Baskerville Hall, den 15. Oktober
Baskerville Hall, lokakuun 15:nä päivänä.
Lieber Holmes, in den ersten Tagen meines Aufenthalts war es mir nicht möglich, dir viele Neuigkeiten mitzuteilen, doch wirst du anerkennend feststellen, dass ich die verlorene Zeit jetzt aufhole und die Ereignisse sich nachgerade überstürzen. Mein letzter Bericht endete mit der sensationellen Nachricht von Barrymores nächtlichem Ausfl ug, und mittlerweile hat sich eine Menge ereignet, dass dich meiner Meinung nach beträchtlich überraschen wird. Die Dinge haben eine Wendung genommen, mit der ich nicht gerechnet habe. Vieles ist in den letzten 48 Stunden klarer, manches wiederum komplizierter geworden. Aber ich will dir über alles berichten, damit du selbst urteilen kannst.
Hyvä Holmes! Jos minulla ei ollutkaan niin erittäin paljoa kerrottavaa sinulle täällä oloni ensi viikkoina, niin tuskin voit väittää, etten nyt korvaa sinulle menetettyä aikaa ja etteivät tapaukset seuraa toisiaan nopeasti. Viime tiedon-annossani kerroin sinulle Barrymoresta ikkunan luona, ja nyt on minulla paljon sellaista kerrottavaa, joka sinua tulee suuresti kummastuttamaan. Asiat ovat saaneet aivan odottamattoman käänteen. Tavallaan ovat ne viimeisinä kahdeksanaviidettä tuntina paljon entisestään selvinneet, tavallaan taasen tulleet monimutkaisemmiksi. Mutta minä kerron kaikki, niin saat itse päättää.
Am nächsten Morgen bin ich noch vor dem Frühstück den Flur hinunter gegangen, um das Zimmer zu untersuchen, das Barrymore die Nacht zuvor aufgesucht hatte. Das westliche Fenster, durch welches er so gespannt hinausgestarrt hatte, unterscheidet sich, wie mir auffi el, von allen anderen Fenstern des Hauses durch eine Besonderheit: Von dort aus hat man den besten Überblick über das Moor, denn es gibt eine Öffnung zwischen zwei Bäumen, die von diesem Punkt einen direkten Ausblick ermöglicht, während man von allen anderen Fenstern aus nur entfernte Teile des Moores sieht. Da dies also das einzige Fenster ist, das diesen Zweck erfüllt, folgt daraus ganz klar, dass Barrymore nach etwas oder jemandem auf dem Moor Ausschau gehalten hat. Es war eine sehr dunkle Nacht, daher kann ich mir kaum erklären, wie er hoffen konnte, etwas zu sehen. Mir war der Gedanke gekommen, dass es sich um ein Liebesabenteuer handeln könnte. Das würde sowohl seine Heimlichtuerei als auch den Kummer seiner Frau erklären. Der Mann ist ja ein gut aussehender Kerl, ganz dafür gemacht, einem Mädchen vom Lande den Kopf zu verdrehen, so dass mir an dieser Theorie doch einiges dran zu sein schien. Das Öffnen der Tür, das ich nach meiner Rückkehr noch hörte, könnte bedeuten, dass er zu einer heimlichen Verabredung das Haus verlassen hatte. Jedenfalls waren das die Überlegungen, die ich morgens angestellt hatte, und ich erzähle dir von meinem Verdacht, obwohl der weitere Verlauf gezeigt hat, dass er unbegründet war.
Ennen aamiaista, seikkailuani seuraavana päivänä, menin minä tutkimaan sitä huonetta, jossa Barrymore oli käynyt edellisenä yönä. Vasemmalla ikkunalla, jonka edessä hän oli seisonut niin innokkaasti tähystämässä, huomasin nyt olevan erään ominaisuuden, joka erottaa sen kaikista muista talon ikkunoista -- siitä voi nimittäin parhaiten nähdä nummelle. Tästä paikasta saattaa kahden puun välissä olevan aukon kautta nähdä nummen suoraan allansa, kun se sitävastoin muihin ikkunoihin vain etäisyydessä häämöttää. Tästä seuraa, että Barrymore varmaankin oli mennyt tänne nähdäkseen jonkun tai jotakin nummella. Yö oli hyvin pimeä, niin että hän tuskin oli saattanut todella toivoa ketään näkevänsä. Oli tosiaankin johtunut mieleeni, että tässä oli voinut olla kysymys jostakin rakkausseikkailusta. Siinä tapauksessa olisi voinut ymmärtää, miksi hänen liikkeensä olivat niin salaperäisiä ja miksi hänen vaimonsa oli näyttänyt niin levottomalta. Hän on jokseenkin komea mies ja hyvin sopiva valtaamaan jonkun maalaistytön sydämen, niin ettei tämä arvelu minusta tuntunut aivan mahdottomalta. Oven avaaminen, jonka kuulin palatessani huoneeseeni, oli voinut merkitä sitä, että hän lähti salaiseen yhtymykseen. Niin tuumailin itsekseni aamulla ja kerron nyt sinulle mihin suuntaan epäluuloni kävivät, vaikka tulos osottikin kuinka huonosti perusteltuja ne olivat.
Doch ungeachtet der wirklichen Erklärung für Barrymores Verhalten war die Last der Verantwortung, das alles so lange für mich zu behalten, bis ich es erklären könnte, mehr, als ich tragen konnte. Daher sprach ich gleich nach dem Frühstück mit dem Baronet in seinem Arbeitszimmer und erzählte ihm alles, was ich gesehen hatte. Er war weniger überrascht, als ich erwartet hatte.
Kuinka Barrymoren liikkeet olivatkaan selitettävissä, pidin kumminkin liian edesvastuullisena salata niitä, kunnes olisin saanut selvyyttä. Aamiaisen jälkeen menin siis sir Henryn työhuoneeseen ja kerroin hänelle mitä olin nähnyt. Hän ei hämmästynyt niinkuin olin luullut.
