valkoiseksi jasmiiniksi. Löytyy viisikahdeksatta lajia hajuvesiä, jotka rikosasiain tutkijan täytyy oppia erottamaan toisistaan, ja minulle itselleni on sattunut tapauksia, joissa kaikki on riippunut tämän asian nopeasta käsittämisestä. Tuoksu saattoi minut ajattelemaan jonkun naisen vaikutusta asiassa, ja mietiskelyni alkoi jo suuntautua Stapletoneihin. Minä olin siis varma koiran olemassa olosta ja sitäpaitsi olin arvannut, kuka rikollinen oli, kun lähdin länteenpäin.
»Mi juego consistía en vigilar a Stapleton. Era evidente, sin embargo, que no podía hacerlo yendo con usted, porque en ese caso mi hombre estaría siempre en guardia. De manera que engañé a todos, usted incluido, y me trasladé secretamente al páramo cuando se daba por sentado que seguía en Londres. Los apuros que pasé no fueron tan grandes como usted imagina, aunque cuestiones de tan poca importancia no deben nunca dificultar la investigación de un caso. Pasé la mayor parte del tiempo en Coombe Tracey y únicamente utilicé el refugio neolítico cuando era necesario estar cerca del escenario de la acción. Cartwright, que me había acompañado, me fue de gran ayuda con su disfraz de campesino. Dependía de él para la comida y las mudas de ropa. Mientras yo vigilaba a Stapleton, era frecuente que Cartwright lo vigilara a usted, de manera que controlaba todos los resortes.
"Minun tehtäväni oli nyt vakoilla Stapletonia, ja sitä en olisi voinut, jos olisin ollut sinun seurassasi, sillä hän olisi kyllä silloin ollut varuillaan. Petin senvuoksi kaikki, sinutkin, ja saavuin salaisesti paikkakunnalle kun kaikki luulivat minun olevan Lontoossa. Vaivat, joita sain kestää, eivät olleet niin suuria kuin sinä olit kuvitellut, ja sitäpaitsi eivät sellaiset pikkuseikat saa vaikuttaa asiaan, kun joku vaikea tapaus on saatava selville. Enimmäkseen oleskelin Coombe Traceyssa ja asuin tuossa majassa nummella vain silloin, kun minun välttämättä piti olla paikalla valvoakseni tekeillä olevaa asiaa. Cartwrightin olin ottanut mukaani, ja hän oli maalaispojaksi puettuna minulle suurena apuna. Hän hankki minulle ruokaa ja puhtaita vaatteita. Kun minä pidin silmällä Stapletonia, niin piti Cartwright usein silmällä sinua, ja siten saatoin pitää käsissäni kaikkia lankoja yhtaikaa.
»Ya le he explicado que sus informes me llegaban enseguida, porque de Baker Street los enviaban inmediatamente a Coombe Tracey. Me fueron de gran utilidad y en especial aquel fragmento verídico de la biografía de Stapleton. Así pude averiguar la identidad de la pareja y saber por fin a qué carta quedarme. El caso se había complicado bastante debido al incidente del preso fugado y de su relación con los Barrymore. También eso lo aclaró usted de manera muy eficaz, aunque por mi parte hubiera llegado a la misma conclusión.
"Olen jo sanonut sinulle, että kirjeesi pian ehtivät minulle, koska ne heti paikalla palautettiin Baker Streetiltä Coombe Traceyyn. Minulla oli niistä paljon hyötyä, varsinkin siitä vähäisestä totuudesta, jonka Stapleton kerran oli sattunut sanomaan entiseen elämäänsä nähden. Minä onnistuin saamaan selville ketä he olivat, ja siten oli oma asemanikin minulle selvinnyt. Koko juttua oli häirinnyt ja vaikeuttanut tuo vankikarkuri ja hänen suhteensa Barrymore-puolisoihin. Senkin ratkaisit sinä tyydyttävällä tavalla, vaikka omat havaintoni olivat jo johtaneet samoihin tuloksiin.
