El Sabueso de los Baskerville

   Uno de los defectos de Sherlock Holmes -si es que en realidad se le puede llamar defecto- era lo mucho que se resistía a comunicar sus planes antes del momento mismo de ponerlos por obra. Ello obedecía en parte, sin duda, a su carácter autoritario, que le empujaba a dominar y a sorprender a quienes se hallaban a su alrededor. Y también en parte a su cautela profesional, que le llevaba siempre a reducir los riesgos al mínimo. Esta costumbre, sin embargo, resultaba muy molesta para quienes actuaban como agentes y colaboradores suyos. Yo había sufrido ya por ese motivo con frecuencia, pero nunca tanto como durante aquel largo trayecto en la oscuridad. Teníamos delante la gran prueba; pero, aunque nos disponíamos a librar la batalla final Holmes no había dicho nada: sólo me cabía conjeturar cuál iba a ser su línea de acción. Apenas pude contener mi nerviosismo cuando, por fin, el frío viento que nos cortaba la cara y los oscuros espacios vacíos a ambos lados del estrecho camino me anunciaron que estábamos una vez más en el páramo. Cada paso de los caballos y cada vuelta de las ruedas nos acercaban a la aventura suprema.

   Yksi Sherlock Holmesin vikoja -- jos sitä saattaa viaksi sanoa -- oli hänen suuri haluttomuutensa tehdä muille täydellisesti selkoa aikeistaan ennen niiden toimeenpanon hetkeä. Osaksi oli selitys tähän seikkaan hänen voimansatuntevassa luonteessaan, jota miellytti vallitseminen ja hämmästyttäminen, osaksi myöskin hänen ammattinsa vaatimassa varovaisuudessa, joka esti häntä jättämästä mitään sattuman nojaan. Se oli kumminkin usein hyvin vaikeaa niille, joiden tuli toimia hänen asiamiehinään tai apulaisinaan. Olin usein siitä kärsinyt, mutta en koskaan niin suuressa määrin kuin nyt ajaessamme eteenpäin pimeässä. Meitä odotti suuri tulikoetus, ainakin tuli meidän tehdä lopullinen yritys asian selvittämiseksi, eikä Holmes kumminkaan ollut sanonut mitään, ja minä saatoin vain arvailla, kuinka hän aikoi menetellä. Hermoni vapisivat kaameasta odotuksesta, kun viimeinkin kasvojamme kohtaava kylmä tuuli ja avarat lakeudet tien molemmin puolin ilmoittivat meidän jälleen saapuneen nummelle. Jokainen kavionlyönti, jokainen rattaan pyörähdys vei meitä lähemmäs tuota pelottavaa seikkailua.

   Debido a la presencia del cochero no hablábamos con libertad y nos veíamos forzados a conversar sobre temas triviales mientras la emoción y la esperanza tensaban nuestros nervios. Después de aquella forzada reserva me supuso un gran alivio dejar atrás la casa de Frankland y saber que nos acercábamos a la mansión de los Baskerville y al escenario de la acción. En lugar de llegar en coche hasta la casa nos apeamos junto al portón al comienzo de la avenida. Despedimos a la tartana y ordenamos al cochero que regresara a Coombe Tracey de inmediato, al mismo tiempo que nos poníamos en camino hacia la casa Merripit.

   Keskusteluamme vaikeutti oudon ajurin läsnäolo, joten meidän täytyi puhella joutavista asioista, vaikka olimme mitä suurimmassa jännityksessä. Tämän luonnottoman pakon jälkeen tuntui minusta suurelta helpotukselta, kun vihdoin ajoimme Franklandin talon ohi ja tiesimme olevamme lähellä Baskerville Hallia sekä tulevan seikkailumme tapahtumispaikkaa. Emme ajaneet portille vaan laskeuduimme rattailta kujan veräjällä. Ajuri sai maksunsa ja määräyksen palata heti takaisin, ja me lähdimme kulkemaan Merripit Houseen päin.

   -¿Va usted armado, Lestrade?

   "Onko teillä aseita, Lestrade?"

   Salapoliisi hymyili.

   -Siempre que me pongo los pantalones dispongo de un bolsillo trasero -respondió con una sonrisa el detective de corta estatura- y siempre que dispongo de un bolsillo trasero llevo algo dentro.

   "Niin kauan kuin minulla on housut, on minulla myöskin takatasku, ja niin kauan kuin minulla on se, on siinä myöskin jotain."

   -¡Bien! También mi amigo y yo estamos preparados para cualquier emergencia.

   "Hyvä. Ystäväni ja minä olemme myöskin varustetut kohtaamaan vaikeuksia."

   -Se muestra usted muy reservado acerca de este asunto, señor Holmes. ¿A qué vamos a jugar ahora?

   "Te olette kovin vaitelias tällä kertaa, herra Holmes. Mistä nyt lähinnä on kysymys?"

   -Jugaremos a esperar.

   "Odottamisesta."

   -¡Válgame Dios, este sitio no tiene nada de alegre! -dijo el detective con un estremecimiento, contemplando a su alrededor las melancólicas laderas de las colinas y el enorme lago de niebla que descansaba sobre la gran ciénaga de Grimpen-. Veo unas luces delante de nosotros.

   "Tätä ei juuri saata sanoa erittäin ilahduttavaksi paikaksi", sanoi salapoliisi väristen ja katseli ympärillään olevia synkkiä kallioita ja sumua, joka suurena järvenä peitti Grimpenin suon. "Tuollahan näkyy valo jostakin talosta."

   -Eso es la casa Merripit y el final de nuestro trayecto. He de rogarles que caminen de puntillas y hablen en voz muy baja.

   "Siinä on Merripit House, meidän matkamme määrä. Minun täytyy pyytää teitä kulkemaan varpaillanne ja puhumaan kuiskaten."

   Avanzamos con grandes precauciones por el sendero como si nos dirigiéramos hacia la casa, pero Holmes hizo que nos detuviéramos cuando nos encontrábamos a unos doscientos metros.

   Kuljimme varovasti polkua edelleen, ikäänkuin olisimme aikoneet rakennuksen luo, mutta Holmes pysäytti meidät noin sadan askeleen päässä siitä.

   -Ya es suficiente -dijo-. Esas rocas de la derecha van a proporcionarnos una admirable protección.

   "Tämä paikka on sopiva", sanoi hän. "Nuo suuret kivet oikealla muodostavat erinomaisen piilopaikan."

   -¿Hemos de esperar ahí?

   "Odotammeko tässä?"

   -Así es; vamos a preparar nuestra pequeña emboscada. Lestrade, métase en ese hoyo. Usted ha estado dentro de la casa, ¿no es cierto, Watson? ¿Puede describirme la situación de las habitaciones? ¿A dónde corresponden esas ventanas enrejadas?

   "Kyllä, tässä me väijymme. Ryömikää koloon, Lestrade. Sinähän olet käynyt talossa, Watson? Voitko tehdä selkoa huoneiden asemasta? Mitä ovat nuo tännepäin olevat, ristikolla varustetut ikkunat?"