„Ich wusste, dass Barrymore nachts herumläuft, und ich wollte schon mit ihm darüber sprechen“, sagte er. „Zwei oder drei Mal habe ich seine Schritte im Gang gehört, genau zu der Uhrzeit, die Sie erwähnten.“
"Minä tiesin Barrymoren olevan liikkeellä öisin ja aioin juuri puhua hänelle siitä", sanoi hän. "Pari tai kolme kertaa olen kuullut hänen askeleittensa käytävässä menevän ja tulevan, suunnilleen teidän mainitsemaanne aikaan."
„Dann sucht er jenes Fenster vielleicht jede Nacht auf“, vermutete ich.
"Ei ole mahdotonta, että hän joka yö menee tähystämään tuon ikkunan luo", huomautin minä.
„Möglich. Falls das so ist, sollten wir in der Lage sein, ihm zu folgen und herauszubekommen, worauf er aus ist. Was wohl Ihr Freund Holmes tun würde, wenn er hier wäre?“
"Se voi kyllä olla mahdollista. Siinä tapauksessa voimme seurata häntä ja ottaa selvää hänen puuhistaan. Mitä mahtaisi ystävänne Holmes tehdä, jos hän olisi täällä?"
„Ich glaube, er würde genau das tun, was Sie vorgeschlagen haben“, sagte ich. „Er würde Barrymore folgen, um zu erfahren, was er tut.“
"Luulen että hän tekisi juuri niinkuin ehdotatte", sanoin minä. "Hän menisi Barrymoren perässä ja ottaisi selville mitä hän tekee."
„Dann sollten auch wir das tun.“
"Sitten voimme yhdessä tehdä sen."
„Aber er würde uns bestimmt hören.“
"Mutta hän kuulisi varmaan meidän askeleemme."
„Der Mann ist recht schwerhörig, und in jedem Fall sollten wir es riskieren. Wir werden heute Nacht in meinem Zimmer warten, bis er kommt.“ Sir Henry rieb sich die Hände vor Vergnügen, denn offensichtlich begrüßte er das Abenteuer als willkommene Abwechslung in dem allzu ruhigen Leben auf dem Moor.
"Hän on hieman huonokuuloinen, ja joka tapauksessa täytyy meidän alistua siihen mahdollisuuteen. Tänä yönä odotamme minun huoneessani kunnes hän on mennyt ohitse." Sir Henry hieroi tyytyväisenä käsiään ja oli aivan selvää, ettei pieni seikkailu ollut hänelle vastenmielinen vähäisenä vaihteluna hieman yksitoikkoisessa elämässämme nummella.
Der Baronet hatte sich sowohl mit dem Architekten, der die Pläne für Sir Charles bearbeitete, in Verbindung gesetzt als auch mit einem Bauunternehmer aus London, so dass bald größere Umbauten beginnen werden. Aus Plymouth sind Innenausstatter und Möbelhändler gekommen, und offenbar hat unser Freund große Ideen und scheut weder Kosten noch Mühe, den Glanz seiner Familie aufzupolieren. Wenn das Haus erst renoviert und vollständig möbliert sein wird, fehlt ihm zur Vollständigkeit nur noch eine Ehefrau. Unter uns gesagt, es gibt deutliche Anzeichen dafür, dass dies nicht auf sich warten lassen wird, sofern die Dame einverstanden ist, denn selten habe ich einen Mann gesehen, der noch vernarrter in eine Frau war als Sir Henry in unsere schöne Nachbarin, Miss Stapleton. Und doch läuft es mit der wahren Liebe nicht so rund, wie man es unter den gegebenen Umständen erwarten dürfte. Heute zum Beispiel wurde ihre Beziehung durch ein äußerst unerwartetes Ereignis gestört, das bei unserem Freund beträchtliche Verblüffung und Verärgerung hervorgerufen hat.
Sir Henry on ryhtynyt neuvotteluihin sen arkkitehdin kanssa, joka oli valmistanut piirustukset sir Charlesille, ja keskustellut erään Lontoolaisen urakoitsijan kanssa, joten suuri rakennustyö luultavasti pian alkaa. Täällä on ollut koristemaalareita Plymouthista, ja selvästi näkyy, kuinka suurenmoisia tuumia ystävällämme on, ja ettei hän aio säästää vaivaa eikä rahaa, kun on kysymys suvun suuruuden elvyttämisestä. Kun talo on korjattu ja uudelleen kalustettu, ei puutu muuta kuin emäntä, jotta kaikki olisi täydellistä. Meidän kesken sanoen osoittavat jokseenkin selvät merkit, että se puute pian poistuisi, ellei tuolla nuorella naisella itsellään ole jotain sitä vastaan, sillä harvoin olen nähnyt kenenkään miehen olevan niin naiseen ihastuneen kuin hän kauniiseen naapuriimme, neiti Stapletoniin. Siitä huolimatta ei asia näy käyvän niin helposti kuin olisi syytä odottaa. Tänäkin päivänä esimerkiksi kohtasi ystäväämme este, joka teki hänet sekä surulliseksi että levottomaksi.
Nach der erwähnten Unterhaltung, die wir über Barrymore geführt hatten, nahm Sir Henry seinen Hut und schickte sich an auszugehen. Selbstverständlich tat ich es ihm gleich.
Äsken kertomani Barrymorea koskevan keskustelun jälkeen pani sir Henry hatun päähänsä ja valmistautui lähtemään ulos. Luonnollisesti seurasin hänen esimerkkiään.
„Was, Sie wollen mitkommen, Watson?“ fragte er und schaute mich seltsam an.
"Vai niin, tuletteko mukaan, Watson?" sanoi hän omituisesti katsahtaen minuun.
„Das hängt davon ab, ob Sie auf das Moor hinaus wollen“, antwortete ich.
"Se riippuu siitä, aiotteko nummelle päin", sanoin minä.
„Ja, das will ich.“
"Niin aion."
„Nun, Sie kennen ja meine Anweisungen. Es tut mir Leid, wenn ich mich aufdränge, aber Sie haben gehört, wie ernsthaft Holmes darauf bestanden hat, dass ich Sie nicht allein lassen soll, vor allem, dass Sie nicht allein auf das Moor hinausgehen sollen.“
"Siinä tapauksessa tiedätte minun saamani ohjeet. En tahdo näyttää tunkeilevalta, mutta te kuulitte kuinka vakavasti Holmes kielsi minua teistä eroamasta ja varsinkin antamasta teidän yksin mennä nummelle."