»Cuando me encontró usted en el páramo tenía ya un conocimiento completo del caso, pero carecía de pruebas que pudieran presentarse ante un jurado. Ni siquiera el intento criminal contra Sir Henry la noche en que quedó truncada la vida del desventurado preso nos hubiera servido de ayuda para acusar a Stapleton de asesinato. No parecía existir otra alternativa que sorprenderlo con las manos en la masa y para ello teníamos que utilizar como cebo a Sir Henry, solo y sin protección en apariencia. Así lo hicimos y, a costa de un terrible sobresalto para nuestro cliente, logramos coronar nuestro trabajo y provocar el fin de Stapleton. He de confesar que supone un desdoro para mi forma de llevar el caso el hecho de que Sir Henry se viera expuesto a semejante peligro, pero carecíamos de medios para prever el aspecto, terrible y sobrecogedor, que presentaba el animal, como tampoco podíamos predecir la niebla que le permitió aparecer ante nosotros casi de improviso. Logramos nuestro objetivo a un costo que, según me han asegurado tanto el especialista como el doctor Mortimer, será sólo momentáneo. Un viaje largo permitirá que nuestro amigo se recupere no sólo de sus nervios destrozados sino también de sus sentimientos heridos. Su amor por la señora Stapleton era profundo y sincero y para él lo más triste de todo este asunto tan tenebroso es que ella lo engañara.
"Kun sinä löysit minun asuntoni nummella, olin jo täysin selvillä koko asiasta, vaikka en ollut vielä saanut sitä valmiiseen jurylle esitettäväksi kelvolliseen muotoon. Sekään Stapletonin murhayritys sir Henryä vastaan, joka päättyi vankiraukan kuolemaan, ei mainittavassa määrin voinut auttaa hänen todistamistaan syylliseksi murhaan. Ei näyttänyt olevan muuta keinoa kuin yllättää hänet itse teossa, ja sitä varten täytyi meidän käyttää sir Henryä yksin näennäisesti turvattomana syöttinä. Niin teimmekin ja vaikka siten saimme aikaan niin ankaran häiriön ystävämme hermostossa, niin tuli asia täydelliseksi ja Stapleton suistui turmioon. Sir Henryn joutuminen sellaisen onnettomuuden uhriksi on, sen myönnän, moite minun menettelytapaani vastaan tämän asian ratkaisemiseksi, mutta emmehän voineet edellyttää, että tuo hirviö olisi niin jähmetyttävän kamala, emmekä myöskään saattaneet aavistaa, että niin tiheä sumu estäisi meitä sitä näkemästä ennenkuin vasta viime hetkessä. Tarkoituksemme saavutimme siten hinnasta, jota kumminkin sekä hermotautien erikoistuntija että tohtori Mortimer pitävät tilapäisenä. Pitkä matkustus tulee luultavasti vaikuttamaan tyynnyttävästi hänen kiihottuneeseen hermostoonsa ja myöskin parantavasti hänen tunteisiinsa. Hänen rakkautensa tuohon ihanaan naiseen oli syvä ja todellinen ja häneen vaikutti enimmin pettymyksensä tässä suhteessa.
»Sólo queda ya dilucidar el papel de la señora Stapleton. No hay duda de que su marido ejercía sobre ella una influencia que puede haber sido amor, miedo, o muy posiblemente ambas cosas, dado que no son, desde luego, sentimientos incompatibles. En cualquier caso esa influencia era absolutamente eficaz. Al ordenárselo él, consintió en hacerse pasar por su hermana, aunque también es cierto que Stapleton descubrió los límites de su poder cuando quiso convertirla en cómplice de un asesinato. Beryl estaba dispuesta a prevenir a Sir Henry aunque sin descubrir a su marido, y trató de hacerlo una y otra vez. Es evidente que también Stapleton era capaz de sentir celos, de manera que cuando vio cómo el baronet cortejaba a su esposa, pese a que formaba parte de su plan, no pudo evitar interrumpir el idilio con un estallido de pasión que puso de manifiesto el alma fogosa que tan inteligentemente escondía bajo sus modales reservados. Al fomentar la intimidad entre ambos se aseguraba de que Sir Henry acudiera con frecuencia a la casa Merripit y de que más pronto o más tarde se presentase la oportunidad que esperaba. El día de la crisis definitiva, sin embargo, su mujer se revolvió inesperadamente contra él. Había llegado a sus oídos la noticia de la muerte de Selden, y no ignoraba, la noche en que habían invitado a Sir Henry a cenar, que el sabueso estaba en una de las dependencias de la casa. Beryl acusó a su marido de querer asesinar al baronet y eso provocó una escena violenta, durante la cual Stapleton reveló por vez primera a su mujer que tenía una rival. La fidelidad de la señora Stapleton se transformó inmediatamente en odio intenso y nuestro hombre comprendió que su mujer estaba dispuesta a traicionarlo. Entonces procedió a atarla para que no pudiera avisar a Sir Henry, sin perder la esperanza de que cuando todos los habitantes de la zona atribuyesen la muerte del baronet a la maldición familiar, como sin duda sucedería, su mujer aceptara los hechos consumados y guardase silencio sobre lo que sabía. Por lo que a eso se refiere tengo la impresión de que calculó mal y que, aun sin contar con nuestra presencia, su caída era inevitable. Una mujer de sangre española no perdona fácilmente semejante afrenta. Y ya, mi querido Watson, no estoy en condiciones de hacerle un relato más detallado de este interesantísimo caso sin recurrir a mis anotaciones. Ignoro si ha quedado sin explicar algo esencial.