   -Creo que son las de la cocina.

   "Ne lienevät keittiön ikkunoita."

   -¿Y la que queda un poco más allá, tan bien iluminada?

   "Entä tuo, vähän etempänä, josta niin kirkas valo tulee?"

   -Se trata sin duda del comedor.

   "Ruokahuoneen varmaan."

   -Las persianas están levantadas. Usted es quien mejor conoce el terreno. Deslícese con el mayor sigilo y vea lo que hacen, pero, por el amor del cielo, ¡que no descubran que los estamos vigilando!

   "Uutimet ovat ylhäällä. Sinä tunnet parhaiten nämä paikat. Hiivi tuonne katsomaan, mitä he tekevät -- mutta älä Jumalan nimessä anna heidän huomata, että heitä vartioidaan."

   Avancé de puntillas por el sendero y me agaché detrás del muro de poca altura que rodeaba el huerto de árboles achaparrados. Aprovechando su sombra me deslicé hasta alcanzar un punto que me permitía mirar directamente por la ventana desprovista de visillos.

   Kuljin varpaillani pitkin polkua ja kumarruin hedelmä-puutarhaa ympäröivän matalan aidan taakse. Sen suojassa hiipien saavuin sellaiselle paikalle, josta saatoin nähdä verhottoman ikkunan läpi.

   Sólo había dos personas en la habitación: Sir Henry y Stapleton, sentados a ambos lados de la mesa redonda. Yo los veía de perfil desde mi punto de observación. Ambos fumaban cigarros y tenían delante café y vino de Oporto. Stapleton hablaba animadamente, pero el baronet parecía pálido y ausente. Quizá la idea del paseo solitario a través del páramo pesaba en su ánimo.

   Huoneessa oli vain kaksi miestä, sir Henry ja Stapleton. He istuivat sivuttain minuun eri puolilla pyöreätä pöytää. Kumpikin poltti sikaria ja pöydällä oli kahvia ja viiniä. Stapleton puhui vilkkaasti, mutta sir Henry näytti kalpealta ja hajamieliseltä. Ehkä häntä vaivasivat ajatukset lähestyvästä yksinäisestä vaelluksesta pahamaineisen nummen yli.

   Mientras los contemplaba, Stapleton se puso en pie y salió de la habitación; Sir Henry volvió a llenarse la copa y se recostó en la silla, aspirando el humo del cigarro. Luego oí el chirrido de una puerta y el ruido muy nítido de unas botas sobre la grava. Los pasos recorrieron el sendero por el otro lado del muro que me cobijaba. Alzando un poco la cabeza vi que el naturalista se detenía ante la puerta de una de las dependencias de la casa, situada en la esquina del huerto. Oí girar una llave y al entrar Stapleton se oyó un ruido extraño en el interior. El dueño de la casa no permaneció más de un minuto allí dentro; después oí de nuevo girar la llave en la cerradura, el naturalista pasó cerca de mí y regresó a la casa. Cuando comprobé que se reunía con su invitado me deslicé en silencio hasta donde me esperaban mis compañeros y les conté lo que había visto.

   Siinä seisoessani heitä katselemassa, nousi Stapleton ylös ja lähti huoneesta. Sir Henry täytti uudelleen lasinsa ja nojautui taaksepäin tuolillaan, puhaltaen suustaan sikarin savua. Kuulin oven narinaa ja reippaita askeleita hiekalla. Sitten näin luonnontutkijan saapuvan erään puutarhan nurkassa olevan ulkohuoneen ovelle. Avainta väännettiin lukossa, ja hänen mennessään sisään kuului sieltä omituinen, levoton ääni. Hän oli siellä vain hetken, ja sitten kuulin taaskin avainta väännettävän; Stapleton meni minun ohitseni ja katosi sisään. Kun hän oli palannut vieraansa luo, hiivin minä takaisin seuralaisteni tykö kertomaan, mitä olin nähnyt.

   -¿Dice usted, Watson, que la señora no está en el comedor? -preguntó Holmes cuando terminé mi relato.

   "Sanoitko, että rouva ei ollut heidän seurassaan, Watson?" kysyi Holmes kuultuaan kertomukseni.

   -No.

   "Ei ollut."

   -¿Dónde puede estar, en ese caso, dado que no hay luz en ninguna otra habitación si se exceptúa la cocina?

   "Missä hän sitten mahtaa olla, koska valoa ei näy muualta kuin keittiöstä?"

   -No sabría decirle.

   "En saata käsittää, missä hän olisi."

   Ya he mencionado que sobre la gran ciénaga de Grimpen flotaba una espesa niebla blanca que avanzaba lentamente en nuestra dirección y que se presentaba frente a nosotros como un muro de poca altura, muy denso y con límites muy precisos. La luna la iluminaba desde lo alto, convirtiéndola en algo parecido a una resplandeciente lámina de hielo de grandes dimensiones, con las crestas de los riscos a manera de rocas que descansaran sobre su superficie. Holmes se había vuelto a mirar la niebla y empezó a murmurar, impaciente, mientras seguía con los ojos su lento derivar.

   Olen jo sanonut, että Grimpenin suo oli paksun, valkoisen sumun peitossa. Tämä sumu siirtyi vähitellen meihin päin ja oli jo matalana, paksuna ja tarkkarajaisena muurina ehtinyt vähän matkan päähän meistä. Kuu valaisi sitä, ja se näytti suurelta, kimaltelevalta jäämereltä, ja etäisyydessä olevat kalliot näyttivät jäävuorilta. Holmes oli kääntänyt kasvonsa sinne päin ja virkahti kärsimättömästi jotain itsekseen huomatessaan sen hitaasti lähenevän.

   -Viene hacia nosotros, Watson.

   "Se tulee tähän suuntaan, Watson", sanoi hän.

   -¿Es eso grave?

   "Onko se vaarallista?"

   -Ya lo creo: la única cosa capaz de desbaratar mis planes. El baronet no puede ya retrasarse mucho. Son las diez. Nuestro éxito e incluso la vida de Sir Henry pueden depender de que salga antes de que la niebla cubra la senda.

   "Erittäin vaarallista -- ainoa maailmassa, joka voisi turmella minun suunnitelmani. Kunpa hän vaan ei enää viipyisi kauan tuolla sisällä. Kello on jo kymmenen. Menestyksemme, niin, hänen elämänsä voi riippua siitä, tuleeko hän ennenkuin sumu on peittänyt polun."

   Por encima de nosotros el cielo estaba claro y sereno. Las estrellas brillaban fríamente y la media luna bañaba toda la escena con una luz suave, que apenas marcaba los contornos. Ante nosotros yacía la masa oscura de la casa, con el tejado dentado y las enhiestas chimeneas violentamente recortadas contra el cielo plateado. Anchas barras de luz dorada procedentes de las habitaciones iluminadas del piso bajo se alargaban por el huerto y el páramo. Una de las ventanas se cerró de repente. Los criados habían abandonado la cocina. Sólo quedaba la lámpara del comedor donde los dos hombres, el anfitrión criminal y el invitado desprevenido, todavía conversaban saboreando sus cigarros puros.