Sir Henry legte mit einem freundlichen Lächeln seine Hand auf meine Schulter.
Sir Henry laski hymyillen kätensä olalleni.
„Mein lieber Watson“, sagte er, „Holmes hat in all seiner Weisheit nicht alles voraussehen können, das geschehen ist, seit ich hierher gezogen bin, verstehen Sie mich? Ich bin sicher, Sie sind der Letzte auf dieser Welt, der als Spielverderber gelten möchte. Ich muss allein gehen.“
"Rakas ystävä", sanoi hän, "Holmes ei voinut edellyttää eräitä seikkoja, jotka ovat tapahtuneet minulle tänne tultuani. Te ymmärrätte, mitä tarkoitan. Minä uskon varmaan, että kaikista vähimmin tahtoisitte olla minulle vaivaksi. Minun täytyy nyt mennä yksin."
Dies brachte mich in eine höchst unangenehme Situation. Ich wusste nicht, was ich sagen oder tun sollte, und noch bevor ich einen Entschluss fassen konnte, hatte er seinen Stock ergriffen und war gegangen.
Olin todellakin hämilläni enkä tiennyt mitä sanoisin tai tekisin, ja ennenkuin olin ehtinyt päättää, oli hän ottanut keppinsä ja mennyt.
Während ich noch darüber nachdachte, bekam ich heftige Gewissensbisse, seinem Vorwand nachgegeben und ihn allein gelassen zu haben. Ich fragte mich, was ich wohl fühlen würde, wenn ich zu dir kommen und gestehen müsste, dass ein Unglück geschehen sei, weil ich deine Anweisungen missachtet hatte. Schon bei dem Gedanken lief ich rot an, das kannst du mir glauben. Möglicherweise war ich noch nicht zu spät dran, um ihn einzuholen, also lief ich umgehend in Richtung Merripit House.
Mutta kun olin asiaa tuuminut, alkoi omatuntoni ankarasti soimata minua siitä, että millään syyllä olin laskenut hänet näkyvistäni. Minä kuvittelin miltä tuntuisi, jos minun täytyisi palata sinun luoksesi kertomaan, että joku onnettomuus oli tapahtunut sen vuoksi, että olin poikennut sinun määräyksistäsi. Arvelin mahdolliseksi vielä saavuttaa hänet, ja niin lähdin heti kulkemaan sille suunnalle, jossa Merripit House sijaitsee.
So schnell ich konnte, rannte ich die Straße entlang, ohne eine Spur von Sir Henry zu sehen, bis ich zu der Stelle gelangte, an welcher die Moorwege sich teilen. Da ich fürchtete, vielleicht doch in die falsche Richtung zu gehen, stieg ich auf einen Hügel, von welchem ich einen guten Überblick hatte – eben jener Hügel, wo sich der Steinbruch befi ndet. Von dort aus sah ich ihn sofort. Er befand sich auf dem Moorweg, vielleicht fünfhundert Meter entfernt, und an seiner Seite ging eine Dame, die nur Miss Stapleton sein konnte. Es war offensichtlich, welch inniges Verständnis zwischen beiden herrschte und dass sie sich verabredet hatten. Sie liefen langsam, tief ins Gespräch versunken, und ich bemerkte, wie sie mit ihren Händen kleine, rasche Bewegungen machte, während sie sprach, als ob sie damit unterstreichen wollte, wie ernst ihre Worte gemeint waren, während er aufmerksam zuhörte und ein- oder zweimal energisch den Kopf schüttelte. Ich stand zwischen den Felsen, beobachtete sie und war unschlüssig, was ich als nächstes tun sollte. Ihnen zu folgen und ihre vertrauliche Unterhaltung zu stören erschien mir eine Grobheit, doch es war ganz klar meine Aufgabe, ihn nicht den kleinsten Moment aus den Augen zu lassen. Einen Freund auszuspionieren ist eine widerwärtige Sache, jedoch fi el mir keine bessere Lösung ein, als ihn von dem Hügel aus zu überwachen und mein Gewissen später dadurch zu erleichtern, dass ich ihm erzählen wollte, was ich getan hatte. Es war allerdings so, dass ich zu weit entfernt war, um bei einer unmittelbar auftauchenden Gefahr eingreifen zu können, doch bin ich sicher, du pfl ichtest mir bei, dass die Situation äußerst schwierig war und ich nicht mehr tun konnte.
Kiiruhdin eteenpäin kaikin voimin näkemättä vilahdustakaan sir Henrystä, ennenkuin tulin sille paikalle, missä nummelle vievä polku eroaa maantiestä. Peläten sittenkin kulkeneeni harhaan, nousin eräälle kummulle, josta saatoin nähdä läheisen seudun yli -- samalle kummulle, jonka toisessa kyljessä kivilouhimo on. Silloin hänet heti huomasin. Hän näkyi polulla, noin neljännes penikulman päässä minusta, ja hänen rinnallaan näin naisen, joka ei voinut olla kukaan muu kuin neiti Stapleton. Aivan selvään näkyi, että heidän välillään oli jo tapahtunut selitys, ja että he olivat sopineet kohtaavansa täällä. He kulkivat hitaasti eteenpäin keskusteluunsa syventyneinä ja minä huomasin tytön tekevän pieniä vilkkaita liikkeitä käsillään, ikäänkuin antaakseen enemmän painoa sanoilleen, samalla kun sir Henry kuunteli hyvin tarkkaavaisesti ja pari kertaa pudisti päätään, ikäänkuin olisi hän kokonaan toista mieltä. Minä seisoin paikallani kivien välissä tietämättä oikein, mitä tekisin. Mennä heidän jälkeensä ja keskeyttää heidän tuttavallinen keskustelunsa oli vasten tavallisia ihmistapoja, ja kumminkin oli selvä velvollisuuteni olla laskematta häntä hetkeksikään näkyvistä. Ei juuri ollut hauska vakoilla ystäväänsä, mutta eihän minulle todellakaan ollut mahdollista tehdä muuta, kuin tarkata häntä kummulta ja rauhoittaa omaatuntoani sillä, että myöhemmin tunnustaisin hänelle tekoni. Tosin kyllä olin liian kaukana voidakseni auttaa, jos joku vaara äkkiä olisi häntä uhannut, mutta lienet kumminkin yhtä mieltä minun kanssani siitä, että asemani oli jokseenkin tukala ja että en voinut muuta?