"Vielä on jäljellä vain viitata siihen osaan, joka rouva Stapletonilla on ollut koko ajan. Aivan varmaan oli Stapletonilla häneen vaikutusvalta, joka perustui joko rakkauteen tai pelkoon tai mahdollisesti molempiin, koska nuo tunteet hyvin saattavat ilmetä yhdessä. Tämä vaikutusvalta hänellä oli. Hänen käskystään suostui rouva esiintymään hänen sisarenaan; mutta miehen valta loppui silloin, kun hän koetti saada tätä suoranaisesti ottamaan osaa murhaan. Rouva Stapleton oli halukas varoittamaan sir Henryä, mikäli hän voi tehdä sen saattamatta miestään vaaraan, ja hän yrittikin sitä monta kertaa. Stapleton näyttää itse voineen tuntea mustasukkaisuutta, sillä nähdessään sir Henryn alkavan lähestyä vaimoaan, ei hän, vaikkakin tämä juuri kuului hänen suunnitelmaansa, voinut pidättyä tulemasta väliin kiivaudella, joka ilmasi sen tulisen intohimoisuuden, jonka hän tavallisesti hyvin onnistui peittämään hillityn kuoren alle. Edistämällä heidän välillään vallitsevaa tuttavallisuutta, sai hän aikaan sir Henryn tiheät käynnit Merripit Housessa, joiden kautta hän ennemmin tai myöhemmin saisi vartoamansa tilaisuuden. Mutta kun ratkaiseva päivä vihdoin tuli, asettui vaimonsa häntä vastustamaan. Hän oli kuullut jotain vangin kuolemasta ja tiesi koiran olevan kätkössä ulkohuoneessa sinä iltana, jolloin sir Henryä odotettiin päivälliselle. Hän syytti miestään siitä rikoksesta, jonka tämä oli suunnitellut, ja tätä seuraavan kiivaan kohtauksen aikana sai hän tietää, että hänellä olikin kilpailija miehensä rakkaudesta. Hänen uskollisuutensa muuttui heti katkeraksi vihaksi, ja Stapleton ymmärsi, että hän ilmaisisi asian. Senvuoksi sitoi hän vaimonsa estääkseen tätä varoittamasta sir Henryä, ja toivoi varmaankin saavansa hänet vaikenemaan, kun seudun koko väestö tulisi selittämään sir Henryn kuoleman sen kirouksen aiheuttamaksi, joka vainosi Baskerville-sukua. Tässä luulen hänen erehtyneen, ja vaikka me emme olisikaan olleet siellä, olisi hänen ilmi joutumisensa ollut varma. Nainen, jolla on espanjalaista verta suonissaan, ei hevillä unohda sellaista loukkausta. Ja nyt, rakas Watson, en luule muistiinpanoihini katsomatta voivani antaa sinulle enemmän yksityiskohtaista kuvausta tästä kummallisesta jutusta. En luule jättäneeni mitään tärkeää selittämättä."
-Stapleton tenía que saber que no iba a ser posible matar a Sir Henry de miedo, con el sabueso falsamente infernal, como sucediera en el caso de su tío.
"Mutta tuskin hän saattoi luulla voivansa säikyttää sir Henryä kuoliaaksi tuolla aavemaisella koirallaan, vaikkakin se oli onnistunut hänen vanhaan setäänsä nähden?"