   Ilta oli muuten kirkas, tähdet välkkyilivät ja kiilsivät taivaalla, ja kuu valoi lempeää, häilyvää valoansa seudulle. Edessämme oli pimeä rakennus sahareunaisine kattoineen ja terävine savupiippuineen, jotka jäykästi kuvastuivat kirjavaa taivasta vasten. Keltanen valo virtasi alemmista ikkunoista laveana vyönä puutarhan läpitse nummelle. Äkkiä pimeni yksi ikkuna. Palvelija oli lähtenyt keittiöstä. Nyt ei ollut jäljellä muuta tulta kuin lamppu ruokahuoneessa, jossa nuo molemmat miehet -- verenhimoinen isäntä ja hänen onneton vieraansa -- vielä istuivat jutellen ja tupakoiden.

   Cada minuto que pasaba la algodonosa llanura blanca que cubría la mitad del páramo se acercaba más a la casa. Los primeros filamentos cruzaron por delante del rectángulo dorado de la ventana iluminada. La valla más distante del huerto se hizo invisible y los árboles se hundieron a medias en un remolino de vapor blanco. Ante nuestros ojos los primeros tentáculos de niebla dieron la vuelta por las dos esquinas de la casa y avanzaron lentamente, espesándose, hasta que el piso alto y el techo quedaron flotando como una extraña embarcación sobre un mar de sombras. Holmes golpeó apasionadamente con la mano la roca que nos ocultaba e incluso pateó el suelo llevado de la impaciencia.

   Joka minuutti toi tuota pumpulin kaltaista sumua, joka jo peitti puolen nummea, lähemmäs taloa. Sen ensimmäiset kevyet hattarat näkyivät valaistun ikkunan yläpuolella. Puutarhan ulkoaita oli jo näkymättömiin peittynyt, ja puita ympäröi valkoinen höyry. Seisoessamme kivien välissä vyöryivät sumupilvet hiljalleen rakennuksen nurkkien ympäri ja tihenivät paksuksi kerrokseksi, jolla yläosa ja katto -- kelluivat ikäänkuin joku kummallinen laiva himmeävetisellä järvellä. Holmes löi kättään edessämme olevaan kiveen ja polki jalkaa kärsimättömyydestä.

   -Si nuestro amigo tarda más de un cuarto de hora en salir la niebla cubrirá el sendero. Y dentro de media hora no nos veremos ni las manos.

   "Ellei hän neljännestunnin kuluttua ole tullut ulos, niin peittää sumu polun. Puolen tunnin päästä emme voi nähdä omaa kättämme."

   -¿Y si nos situáramos a más altura?

   "Vetäydymmekö takasin päästäksemme ylävämmälle maalle?"

   -Sí; creo que no estaría de más.

   "Se lienee parasta."

   De manera que nos alejamos hasta unos ochocientos metros de la casa, si bien el espeso mar blanco, su superficie plateada por la luna, seguía avanzando lenta pero inexorablemente:

   Sen mukaan kuin sumu vyöryi eteenpäin peräydyimme me, kunnes olimme joutuneet puolen englannin penikulman päähän rakennuksesta, ja yhä siirtyili tuo tiheä, valkoinen, kuun valaisema meri hitaasti ja vääjäämättömästi lähemmäs.

   -Hemos de quedarnos aquí -dijo Holmes-. No podemos correr el riesgo de que Sir Henry sea alcanzado antes de llegar a nuestra altura. Hay que mantener esta posición a toda costa -se dejó caer de rodillas y pegó el oído al suelo-. Me parece que le oigo venir, gracias a Dios.

   "Me emme saa mennä liian etäälle", sanoi Holmes, "sillä siinä tapauksessa voi hän tulla yllätetyksi ennenkuin on ehtinyt meidän luoksemme. Parasta on että jäämme tähän." Hän laskeutui polvilleen ja painoi korvansa maahan. "Jumalan kiitos, nyt hän varmaan tulee."

   El ruido de unos pasos rápidos rompió el silencio del páramo. Agazapados entre las piedras, contemplamos atentamente el borde plateado del mar de niebla que teníamos delante. El ruido de las pisadas se intensificó y, a través de la niebla, como si se tratara de una cortina, surgió el hombre al que esperábamos. Sir Henry miró a su alrededor sorprendido al encontrarse de repente con una noche clara, iluminada por las estrellas. Luego avanzó a toda prisa sendero adelante, pasó muy cerca de donde estábamos escondidos y empezó a subir por la larga pendiente que quedaba a nuestras espaldas. Al caminar miraba continuamente hacia atrás, como un hombre desasosegado.

   Nopeita askeleita kuului hiljaisuudessa. Kivien väliin painautuneina tarkastimme hopeareunaista sumumuuria edessämme. Askeleet kuuluivat selvemmin, ja odottamamme mies tuli esiin sumusta ikäänkuin pilvestä. Hän katseli hämmästyneenä ympärilleen päästyään kirkkaaseen, tähtien valaisemaan ilmaan. Sitten kulki hän reippaasti polkua, meni aivan läheltä meidän ohitsemme ja sitten edelleen pitkää ylännettä ylöspäin.

   -¡Atentos! -exclamó Holmes, al tiempo que se oía el nítido chasquido de un revólver al ser amartillado-. ¡Cuidado! ¡Ya viene!

   "St!" sanoi Holmes, ja minä kuulin hänen virittävän revolverinsa. "Ole valmis! Nyt se tulee!"

   De algún sitio en el corazón de aquella masa blanca que seguía deslizándose llegó hasta nosotros un tamborileo ligero y continuo. La niebla se hallaba a cincuenta metros de nuestro escondite y los tres la contemplábamos sin saber qué horror estaba a punto de brotar de sus entrañas. Yo me encontraba junto a Holmes y me volví un instante hacia él. Lo vi pálido y exultante, brillándole los ojos a la luz de la luna. De repente, sin embargo, su mirada adquirió una extraña fijeza y el asombro le hizo abrir la boca. Lestrade también dejó escapar un grito de terror y se arrojó al suelo de bruces. Yo me puse en pie de un salto, inerte la mano que sujetaba la pistola, paralizada la mente por la espantosa forma que saltaba hacia nosotros de entre las sombras de la niebla. Era un sabueso, un enorme sabueso, negro como un tizón, pero distinto a cualquiera que hayan visto nunca ojos humanos. De la boca abierta le brotaban llamas, los ojos parecían carbones encendidos y un resplandor intermitente le iluminaba el hocico, el pelaje del lomo y el cuello. Ni en la pesadilla más delirante de un cerebro enloquecido podría haber tomado forma algo más feroz, más horroroso, más infernal que la oscura forma y la cara cruel que se precipitó sobre nosotros desde el muro de niebla.