Unser Freund Sir Henry und die Dame waren stehen geblieben und tief in ihre Unterhaltung versunken, als mir plötzlich auffi el, dass ich nicht der einzige Zeuge ihres Zusammenseins war. Etwas Grünes in der Luft erregte meine Aufmerksamkeit, und als ich genauer hinsah, erkannte ich, dass es das Ende eines Stocks war, den ein Mann in der Hand hielt, während er sich über den unebenen Boden bewegte. Es war Stapleton mit seinem Schmetterlingsnetz. Er war deutlich näher an dem Paar als ich und schien sich auf die beiden zuzubewegen. In diesem Moment zog Sir Henry plötzlich Miss Stapleton an sich heran. Er legte seinen Arm um sie, doch anscheinend suchte sie sich von ihm loszumachen, während sie ihr Gesicht wegdrehte. Er neigte ihr seinen Kopf zu und sie hob eine Hand, wie um zu protestieren. Im nächsten Augenblick sprangen sie zur Seite und drehten sich blitzschnell herum. Der Grund dieser Unterbrechung war Stapleton. Er rannte aufgeregt auf sie zu, während sein lächerliches Netz hinter ihm herschaukelte, fuchtelte mit den Händen in der Luft und tanzte fast vor Aufregung vor ihnen herum. Was das Schauspiel zu bedeuten hatte, konnte ich mir nicht vorstellen, aber es schien mir, als ob Stapleton Sir Henry beschimpfte, während dieser ihm Erklärungen zu geben suchte und immer ärgerlicher wurde, als der andere nicht darauf einging. Die Dame stand in stolzem Schweigen daneben. Schließlich drehte sich Stapleton auf dem Absatz herum und winkte seiner Schwester mit entschiedener Geste, die nach einem unentschlossenen Blick auf Sir Henry mit ihrem Bruder fortging. Die ärgerlichen Bewegungen des Naturforschers zeigten, dass sich seine Schwester ebenfalls sein Missfallen zugezogen hatte. Eine Minute lang schaute der Baronet den beiden nach, dann lief er langsam, mit gesenktem Kopf, ein Bild des Jammers, den Weg zurück, den er gekommen war.
Ystävämme sir Henry ja tuo nuori nainen olivat pysähtyneet polulle ja seisoivat keskusteluunsa syventyneinä, kun äkkiä keksin, etten ollutkaan heidän kohtauksensa ainoa näkijä. Minä huomasin jotain viheriää liehuvan ilmassa ja seuraavassa hetkessä näin, että tätä liehuvaa esinettä kantoi kepin päässä muuan mies, joka kulki eteenpäin epätasaisella maalla. Se oli Stapleton hyönteishaavineen. Hän oli rakastavaisia paljoa lähempänä kuin minä ja näytti kulkevan heihin päin. Samassa veti sir Henry nuoren naisen luokseen. Hän oli pannut kätensä tytön vyötäisille, ja tämä käänsi pois kasvonsa ja näytti pyrkivän irralleen. Sir Henry vei päätään lähelle hänen kasvojaan ja hän nosti torjuen kätensä. Seuraavassa silmänräpäyksessä tempautuivat he erilleen toisistaan ja kääntyivät äkkiä ympäri. Stapleton sai tämän aikaan. Hän tuli kovaa vauhtia juosten heitä kohden. Hän teki liikkeitä käsillään ja melkein hyppeli kiihtymyksestä, kun oli ehtinyt heidän luokseen. En luonnollisesti voinut tietää, mitä tämä merkitsi, mutta minusta näytti siltä, että Stapleton kiivaasti moitti sir Henryä, joka puolestaan koetti selittää asiaa ja tulistui yhä enemmän, kun tuo toinen ei tahtonut häntä kuunnella. Tyttö seisoi ylväänä ja äänettömänä vieressä. Lopuksi käännähti Stapleton ympäri ja viittasi käskevästi sisarelleen, joka katsahdettuaan epäröivästi sir Henryyn poistui veljensä seurassa. Luonnontutkijan suuttuneet eleet osottivat, että hän oli tyytymätön myöskin sisareensa. Sir Henry seisoi hetken heidän jälkeensä katsellen ja lähti sitten pää kumarassa ja huomattavasti masentuneena palaamaan samaa tietä kuin oli tullut.
Die Bedeutung von all dem war mir nicht klar, doch schämte ich mich zutiefst, ohne Wissen meines Freundes eine so intime Szene mit angesehen zu haben. Daher rannte ich den Hügel hinunter und traf unten auf den Baronet. Sein Gesicht war rot vor Wut und seine Augenbrauen ratlos zusammengezogen.
En voinut tietää mitä tämä merkitsi, mutta häpesin sitä, että ystäväni tietämättä olin ollut näkemässä niin tuttavallista kohtausta. Juoksin senvuoksi alas kummulta ja tapasin hänet sen juurella. Hänen kasvonsa olivat punaiset ja otsa rypyssä, ikäänkuin olisi hän hyvin epätietoinen.
„Hallo, Watson! Wo kommen Sie denn her?“, fragte er. „Sie wollen doch wohl nicht sagen, dass Sie mir trotz allem gefolgt sind?“
"Kas, Watson! Mistä te tulette?" sanoi hän. "Eihän liene mahdollista, että sittenkin olette juossut jälkeeni?"
Ich erklärte ihm alles: Wie ich mich außer Stande sah zurückzubleiben, wie ich ihm gefolgt war und wie ich Zeuge der Vorkommnisse wurde. Einen Moment lang funkelten seine Augen mich an, doch meine Offenheit wirkte so entwaffnend auf ihn, dass er schließlich in ein wenn auch klägliches Lachen ausbrach.