-Era un perro muy feroz y estaba hambriento. Si su apariencia no acababa con la víctima, el miedo podía al menos paralizarla, de manera que no ofreciese resistencia.
"Koira oli nälistynyt ja ärsytetty. Jos sen ulkonäkö ei olisikaan voinut säikyttää uhriparkaa kuoliaaksi, niin olisi se kumminkin lamauttanut hänen vastustusvoimansa."
-Sin duda. Queda tan sólo una dificultad. Si Stapleton hubiese llegado a tomar posesión de la herencia ¿cómo habría explicado el hecho de que él, el heredero, hubiese vivido sin darse a conocer y con otro nombre en un lugar tan próximo a la mansión de los Baskerville? ¿Cómo podría reclamar la herencia sin despertar sospechas ni provocar investigaciones?
"Tietysti. Vielä yksi kysymys! Jos Stapletonin olisi huomattu olevan lähimmän perillisen, niin kuinka hän olisi voinut selittää sen, että hän, joka oli niin läheinen sukulainen, oli asunut tilan naapurina ilmaisematta itseään ja väärällä nimellä? Kuinka olisi hän voinut esittää perintövaatimuksensa synnyttämättä epäluuloa, josta olisi seurannut asian tutkiminen?"
-Se trata de un problema muy arduo y temo que espera usted demasiado al pedirme que lo solucione. El pasado y el presente se hallan dentro del campo de mis investigaciones, pero lo que una persona vaya a hacer en el futuro es algo muy difícil de prever. La señora Stapleton oyó a su marido analizar el problema en varias ocasiones. Eran tres las soluciones posibles. Podía reclamar la propiedad desde América del Sur, demostrar su identidad ante las autoridades consulares británicas y obtener así la fortuna sin aparecer nunca por Inglaterra; podía también adoptar un disfraz que lo hiciera irreconocible durante el breve periodo de tiempo que necesitase permanecer en Londres y, finalmente, podía suministrar a un cómplice las pruebas y los documentos, haciéndolo pasar por el heredero, pero reteniendo el derecho a un porcentaje de sus ingresos. Por lo que sabemos de él, tenemos la seguridad de que habría encontrado algún modo de solucionar ese problema. Y ahora, mi querido Watson, permítame decirle que llevamos varias semanas trabajando con mucha intensidad y que, por una vez, no estaría de más que nos ocupáramos de cosas más placenteras. Tengo un palco para Les Huguenots. ¿Ha oído usted a los De Reszke?4 ¿Le importaría en ese caso estar listo dentro de media hora, para que podamos detenernos en Marcini's de camino hacia el teatro y tomar un bocado antes de la representación?
"Sitä vaikeutta ei ole helppo ratkaista ja pelkäänpä, etten sitä voi. Menneisyys ja nykyisyys ovat minun tutkimuksieni ala, mutta tulevaisuuden käsitteleminen tuskin on ihmisen vallassa. Rouva Stapleton oli kumminkin useita kertoja kuullut miehensä puhuvan siitä asiasta. Hänellä oli mielestään ollut valittavana kolme eri keinoa. Hän olisi voinut matkustaa Etelä-Amerikkaan ja sieltä esittää perintövaatimuksensa sekä todistaa oikeutensa sikäläisille englantilaisille viranomaisille tarvitsematta edes matkustaakaan Englantiin; tai olisi hän voinut esiintyä valepuvussa sen lyhyen ajan, jonka hänen täytyi oleskella Lontoossa; tai olisi hän voinut varustaa jonkun rikostoverin tarvittavilla todistuksilla ja papereilla, antaa tämän esiintyä perijänä ja tyytyä osaan tuloista. Sen mukaan kuin tunnemme häntä, voimme olla vakuutettuja siitä, että hän jollakin tavalla olisi selvinnyt asiasta. Ja nyt, rakas Watson, olemme tehneet ankarasti työtä useita viikkoja, joten hyvin voimme siirtää ajatuksemme mieluisampiin asioihin. Minä olen ottanut aition oopperasta, jossa esitetään 'Hugenotit.' Oletko kuullut De Reszkesiä? Saanko sitten pyytää sinua laittautumaan valmiiksi puolessa tunnissa, niin menemme samalla tiellä Marciniin syömään päivällistä?"