   Paksusta, liikkuvasta sumusta kuului sipsuttava ääni. Me olimme noin viidenkymmenen kyynärän päässä Valkosesta pilviseinästä ja tuijotimme siihen kaikki kolme tietämättä, mikä hirvittävä olento siitä tulisi esiin. Minä olin aivan Holmesin vieressä ja silmäsin hänen kasvojaan. Ne olivat kalpeat, mutta voitokkaat, ja silmät loistivat kirkkaasti kuutamossa. Äkkiä saivat ne kumminkin toisen ilmeen, ja hänen huulensa avautuivat hämmästyksestä. Samassa silmänräpäyksessä päästi Lestrade kauhun ulvonnan ja viskautui silmilleen maahan. Minä syöksyin ylös ja sain revolverin käteeni, mutta seisoin kuin lamautuneena nähdessäni sen hirmuisen eläimen, joka oli tullut esiin sumusta. Koira se oli, äärettömän suuri, pikimusta koira, mutta ei mikään sellainen koira, jonka ihmissilmä on nähnyt. Tulta suitsusi sen kidasta, silmät hehkuivat kuin tuliset hiilet, kuonon, korvien ja leukojen ympärillä oli liehuvia liekkejä. Sairaat aivot eivät ole koskaan hurjimmassakaan kuumehoureessa voineet synnyttää mitään kauheampaa, helvetillisempää ja kammottavampaa kuvaa, kuin se eläin, joka juoksi esiin muurinkaltaisesta sumusta.

   La enorme criatura negra avanzó a grandes saltos por el sendero, siguiendo los pasos de nuestro amigo. Hasta tal punto nos paralizó su aparición que ya había pasado cuando recuperamos la sangre fría. Entonces Holmes y yo disparamos al unísono y la criatura lanzó un espantoso aullido, lo que quería decir que al menos uno de los proyectiles le había acertado. Siguió, sin embargo, avanzando a grandes saltos sin detenerse. A lo lejos, en el camino, vimos cómo Sir Henry se volvía, el rostro blanco a la luz de la luna, las manos alzadas en un gesto de horror, contemplando impotente el ser horrendo que le daba caza.

   Pitkään loikaten syöksyi tuo suuri, musta eläin eteenpäin ystävämme jälkeen. Me olimme niin jähmettyneet tämän kauhistavan ilmiön näkemisestä, että koira oli jo ehtinyt ohitsemme, kun jälleen pääsimme hermojemme herroiksi. Holmes ja minä laukaisimme samalla kertaa revolverimme, ja se hirvittävä kiljunta, joka seurasi, osoitti ainakin toisen laukauksen osuneen. Eläin ei kumminkaan pysähtynyt, vaan syöksyi yhä eteenpäin. Kaukana polulla näimme sir Henryn kääntyvän ympäri kalpeana kuin kuolema, kädet kauhusta kohotettuina ja silmät avuttomasti tuijottaen siihen kauhistavaan eläimeen, joka ajoi häntä takaa.

   Pero el aullido de dolor del sabueso había disipado todos nuestros temores. Si aquel ser era vulnerable, también era mortal, y si habíamos sido capaces de herirlo también podíamos matarlo. Nunca he visto correr a un hombre como corrió Holmes aquella noche. Se me considera veloz, pero mi amigo me sacó tanta ventaja como yo al detective de corta estatura. Mientras volábamos por el sendero oíamos delante los sucesivos alaridos de Sir Henry y el sordo rugido del sabueso. Pude ver cómo la bestia saltaba sobre su víctima, la arrojaba al suelo y le buscaba la garganta. Pero un instante después, Holmes había disparado cinco veces su revólver contra el costado del animal. Con un último aullido de dolor y una violenta dentellada al aire, el sabueso cayó de espaldas, agitando furiosamente las cuatro patas, hasta inmovilizarse por fin sobre un costado. Yo me detuve, jadeante, y acerqué mi pistola a la horrible cabeza luminosa, pero ya no servía de nada apretar el gatillo. El gigantesco perro había muerto.

   Mutta koiran tuskanulvonta oli hävittänyt kaikki meidän epäilyksemme. Jos sitä kerran saattoi haavoittaa, niin oli se myöskin kuolevainen, ja me voisimme tappaa sen. En ole koskaan nähnyt kenenkään ihmisen juoksevan niin kuin Holmes nyt juoksi. Minua pidetään nopeana, mutta hän oli yhtä paljon edellä minusta kuin minä pikkuisesta ammattisalapoliisista. Edestämme kuulimme mäen toiselta puolen sir Henryn ehtimiseen huutavan ja koiran kumeasti karjuvan. Ehdin juuri oikeaan aikaan näkemään hirviön syöksyvän uhrinsa päälle, heittävän hänet maahan ja vievän kitansa lähelle hänen kaulaansa. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä oli Holmes tyhjentänyt viisi revolverin piippua ja laskenut luodit eläimen kylkeen. Viimeisen kerran tuskasta ulvahtaen ja vihaisesti haukahdellen kieri se selälleen, potki hurjasti käpälillään ja jäi sitten kuolleena kyljelleen makaamaan. Minä seisoin siinä läähättäen ja painoin revolverin suuta sen hirveätä, hehkuvaa päätä vasten, mutta ei maksanut vaivaa ampua enää. Jättiläiseläin oli jo kuollut.

   Sir Henry seguía inconsciente en el lugar donde había caído. Le arrancamos el cuello de la camisa y Holmes musitó una acción de gracias al ver que no estaba herido: habíamos llegado a tiempo. El baronet parpadeó a los pocos instantes e hizo un débil intento de moverse. Lestrade le acercó a la boca el frasco de brandy y muy pronto dos ojos llenos de espanto nos miraron fijamente.

   Sir Henry makasi tajuttomana maassa. Me revimme auki hänen kauluksensa, ja Holmes kohotti kiitollisen huokauksen Jumalalle, kun huomasimme, ettei hän ollut haavoittunut ja että olimme ehtineet ajoissa. Ystävämme silmäluomet alkoivat jo vavista, ja hän koetti heikosti liikkua. Lestrade painoi konjakkipullonsa hänen hampaittensa väliin, ja pian katsoi hän meihin pelästynein silmin.

   -¡Dios mío! -susurró nuestro amigo-. ¿Qué era eso? En nombre del cielo, ¿qué era eso?

   "Hyvä Jumala!" kuiskasi hän. "Mitä se on? Mitä taivaan nimessä se on?"

   -Fuera lo que fuese, ya está muerto -dijo Holmes-. De una vez por todas hemos acabado con el fantasma de la familia Baskerville.

   "Mitä lieneekään, niin ainakin se hirviö nyt on kuollut", sanoi Holmes. "Olemme ainaiseksi hävittäneet maailmasta Baskervillen kummituskoiran."

   El tamaño y la fuerza bastaban para convertir en un animal terrible a la criatura que yacía tendida ante nosotros. No era ni sabueso ni mastín de pura raza, sino que parecía más bien una mezcla de los dos: demacrado, feroz y del tamaño de una pequeña leona. Incluso ahora, en la inmovilidad de la muerte, de sus enormes mandíbulas parecía seguir brotando una llama azulada, y los ojillos crueles, muy hundidos en las órbitas, aún daban la impresión de estar rodeados de fuego. Toqué con la mano el hocico luminoso y al apartar los dedos vi que brillaban en la oscuridad, como si ardieran a fuego lento.