Minä selitin koko asian, sanoin, että minun oli ollut mahdoton pysyä sisällä, että olin seurannut häntä ja nähnyt koko tapauksen. Hänen silmänsä leimusivat ensin suuttumuksesta, mutta suoruuteni häntä lepytti, ja hän puhkesi nauruun, joka ei suinkaan ollut iloinen.
„Man sollte meinen, dass ein Mann inmitten dieser Wildnis einen einigermaßen privaten Platz fi nden könnte“, sagt er, „doch zum Donnerwetter, die ganze Nachbarschaft scheint auf den Beinen zu sein, um zu sehen, wie ich um ihre Hand anhalte – und das Ganze so erbärmlich endet! Wo hatten Sie Ihren Sitz reserviert?“
"Luulisi tosin, että keskellä tällaista erämaata pitäisi saada olla rauhassa", sanoi hän, "mutta, hitto vieköön, luulenpa koko seudun lähteneen liikkeelle katselemaan minun kosimistani -- joka muuten ei kyllä ollut mitään hauskaa nähtävää. Minne te olitte ostanut piletin?"
„Ich befand mich auf jenem Hügel.“
"Minä seisoin tuolla kummulla."
„Eher letzter Rang, was? Aber ihr Bruder saß in der ersten Reihe. Haben Sie gesehen, wie er auf uns los ist?“
"Taustassa siis. Hänen veljensä taasen oli etupermannolla. Näittekö, kuinka hän syöksyi meitä vastaan?"
„Ja, habe ich.“
"Näin kyllä."
„Kam er Ihnen jemals verrückt vor, dieser Bruder?“
"Oletteko koskaan tullut ajatelleeksi, että hän on hullu -- tytön veli nimittäin?"
„Nicht dass ich wüsste.“
"Sitä en juuri saata sanoa."
„Ich denke doch. Bis heute habe ich ihn immer für normal gehalten, aber ich kann Ihnen versichern, dass entweder er oder ich in eine Zwangsjacke gehören. Was stimmt denn nicht mit mir? Sie haben jetzt einige Wochen bei mir gewohnt, Watson. Sagen Sie es mir ganz offen! Gibt es irgend etwas, dass mich daran hindert, der Frau, die ich liebe, ein guter Ehemann zu sein?“
"Sen kyllä uskon. Itse olen aina pitänyt häntä viisaana, mutta nyt sanon teille, että jompikumpi meistä olisi puettava pakkopaitaan. Mikä minua vaivaa? Te, Watson, olette muutamia viikkoja elänyt yhdessä minun kanssani, ja minä pyydän nyt teitä rehellisesti ilmaisemaan ajatuksenne. Oletteko koskaan saanut aihetta luulla, ettei minusta tulisi hyvä mies vaimolle, jota rakastan?"
„Meines Wissens nicht.“
"En suinkaan."
„Da es nicht meine fi nanziellen Verhältnisse sein können, kann er nur etwas gegen mich persönlich haben. Aber was mag das sein? Ich habe niemals in meinem Leben einer Frau oder einem Mann Böses zugefügt, soviel ich weiß. Und doch will er nicht einmal zulassen, dass ich sie berühre.“
"Minun asemaanihan ei kukaan voi moittia, ja siksi täytyy hänellä olla jotain minua itseäni vastaan. Mitä se mahtaa olla? Tietääkseni en koskaan ole tehnyt pahaa pienimmällekään itikalle, ja kumminkaan ei hän tahtoisi suvaita minun koskettavan tytön sormenpäitäkään."
„Hat er das gesagt?“
"Niinkö hän sanoi?"
„Das und einiges mehr. Ich sage Ihnen, Watson, ich kenne sie zwar erst einige Wochen, aber vom ersten Moment an fühlte ich, dass wir füreinander geschaffen sind, und sie fühlt genauso – sie war glücklich, wenn wir zusammen waren, das kann ich beschwören. Es gibt einen Schimmer in den Augen einer Frau, der mehr sagt als tausend Worte. Aber er hat uns nie Gelegenheit dazu gegeben – heute war das erste Mal, dass wir allein sein konnten. Sie freute sich, mich zu sehen, aber sie wollte mit mir nicht über Liebe reden oder mich davon sprechen hören. Sie kam immer wieder darauf zurück, dass dies ein gefährlicher Ort sei und sie niemals glücklich sein könne, bis ich abgereist sei. Ich antwortete ihr, dass ich keine Eile mehr verspürte, von hier fortzugehen, seit ich sie kennen gelernt habe, und wenn sie wirklich wolle, dass ich abreise, so wäre der einzige Weg, mich dazu zu bringen, dass sie mich begleite. Gleichzeitig bat ich sie, mich zu heiraten, doch bevor sie mir antworten konnte, ging ihr Bruder wie ein Verrückter auf uns los. Er war weiß vor Wut und seine hellen Augen funkelten zornig. Was ich mit der Dame täte! Wie ich es wagen könnte, ihr geschmacklose Anträge zu machen! Bloß weil ich ein Baronet sei, glaubte ich, alles tun zu können, was ich wollte! Wäre er nicht ihr Bruder, hätte ich ihm schon die richtige Antwort gegeben, so aber erklärte ich ihm, dass meine Gefühle für seine Schwester einer Art wären, derer ich mich nicht zu schämen brauchte, und dass ich hoffte, sie würde mir die Ehre erweisen und meine Frau werden. Das schien die Sache noch zu verschlimmern, so dass schließlich auch ich die Haltung verlor und ihm hitziger antwortete, als es womöglich angebracht war, während sie daneben stand. So endete es damit, dass er mit ihr fortging, wie Sie gesehen haben, und hier stehe ich so ratlos wie keiner sonst in dieser Grafschaft. Sagen Sie mir doch, Watson, was das alles zu bedeuten hat, und ich schulde Ihnen mehr, als ich je zu zahlen in der Lage sein werde.“
"Niin, ja vielä enemmänkin. Vaikka olen vasta muutaman viikon tyttöä tuntenut, niin voin sanoa teille, tohtori Watson, että on jotain, joka heti ilmoitti minulle hänen olevan kuin minua varten luodun, ja hänkin -- niin, kyllä hän oli onnellinen minun läheisyydessäni ollessaan, sen voin vannoa. Joskus näkyy naisen silmissä eräs valoisa ilme, joka kertoo enemmän kuin sanat. Mutta veli ei ole koskaan antanut meidän tavata toisiamme kahdenkesken, ja vasta tänään luulin saaneeni tilaisuuden puhutella häntä yksin. Kernaasti hän suostui sopimaan kohtaamisesta, mutta tultuaan paikalle ei hän tahtonut puhua rakkaudesta, eikä olisi minunkaan sallinut sitä tehdä, jos olisi saanut määrätä. Hän palasi alituisesti siihen, että täällä oli vaarallista asua, ja sanoi tuntevansa itsensä onnelliseksi vasta sitten, kun minä olin matkustanut pois täältä. Minä vastasin, että hänet nähtyäni en suinkaan halunnut kiiruhtaa pois näiltä seuduilta, ja että jos hän todella toivoi minun lähtevän, niin saattoi se toivo täyttyä vasta sitten, kun hän itse voi minua seurata. Ja sillähän kosinta oli jo tapahtunut, mutta ennenkuin hän ehti vastata syöksyi tuo epäkohtelias veli esiin raivoten kuin hullu. Hän oli kalpeana kiukusta ja hänen vaaleat silmänsä leimusivat vihasta. Mitenkä minä käyttäydyin nuorta naista kohtaan? Kuinka uskalsin osottaa hänelle huomaavaisuutta, kun se oli hänelle vastenmielistä? Luulinko voivani tehdä mitä tahansa sen vuoksi, että olin ylhäistä sukua? -- Ellei hän olisi ollut tytön veli, ei hän todellakaan olisi jäänyt ilman ansaittua vastausta. Nyt sanoin hänelle, ettei minun tarvinnut hävetä tunteitani tyttöä kohtaan, ja että toivoin hänen kerran tuottavan minulle kunniaa rupeamalla vaimokseni. Tämä ei näyttänyt asiaa parantavan, ja silloin minäkin suutuin ja vastasin hänelle kiivaammin kuin olisi pitänyt, koska tyttö seisoi vieressämme. Lopputulos oli, että hän, kuten näitte, marssi tiehensä vieden tytön mukanaan, ja tässä minä nyt olen. Jos sanotte minulle, Watson, mitä tämä merkitsee, niin en voi koskaan korvata kiitollisuuttani teille."
Ich bemühte mich um ein oder zwei Erklärungen, doch war ich ja selbst vollkommen ratlos. Was unseren Freund betraf, so sprach alles zu seinen Gunsten: Sein Titel, sein Vermögen, sein Alter, sein Charakter, sein ganzes Auftreten und seine Erscheinung, und mir fi el nichts gegen ihn ein, wäre da nicht dieses dunkle Verhängnis, das über seiner Familie schwebte. Sehr erstaunlich war, dass sein Antrag so brüsk verworfen wurde, ohne dass von Miss Stapletons eigenen Wünschen die Rede war, und dass die Dame dies ohne zu protestieren akzeptiert hatte. Wie auch immer, unseren Spekulationen wurde ein Ende gesetzt, als Stapleton persönlich noch am selben Nachmittag zu Besuch kam in der Absicht, sich für sein schlechtes Betragen am Morgen zu entschuldigen, und eine lange, private Unterhaltung mit Sir Henry in dessen Arbeitszimmer hatte zur Folge, dass der Bruch zwischen beiden völlig gekittet war und wir als Zeichen der Versöhnung zum Abendessen am folgenden Freitag nach Merripit House eingeladen wurden.
Minä koetin selittää asiata sekä niin että näin, mutta en itsekään tiennyt, mitä ajattelisin. Sekä ystävämme arvonimi että rikkaus yhtä hyvin kuin hänen ikänsä, luonteensa ja ulkomuotonsa ovat hänen edukseen, enkä tiedä mitään muuta hänelle epäedullista kuin se onneton kohtalo, joka sukua vainoo. Hyvin kummalliselta tuntuu, että hänen yrityksensä niin epäkohteliaasti torjuttiin, ottamatta ensinkään lukuun tytön omia toiveita, ja että tämä vastaansanomatta mukautui siihen. Meidän arvailumme päättyivät kumminkin, kun Stapleton itse meitä tyynnytti käymällä vielä samana päivänä sir Henryn luona. Hän sanoi tulleensa pyytämään anteeksi aamuista tylyyttään, ja kun hän oli pitkän aikaa keskustellut kahden kesken sir Henryn kanssa, sovittiin riita ja sen merkiksi syömme me päivällistä Merripit Housessa ensi perjantaina.
„Ich sage jetzt nicht, dass er nicht verrückt ist“, sagte Sir Henry. „Ich werde den Blick in seinen Augen nicht vergessen, als er heute Morgen auf mich losging, aber ich muss gestehen, dass niemand eine vollendetere Entschuldigung hervorbringen könnte als er.“
"En kumminkaan tahdo väittää tuota miestä viisaaksi", sanoi sir Henry. "En koskaan unohda hänen silmiensä ilmettä, kun hän aamulla syöksyi minua vastaan, mutta sen myönnän, että hänen anteeksipyyntönsä oli mallikelpoinen."
„Hat er eine Erklärung für sein Verhalten geliefert?“
"Saattoiko hän jollakin tapaa selittää käytöstään?"