   Eläin, joka makasi pitkällään meidän edessämme, oli suuruudeltaan ja voimiltaan kauhea. Se ei ollut puhdas verikoira, eikä myöskään puhdas doggi, vaan näytti olevan sekasikiö näistä molemmista -- se oli hintelä, villinnäköinen ja suuri kuin naarasleijona. Vielä kuolemankin jäykistämänä näytti sen hirveistä leuoista valuvan sinerviä liekkejä, ja sen pieniä syvällä kuopalla olevia, ilkeitä silmiä ympäröi tulirengas. Minä laskin käteni sen hehkuvalle kuonolle, ja kun nostin sormiani loistivat ja säihkyivät ne pimeydessä.

   -Fósforo -dije.

   "Fosforia", sanoin minä.

   -Un ingenioso preparado hecho con fósforo -dijo Holmes, acercándose al sabueso para olerlo-. Totalmente inodoro para no dificultar la capacidad olfatoria del animal. Es mucho lo que tiene usted que perdonarnos, Sir Henry, por haberlo expuesto a este susto tan espantoso. Yo me esperaba un sabueso, pero no una criatura como ésta. Y la niebla apenas nos ha dado tiempo para recibirlo como se merecía.

   "Niin, ja vielä erittäin viekkaasti laadittua seosta", sanoi Holmes haistaen tuota ainetta. "Siinä ei ole ensinkään sellaista hajua, joka voisi vaikuttaa ehkäisevästi koiran vainukykyyn. Meidän täytyy pyytää teiltä anteeksi, sir Henry, sillä ei suinkaan ollut tarkoitus asettaa teitä alttiiksi sellaiselle pelästykselle. Minä olin kyllä kuvitellut mielessäni suurta koiraa, mutta en tämän kaltaista hirviötä. Sumu sitäpaitsi esti meitä ottamasta sitä vastaan niin nopeasti kuin olisi pitänyt.

   -Me han salvado la vida.

   "Te olette pelastanut minun elämäni."

   -Después de ponerla en peligro. ¿Tiene usted fuerzas para levantarse?

   "Saatettuani sen ensin vaaraan. Jaksatteko seisoa?"

   -Denme otro sorbo de ese brandy y estaré listo para cualquier cosa. ¡Bien! Ayúdenme a levantarme. ¿Qué se propone hacer ahora, señor Holmes?

   "Antakaa minulle vielä siemaus konjakkia, niin voin tehdä mitä tahansa. Kas niin. Auttakaa minut ylös nyt. Mitä aiotte tehdä?"

   -A usted vamos a dejarlo aquí. No está en condiciones de correr más aventuras esta noche. Si hace el favor de esperar, uno de nosotros volverá con usted a la mansión.

   "Jättää teidät tähän. Te ette kestä useampia seikkailuja tänä iltana. Jos odotatte tässä, niin yksi meistä saattaa teidät sitten kotiin."

   El baronet logró ponerse en pie con dificultad, pero aún seguía horrorosamente pálido y temblaba de pies a cabeza. Lo llevamos hasta una roca, donde se sentó con el rostro entre las manos y el cuerpo estremecido.

   Hän koetti nousta, mutta oli vielä kalman kalpea, ja jokainen hänen jäsenensä vapisi. Me talutimme hänet eräälle suurelle kivelle, johon hän istui kätkien kasvot käsiinsä.

   -Ahora tenemos que dejarlo -dijo Holmes-. Hemos de acabar el trabajo y no hay un momento que perder. Ya tenemos las pruebas; sólo nos falta nuestro hombre.

   "Meidän täytyy jättää teidät nyt", sanoi Holmes. "Työmme on täytettävä, ja jokainen silmänräpäys on kallis. Asia on nyt selvillä, syyllinen on vain saatava kiinni."

   -Hay una probabilidad entre mil de que lo hallemos en la casa -siguió mi amigo, mientras regresábamos a toda velocidad por el camino-. Sin duda los disparos le han hecho saber que ha perdido la partida.

   "On hyvin vähän luultavaa, että tapaamme hänet kotoa", jatkoi Holmes, kun nopeasti kuljimme pitkin polkua. "Laukaukset ovat varmaan ilmoittaneet hänelle, että hän on pelissään hävinnyt."

   -Estábamos algo lejos y la niebla ha podido amortiguar el ruido.

   "Olimmehan kumminkin jokseenkin kaukana, ja sumu ehkäisi jossakin määrin ääntä kuulumasta", väitin minä.

   -Tenga usted la seguridad de que seguía al sabueso para llamarlo cuando terminara su tarea. No, no; se habrá marchado ya, pero lo registraremos todo y nos aseguraremos.

   "Hän kulki varmaan itse koiran jäljestä kutsuakseen sen takasin. Hän on kyllä jo tiessään. Mutta me tutkimme kumminkin talon."

   La puerta principal estaba abierta, de manera que irrumpimos en la casa y recorrimos velozmente todas las habitaciones, con gran asombro del anciano y tembloroso sirviente que se tropezó con nosotros en el pasillo. No había otra luz que la del comedor, pero Holmes se apoderó de la lámpara y no dejó rincón de la casa sin explorar. Aunque no aparecía por ninguna parte el hombre al que perseguíamos, descubrimos que en el piso alto uno de los dormitorios estaba cerrado con llave.

   Etuhuoneen ovi oli auki, ja me syöksyimme sisään sekä kiiruhdimme huoneesta toiseen nopeudella, joka hämmästytti suuresti käytävässä vastaamme tulevaa vanhaa, raihnaista palvelijaa. Kaikkialla, paitsi ruokahuoneessa, oli pimeää, mutta Holmes otti lampun käteensä ja haki talon joka loukon. Emme voineet löytää merkkiäkään miehestä, jota etsimme. Yläkerroksen makuuhuoneista oli kumminkin yksi teljetty.

   -¡Aquí dentro hay alguien! -exclamó Lestrade-. Oigo ruidos. ¡Abra la puerta!

   "Siellä on joku sisällä", huudahti Lestrade. "Minä kuulen sen liikkuvan. Avaammeko tämän oven?"

   Del interior brotaban débiles gemidos y crujidos. Holmes golpeó con el talón exactamente encima de la cerradura y la puerta se abrió inmediatamente. Pistola en mano, los tres irrumpimos en la habitación.

   Hiljainen valitus kuului korviimme. Holmes potkasi ovea lukon yläpuolelle, ja se paukahti auki. Revolverit viritettyinä hyökkäsimme kaikki kolme huoneeseen.

   Pero en su interior tampoco se hallaba el criminal desafiante que esperábamos ver y sí, en cambio, un objeto tan extraño y tan inesperado que por unos instantes no supimos qué hacer, mirándolo asombrados.

   Mutta täälläkään emme tavanneet sitä katalaa roistoa, jonka toivoimme näkevämme. Sen sijaan kohtasi meitä niin odottamaton ja kummallinen näky, että hetkisen seisoimme tuijottaen eteemme mykkinä hämmästyksestä.

   El cuarto estaba arreglado como un pequeño museo y en las paredes se alineaban las vitrinas que albergaban la colección de mariposas diurnas y nocturnas cuya captura servía de distracción a aquel hombre tan complicado y tan peligroso. En el centro de la habitación había un pilar, colocado allí en algún momento para servir de apoyo a la gran viga, vieja y carcomida, que sustentaba el techo. A aquel pilar estaba atada una figura tan envuelta y tan tapada con las sábanas utilizadas para sujetarla que de momento no se podía decir si era hombre o mujer. Una toalla, anudada por detrás al pilar, le rodeaba la garganta. Otra le cubría la parte inferior del rostro y, por encima de ella, dos ojos oscuros -llenos de dolor y de vergüenza y de horribles preguntas- nos contemplaban. En un minuto habíamos arrancado la mordaza y desatado los nudos y la señora Stapleton se derrumbó delante de nosotros. Mientras la hermosa cabeza se le doblaba sobre el pecho vi, cruzándole el cuello, el nítido verdugón de un latigazo.

   Huonetta oli käytetty jonkunlaisena luonnonhistoriallisena museona, ja sen seinillä oli joukko lasikansilla varustettuja laatikoita. Ne sisälsivät sen perhos- ja hyönteiskokoelman, jonka täydentäminen oli ollut tuon omituisen ja vaarallisen miehen huvina. Keskellä huonetta oli pystyssä hirsi, joka tuki kattoa kannattavaa vanhaa, madonsyömää palkkia. Tuohon patsaaseen oli lakanoilla sidottu joku ihminen, joka oli niin siteittensä peitossa, että meidän aluksi oli mahdoton nähdä oliko se mies vai nainen. Kaulan ympärillä oli lujaan patsaan takapuolelle solmittu pyyhinliina. Toinen pyyhinliina peitti kasvojen alaosaa jättäen vaan silmät näkyviin -- kaksi surullista, tummaa silmää, jotka vastasivat meidän tuijottaviin katseisiimme häpeän ja tuskan ilmeellä. Ei kulunut minuuttia ennenkuin olimme irrottaneet solmut ja avanneet siteet, jolloin rouva Stapleton vaipui lattialle meidän eteemme. Kun hänen kaunis päänsä laskeutui rintaa vasten, näin selvään punaisen, ajettuneen ruoskan jäljen hänen kaulallaan.

   -¡Qué canalla! -exclamó Holmes-. ¡Lestrade, por favor, su frasco de brandy! ¡Llévenla a esa silla! Los malos tratos y la fatiga han hecho que pierda el conocimiento.

   "Mikä roisto!" sanoi Holmes. "Tänne konjakkipullo, Lestrade. Viekää hänet tuolille. Hän on pyörtynyt pahoinpitelystä ja väsymyksestä."

   La señora Stapleton abrió de nuevo los ojos.

   Hän avasi jälleen silmänsä.

   -¿Está a salvo? -preguntó-. ¿Ha escapado?

   "Onko hän pelastunut?" kysyi hän. "Onko hän päässyt pakoon?"

   -No se nos escapará, señora.

   "Hän ei voi päästä meitä pakoon, rouva."

   -No, no; no me refiero a mi marido. ¿Está Sir Henry a salvo?

   "Ei, ei. Minä en tarkoittanut miestäni, minä tarkoitin sir Henryä. Onko hän pelastunut?"

   -Sí.

   "On."

   -¿Y el sabueso?

   "Ja koira?"

   -Muerto.

   "On kuollut."

   La señora Stapleton dejó escapar un largo suspiro de satisfacción.

   Hän huokasi helpotuksesta.

   -¡Gracias a Dios! ¡Gracias a Dios! ¡El muy canalla! ¡Vean cómo me ha tratado! -retiró las mangas del vestido para mostrarnos los brazos y vimos con horror que estaban llenos de cardenales-. Pero esto no es nada, ¡nada! Lo que ha torturado y profanado han sido mi mente y mi alma. Lo he soportado todo, malos tratos, soledad, una vida de engaño, todo, mientras aún podía agarrarme a la esperanza de que seguía queriéndome, pero ahora sé que también en eso he sido su víctima y su instrumento -unos sollozos apasionados interrumpieron sus palabras.

   "Jumalan kiitos! Oi tuota katalaa miestä! Katsokaa, kuinka hän on kohdellut minua!" Hän työnsi ylös hihansa, ja kauhulla näimme käsivarsien olevan aivan täynnä mustelmia. "Mutta tämähän on vähäpätöistä! Pahemmin on hän kiduttanut minun henkeäni ja sieluani. Minä jaksoin kestää kaikki -- kovan kohtelun, yksinäisyyden, valheellisen elämän, niin kauan kuin vielä toivoin hänen rakastavan minua, mutta nyt tiedän, että hän tässäkin suhteessa petti minua." Hän puhkesi valtavaan itkuun.

   -Puesto que no tiene usted motivo alguno para estarle agradecida -le dijo Holmes-, infórmenos de dónde podemos encontrarlo. Si alguna vez le ha ayudado en el mal, colabore ahora con nosotros y expíe el pasado de ese modo.

   "Teidän inhonne on aivan luonnollinen", sanoi Holmes. "Sanokaa meille, mistä hänet löydämme. Jos olette auttanut häntä hänen pahoissa aikeissaan, niin tehkää nyt siitä parannusta auttamalla meitä."

   -Sólo hay un sitio a donde puede haber escapado -respondió ella-. Existe una vieja mina de estaño en la isla que ocupa el corazón de la ciénaga. Allí encerraba a su sabueso y también allí hizo preparativos por si alguna vez necesitaba un refugio. Habrá ido en esa dirección.

   "Löytyy vain yksi paikka, johon hän on voinut paeta", vastasi nainen. "Muutamalla saarella suon keskellä on vanha tinakaivos. Siinä hän piti koiraa piilossa ja sinne oli hän myöskin valmistanut itselleen pakopaikan vaaran hetkeä varten. Sinne on hän luultavasti mennyt."

   La niebla descansaba sobre la ventana como una capa de lana blanca. Holmes acercó la lámpara a los cristales.

   Sumu oli nyt tiheänä kuin pumpuli akkunan takana. Holmes nosti lamppua, niin että se näkyi.

   -Vea -dijo-. Esta noche nadie es capaz de adentrarse en la gran ciénaga de Grimpen.

   "Tänä iltana ei kukaan voi kulkea Grimpenin suon yli", sanoi hän.

   La señora Stapleton se echó a reír y empezó a dar palmadas. Sus ojos y sus dientes brillaron con una alegría feroz.

   Rouva Stapleton puhkesi nauruun ja taputti käsiään. Hänen silmänsä säihkyivät ja hampaansa kiilsivät.