„Er sagt, seine Schwester bedeute ihm alles im Leben. Das ist nur natürlich, und es freut mich, wenn er sie so schätzt. Ihr Leben lang waren sie zusammen, und nach seinen eigenen Worten ist er ein einsamer Mann, der außer ihr niemanden hat, so dass der Gedanke, sie zu verlieren, schrecklich für ihn sei. Er hat nicht bemerkt, sagte er, dass ich mich in sie verliebte, aber als er mit eigenen Augen sah, was da vor sich ging, bekam er einen solchen Schreck, dass er zeitweise nicht mehr wusste, was er sagte oder tat. Das alles tut ihm schrecklich Leid und er sieht ein, wie idiotisch und egoistisch seine Meinung ist, er könne eine so schöne Frau wie seine Schwester sein ganzes Leben lang für sich behalten. Wenn sie ihn schon verlasse, dann besser zu einem Nachbarn wie mir als zu jemand anderem. Doch in jedem Fall war es ein Schlag für ihn und es werde ihn noch einige Zeit kosten, sich mit der Tatsache abzufi nden. Wenn ich ihm verspräche, die ganze Angelegenheit drei Monate lang ruhen zu lassen und in dieser Zeit von seiner Schwester nur Freundschaft zu erbitten, ohne Liebe zu fordern, so werde er jeden Widerstand gegen die Heirat aufgeben. Das habe ich ihm versprochen.“
"Hän sanoi, että sisar on hänen kaikkensa maailmassa. Se on luonnollistakin, ja minua ilahduttaa, että hän osaa antaa tytölle arvoa. He ovat aina olleet yhdessä, ja kuvauksensa mukaan on hänen täytynyt viettää hyvin yksinäistä elämää ilman muuta seuraa kuin sisaren, joten ajatuskin tämän menettämisestä tuntui hänestä kauhealta. Hän sanoi, ettei ollut ymmärtänyt minun alkaneen kiintyä tyttöön, ja kun hän sen omin silmin näki, antoi se hänelle sellaisen iskun, ettei hän aluksi ollut vastuunalainen sanoistaan tai teoistaan. Hän valitti tapahtumaa suuresti ja myönsi tietävänsä, kuinka lapsellinen ja itsekäs se luulo oli, että hän koko elämänsä saisi pitää kauniin sisarensa itseään varten. Jos tämä kerran aikoi hänen luotaan lähteä, niin oli hänelle mieluisinta, että tyttö menisi naimisiin minun kanssani, koskapa olin läheinen naapuri. Joka tapauksessa tulisi se olemaan hänelle kova koettelemus, ja aikaa kyllä kuluisi ennenkuin hän voisi kohtaloonsa mukaantua. Hän lupasi olla vähimmälläkään tavalla avioliittoa vastustamatta, jos minä tahtoisin sitoutua jättämään asian kolmeksi kuukaudeksi ja koettamaan ainoastaan saavuttaa hänen sisarensa ystävyyden, vaatimatta hänen rakkauttaan. Minä lupasin, ja niin on asia nykyään."
So wurde also eines unserer kleinen Geheimnisse gelüftet. Es hat schon etwas für sich, endlich mal auf Grund gestoßen zu sein in diesem Morast, durch den wir uns quälen. Jetzt wissen wir, warum Stapleton den Freier seiner Schwester so misstrauisch beäugt hat, obwohl dieser Freier eine so gute Partie ist. Und nun komme ich zu einem anderen Faden, den ich aus diesem verwickelten Garnknäuel gezogen habe, dem Geheimnis der nächtlichen Seufzer, des von Tränen gezeichneten Gesichts von Mrs. Barrymore und der heimlichen Ausfl üge des Butlers zum westlichen Gitterfenster. Du darfst mich beglückwünschen, mein lieber Holmes, dass ich dich als dein Vertreter nicht enttäuscht und dein Vertrauen gerechtfertigt habe. All jene Punkte wurden durch die Arbeit einer Nacht vollständig geklärt.
Ja sillä on yksi meidän vähäisistä salaperäisistä jutuistamme selvinnyt. On hauskaa, että olemme jollakinkaan taholla tavanneet pohjaa siinä suossa, jossa me kahlaamme. Tiedämme nyt, miksi neiti Stapletonin kosija oli hänen veljelleen niin vastenmielinen, vaikkakin tämä kosija oli niin edullinen kuin sir Henry. Ja nyt tartun toiseen lankaan, jonka olen saanut selvitetyksi tästä sotkuisesta vyyhdistä, nimittäin siihen salaisuuteen, joka koskee noita öisiä nyyhkytyksiä, rouva Barrymoren itkettyneitä kasvoja ja hovimestarin salaperäisiä käyntejä läntisen ristikko-akkunan luona. Onnittele minua, hyvä Holmes, ja myönnä, ettet ole erehtynyt lähettilääsi suhteen ja ettet kadu sitä luottamusta, jota osoitit minulle lähettämällä minut tänne. Kaiken äsken luettelemani on yhden yön työ täydelleen selvittänyt.
Zwar schrieb ich gerade ‚die Arbeit einer Nacht‘, doch um ehrlich zu sein handelte es sich um zwei Nächte, denn in der ersten Nacht haben wir gar nichts erfahren. Bis fast drei Uhr morgens saß ich mit Sir Henry in seinen Gemächern zusammen, aber abgesehen vom Schlagen der Uhr auf der Treppe hörten wir nicht den geringsten Laut. Es war eine höchst trübselige Nachtwache, die damit endete, dass wir beide in unseren Sesseln einschliefen. Glücklicherweise hat uns das nicht entmutigt, und daher unternahmen wir einen zweiten Versuch. Am nächsten Abend drehten wir die Lampe herunter und rauchten vor uns hin, ohne das kleinste Geräusch zu verursachen. Unglaublich, wie langsam die Zeit verging, wobei es uns ein wenig half, dass wir ein geduldiges Interesse an den Tag legten wie ein Jäger, der seine aufgestellten Fallen im Auge hat in der Hoffnung auf Beute. Die Uhr schlug eins, dann zwei, und wir waren nahe daran, zum zweiten Mal verzweifelt aufzugeben, als wir uns plötzlich kerzengerade aufsetzten, all unsere Sinne in höchster Alarmbereitschaft; wir hatten das Knarren einer Treppenstufe vernommen.