   -Tal vez haya conseguido entrar, pero no saldrá -exclamó-. No podrá ver las varitas que sirven de guía. Las colocamos juntos para señalar la senda a través de la ciénaga. ¡Ah, si hubiera podido arrancarlas hoy! Entonces seguro que lo tendrían ustedes a su merced.

   "Sinne hän kyllä voinee osata, mutta ei sieltä pois", sanoi hän. "Hän ei voi nähdä oksia, jotka osoittavat tietä. Me istutimme ne yhdessä. Jospa olisin repinyt ne pois! Silloin olisi hän teidän vallassanne."

   Evidentemente era inútil proseguir la búsqueda antes de que levantara la niebla. Dejamos a Lestrade para que custodiara la casa y Holmes y yo regresamos a la mansión con el baronet. Ya no podíamos ocultarle por más tiempo la historia de los Stapleton, pero encajó con mucho valor las revelaciones sobre la mujer de la que se había enamorado. De todos modos, la impresión producida por las aventuras nocturnas le había destrozado los nervios y poco después deliraba ya con una fiebre muy alta, atendido por el doctor Mortimer. Los dos estaban destinados a dar la vuelta al mundo antes de que Sir Henry volviese a ser el hombre robusto y cordial que fuera antes de convertirse en el dueño de aquella mansión cargada con el peso de la leyenda.

   Me ymmärsimme kaikki, että oli mahdotonta ajaa häntä takaa ennenkuin sumu oli hälvennyt. Lestrade jätettiin vartioimaan taloa, ja me saatoimme sir Henryn takaisin Baskerville Halliin. Stapletonin puolisoiden historiaa ei enää voitu salata häneltä, mutta hän kesti miehen tavoin iskun, joka kohtasi häntä, kun hän sai tietää totuuden siitä naisesta, jota hän rakasti. Illan tärisyttävät seikkailut olivat kumminkin niin ankarasti koskeneet hänen hermoihinsa, että hän ennen aamua houraili kovassa kuumeessa tohtori Mortimerin hoitamana. He matkustivat sitten yhdessä ympäri maapallon, ennenkuin sir Henrystä jälleen tuli sama reipas, raitis mies kuin ennen asettumistaan taikauskoisten tarujen ympäröimälle sukutilalleen.

   Y ya sólo me queda llegar rápidamente al desenlace de esta narración singular con la que he tratado de conseguir que el lector compartiera los miedos oscuros y las vagas conjeturas que ensombrecieron durante tantas semanas nuestras vidas y que concluyeron de manera tan trágica. A la mañana siguiente se levantó la niebla y la señora Stapleton nos llevó hasta el sitio donde ella y su esposo habían encontrado un camino practicable para penetrar en el pantano. El interés y la alegría con que aquella mujer nos puso sobre la pista de su marido nos ayudaron a comprender mejor los horrores de su vida con Stapleton. La dejamos en la estrecha península de suelo firme de turba que acababa desapareciendo en la ciénaga. A partir de allí unas varitas clavadas en la tierra iban mostrando el sendero, que zigzagueaba de juncar enjuncar entre las pozas llenas de verdín y los fétidos cenagales que cerraban el paso a cualquier intruso. Los abundantes juncos y las exuberantes y viscosas plantas acuáticas despedían olor a putrefacción y nos lanzaban a la cara densos vapores miasmáticos, mientras que al menor paso en falso nos hundíamos hasta el muslo en el oscuro fango tembloroso que, a varios metros a la redonda, se estremecía en suaves ondulaciones bajo nuestros pies, tiraba con tenacidad de nuestros talones mientras avanzábamos y, cada vez que nos hundíamos en él, se transformaba en una mano malévola que quería llevarnos hacia aquellas horribles profundidades: tal era la intensidad y la decisión del abrazo con que nos sujetaba. Sólo una vez comprobamos que alguien había seguido senda tan peligrosa antes de nosotros. Del centro del matorral de juncias que lo mantenía fuera del fango sobresalía un objeto oscuro. Holmes se hundió hasta la cintura al salirse del sendero para recogerlo, y si no hubiéramos estado allí para ayudarlo nunca hubiera vuelto a poner el pie en tierra firme. Lo que alzó en el aire fue una bota vieja de color negro. «Meyers, Toronto» estaba impreso en el interior del cuero.

   Ja nyt lähestyn tämän omituisen tarinan loppua koetettuani saattaa lukijaa osalliseksi niistä synkistä epäilyksistä ja häilyvistä arveluista, jotka niin kauan vaivasivat mieliämme, ja sitten saivat niin surullisen ratkaisun. Koiran kuoleman jälkeisenä aamuna oli sumu hälvennyt, ja rouva Stapleton vei meidät sille paikalle, jossa hän miehineen oli löytänyt tien suon läpi. Saimme jokseenkin selvän käsityksen tuon naisraukan kärsimyksistä nähdessämme millä innolla ja auliudella hän auttoi meitä etsimään miestään. Me jätimme hänet seisomaan sille pienelle kovasta turpeesta muodostuneelle niemelle, joka pisti esiin laajasta suosta. Sen reunasta alkaen osoittivat sinne tänne pistetyt piilipuun oksat sitä mutkikasta kaisla-ryhmien välillä kulkevaa polkua, joka johti noiden oudoille niin vaarallisten vihertäväin kuoppien ja väijyvien lieju-hautojen välitse. Mehevät ruovot ja uhkeat limaiset vesikasvit levittivät mätänevien aineitten tuoksuja, jotka leyhyivät kasvoillamme, kun me monta kertaa olimme vähällä luiskahtaa mustaan, värähtelevään suohon, jonka jokainen askelemme pani keinumaan laajalti ympärillämme. Kulkiessamme eteenpäin imi se meidän kantapäitämme, ja jos jalka liukahti, niin tuntui kuin joku paha noita olisi tahtonut vetää meitä likaiseen syvyyteen, niin lujaan ja ilkeästi tarttui jalka kiinni. Vain yhdessä kohden saattoi huomata jonkun meitä ennen kulkeneen samaa tietä. Eräs musta esine oli tarttunut niittyvillamättääseen, joka pisti esiin liejusta. Holmes vajosi vyötäisiään myöten astuessaan syrjään sitä ottamaan; ja ellemme me, Lestrade ja minä, olisi olleet paikalla vetämässä häntä ylös, ei hän koskaan enää olisi astunut jalallaan lujalle maalle. Hän nosti esiin vanhan mustan saappaan. Merkki "Meyers, Torrento" oli painettu nahan sisäpuolelle.

   -El baño de barro estaba justificado -dijo Holmes-. Es la bota perdida de nuestro amigo Sir Henry.

   "Se on kyllä liejukylvyn arvoinen", sanoi hän. "Se on ystävämme sir Henryn kadonnut saapas."

   -Arrojada aquí por Stapleton en su huida.

   "Jonka Stapleton paetessaan on viskannut sinne."

   -En efecto. Siguió con ella en la mano después de utilizarla para poner al sabueso en la pista del baronet. Luego, todavía empuñando la bota, escapó al darse cuenta de que había perdido la partida. Y la arrojó lejos de sí en este sitio durante su huida. Ya sabemos al menos que logró llegar hasta aquí.

   "Aivan niin. Se oli jäänyt hänen käteensä, kun hän oli sillä yllyttänyt koiraa, ja hän pakeni huomattuaan menettäneensä pelin. Ehdittyään tähän viskasi hän sen pois. Tähän saakka hän siis on päässyt elävänä."

   Pero no estábamos destinados a saber nada más, aunque pudimos deducir muchas otras cosas. No existía la menor posibilidad de encontrar huellas en el pantano, porque el barro que se alzaba con cada pisada las cubría rápidamente y, aunque las buscamos ávidamente cuando por fin llegamos a tierra firme, nunca encontramos ni el menor rastro. Si la tierra nos contó una historia verdadera, hay que creer que Stapleton nunca llegó a la isla que aquella última noche trató de alcanzar entre la niebla y en la que esperaba refugiarse. Hundido en algún lugar del corazón de la gran ciénaga, en el fétido limo del enorme pantano que se lo había tragado, quedó enterrado para siempre aquel hombre frío de corazón despiadado.

   Mutta enempää emme saaneetkaan tietää, vaikka kyllä saatoimme arvailla sitä ja tätä. Suossa ei voinut nähdä jälkiä, sillä nouseva lieju hävitti ne heti, mutta kun viimein olimme päässeet suon yli ja saavuimme lujemmalle maalle, haimme niitä innokkaasti. Emme kumminkaan löytäneet mitään. Jos tämä seikka todisti totta, niin Stapleton ei päässytkään siihen turvapaikkaan, johon hän tuona sumuisena iltana niin innokkaasti pyrki. Grimpenin suon salaisissa syvyyksissä, laajan nevan nielevässä liejussa sai tämä kavala ja julma mies hautansa.

   En la isla del centro del pantano donde escondía a su cruel aliado hallamos muchos rastros de su presencia. Una enorme rueda motriz y un pozo lleno a medias de escombros señalaban la posición de una mina abandonada. Junto a ella se encontraban los derruidos restos de unas chozas; los mineros, sin duda, habían terminado por marcharse, incapaces de resistir el hedor apestoso que los rodeaba. En una de ellas una armella y una cadena, junto a unos huesos roídos, mostraban el sitio donde el sabueso permanecía confinado. Entre los demás restos encontramos un esqueleto que tenía pegados unos mechones castaños.

   Suon ympäröimällä saarella, jossa hänen kamala välikappaleensa oli ollut kätkössä, näkyi paljon jälkiä hänestä. Valtava vauhtiratas ja puoleksi täyttynyt kaivanto osoittivat, missä kaivos oli ollut. Sen läheisyydessä löytyi muutamia rappeutuneita majoja, niiden kaivostyömiesten entisiä asuntoja, jotka epäilemättä olivat lähteneet pakoon ympäröivän suon myrkyllisiä höyryjä. Yhdessä paikassa osoitti seinään kiinnitetty ketju ja joukko jyrsittyjä luita koiran kätköpaikkaa. Siinä oli muiden jäännösten joukossa myöskin luuranko sekä tuuhea ruskea karvatukko.

   -¡Un perro! -dijo Holmes-. Sin duda un spaniel de pelo rizado. El pobre Mortimer nunca volverá a ver a su preferido. Bien; no creo que este lugar contenga ningún secreto que no hayamos descubierto ya. Stapleton escondía al sabueso, pero no podía impedir que se le oyera, y de ahí los aullidos que ni siquiera durante el día resultaban agradables. En los momentos críticos podía encerrarlo en una de las dependencias de Merripit, pero eso significaba correr un riesgo, y sólo el gran día, la jornada en que Stapleton iba a culminar todos sus esfuerzos, se atrevió a hacerlo. La pasta que hay en esa lata es sin duda la mezcla luminosa con que embadurnaba al animal. La idea se la sugirió, por supuesto, la leyenda del sabueso infernal y el deseo de dar un susto de muerte al anciano Sir Charles. No tiene nada de extraño que Selden, aquel pobre diablo, corriera y gritara, como lo ha hecho nuestro amigo, y como podíamos haberlo hecho nosotros, cuando vio a semejante criatura siguiendo su rastro a grandes saltos por el páramo a oscuras. Era una estratagema muy astuta, porque, además de la posibilidad de provocar la muerte de la víctima elegida, ¿qué campesino se atrevería a interesarse de cerca por semejante criatura en el caso de que, como les ha sucedido a muchos, la viera por el páramo? Lo dije en Londres, Watson, y lo repito ahora: nunca hemos contribuido a acabar con un hombre tan peligroso como el que ahí yace -y extendió su largo brazo hacia la enorme extensión de la ciénaga, cubierta de manchas verdes, que se prolongaba hasta confundirse con el color rojizo del páramo.

   "Tuo on koiran", sanoi Holmes. "Todellakin kihara-villaisen peltopyykoiran! Mortimer parka ei koskaan saa nähdä lemmikkiään. En voi huomata, että täältä löytäisimme yhtään salaisuutta, jota emme jo olisi saaneet selville. Hän saattoi tosin kätkeä koiran, mutta ei saanut sitä pysymään äänettömänä, ja siten selviävät nuo ulvonnat, joita ei ollut hauska kuulla kirkkaalla päivälläkään. Hätätilassa saattoi hän kyllä säilyttää sitä myöskin talonsa ulkohuoneissa, mutta se oli aina vaarallista, ja vasta viimeisenä päivänä, kun hän jo toivoi ponnistustensa saavuttavan menestystä, uskalsi hän tehdä sen. Tämä voide tässä on varmaan se omavalonen seos, jolla hän maalasi koiraa. Aatteen sai hän luonnollisesti tarun helvetinkoirasta halutessaan saada sir Charlesin säikäytetyksi kuoliaaksi. Ei ole ihmettelemistä, jos vankiraukkakin lähti pakoon ja huusi täyttä kurkkua, aivan samoin kuin ystävämme ja me itsekin olisimme tehneet nähdessämme sellaisen koiran syöksyvän esiin nummen pimeästä, selvästikin päälle hyökkäämisen aikomuksella. Se oli kavala keksintö, sillä lukuunottamatta sitä mahdollisuutta, että uhri pelästyisi kuoliaaksi, ei kukaan maanmies olisi uskaltanut ruveta tutkimaan sellaisen koiran oikeaa laatua, vaikka olisikin sen nähnyt. Minä sanoin jo Lontoossa, rakas Watson, ja sanon sen täälläkin että me emme koskaan ole ottaneet osaa vaarallisemman miehen takaa ajoon kuin se, joka on tuolla haudattuna" -- hän viittasi kädellään sitä laajaa vihreätäpläistä, vetistä tasankoa, joka ulottui avaralti ympärillämme nummen kanervapeittoisiin kukkuloihin saakka.