Sanoin "yhden yön työ", mutta siihen kului kyllä kaksi yötä, sillä ensi yönä emme huomanneet yhtään mitään. Minä valvoin sir Henryn kanssa hänen huoneessaan kello kolmeen aamulla, mutta emme kuulleet mitään muuta kuin portaissa olevan kellon lyöntejä. Se oli jokseenkin ikävä valvonta ja päättyi siihen, että me molemmat nukahdimme tuoleihimme. Onnellista kyllä emme siitä masentuneet, vaan päätimme yrittää toisen kerran. Seuraavana yönä taaskin pienensimme lampun liekkiä ja istuimme tupakoimaan vähintäkään ääntä synnyttämättä. Uskomattoman hitaasti kuluivat tunnit ja kumminkin elähytti meitä sama into, jota metsästäjä tuntee riistalle virittämäänsä loukkua tarkatessaan. Kello löi yksi, löi kaksi ja toisen kerran jo melkein olimme luopuneet menestymisen toiveesta, kun äkkiä kavahdimme suoriksi tuoleillamme, väsyneet aistit jännitettyinä uuteen toimintaan. Olimme kuulleet askelten narinaa käytävästä.
Jemand ging sehr verstohlen an unserem Zimmer vorbei, bis die Schritte in der Ferne verklangen. Sofort öffnete der Baronet sachte die Tür und wir schlichen hinterher. Der Mann vor uns hatte die Galerie bereits hinter sich gelassen, und der ganze Korridor lag in Dunkelheit. Vorsichtig bewegten wir uns bis zum anderen Flügel, wo wir gerade noch rechtzeitig ankamen, um einen Anblick der großen, schwarzbärtigen Gestalt zu erhaschen, die gebeugt und auf Zehenspitzen den Gang entlangschlich. Er ging durch dieselbe Tür wie beim letzten Mal, und einen Moment lang beleuchtete das Kerzenlicht den gesamten Rahmen, bevor nur noch ein einziger Strahl das Dunkel des Korridors durchbrach. Vorsichtig bewegten wir uns darauf zu, wobei wir jede Bohle im Fußboden erprobten, bevor wir unser volles Gewicht darauf zu stellen wagten. Unsere Schuhe hatten wir vorsichtshalber schon zurückgelassen, doch auch so knarrten und ächzten die alten Dielen unter unseren Tritten. Es schien oft unvorstellbar, dass er uns nicht hörte, doch zum Glück ist der Mann ja schwerhörig und war völlig mit seinem eigenen Tun beschäftigt. Als wir endlich die Tür erreicht hatten und in das Zimmer spähen konnten, sahen wir ihn am Fenster hocken, mit der Kerze in der Hand, sein weißes, aufmerksames Gesicht gegen die Scheibe gepresst, gerade so, wie ich ihn schon zwei Nächte zuvor beobachtet hatte.
Ne hiipivät edelleen ja hävisivät vähitellen. Silloin avasi sir Henry hiljaa oven, ja me lähdimme vakoiluretkellemme. Mies oli jo ehtinyt parvekkeen ympäri, ja käytävä oli pimeä. Hiljaa hiivimme eteenpäin kunnes olimme ehtineet rakennuksen toiseen sivustaan. Ehdimme vielä vilahdukselta näkemään pitkän, mustapartaisen miehen, selkä hieman kumarassa, varpaillaan kulkevan käytävässä. Sitten meni hän sisään samasta ovesta kuin edellisellä kerrallakin. Kynttilän valo hetken valaisi ovenpieltä ja loi sitten yhden ainoan keltaisen valeviivan pimeään käytävään. Varovasti hiivimme eteenpäin koetellen joka lautaa ennenkuin uskalsimme siirtää sille koko painomme. Olimme varovaisuudesta riisuneet saappaamme, mutta kumminkin narisivat vanhat laudat allamme. Joskus tuntui aivan mahdottomalta, ettei hän meitä kuulisi. Onneksi on hän hieman huonokuuloinen, ja sitäpaitsi oli hän kokonaan kiintynyt omiin puuhiinsa. Kun vihdoin saavuimme ovelle ja katsoimme sisään, näimme hänen nojaavan akkunaan kynttilä kädessä ja kalpeat, tähystelevät kasvot lasissa kiinni, aivan samoin kuin minä olin nähnyt hänet pari yötä ennemmin.
Zwar hatten wir für unser weiteres Vorgehen keinen Plan, aber der Baronet ist ein Mann, für den der direkte Weg der natürlichste ist. Er trat einfach in das Zimmer, woraufhin Barrymore mit einem scharfen Zischlaut vom Fenster aufsprang und bleich und zitternd vor uns stand. Seine dunklen Augen, die aus der weißen Maske seines Gesichts hervorglühten, starrten uns beide voller Entsetzen und Erstaunen an.
Olimme ennakolta suunnitelleet menettelymme, mutta sir Henry on mies, jolle suorin tapa aina on luonnollisin. Hän meni sisään huoneeseen ja samassa hyppäsi Barrymore tukahdetulla äänellä huudahtaen akkunan luota ja seisoi edessämme kalman kalpeana ja vapisten. Hänen tummat silmänsä, jotka pistivät esiin kalpeista kasvoista, ilmaisivat kauhua ja kummastusta, hänen tuijottaessaan sir Henryyn ja minuun.
„Was tun Sie hier, Barrymore?“
"Mitä te täällä toimitatte, Barrymore?"
„Nichts, Sir.“ Vor Aufregung konnte er kaum sprechen, und die Kerze in seiner zitternden Hand ließ die Schatten auf und ab springen. „Es war wegen des Fensters. Ich gehe nachts herum, um sicherzustellen, dass alle Fenster verriegelt sind.“
"En mitään, sir." Hän oli niin kauhuissaan, että tuskin saattoi puhua ja varjot huoneessa heiluivat rajusti, niin vapisi kynttilä hänen kädessään. "Tulin vaan katsomaan, oliko ikkuna oikein kiinni. Käyn toisinaan sitä tarkastamassa öisin."
„Im obersten Stock?“
"Toisessako kerroksessa?"
„Ja, Sir, alle Fenster.“
"Niin, minä tarkastan kaikkia ikkunoita."
„Hören Sie, Barrymore“, sagte Sir Henry streng, „wir sind entschlossen, die Wahrheit von Ihnen zu erfahren, also ersparen Sie sich Ärger und erzählen Sie sie uns besser früher als später. Auf jetzt, keine Lügen! Was haben Sie an diesem Fenster zu schaffen gehabt?“
"Kas niin, Barrymore", sanoi sir Henry ankarasti, "me olemme päättäneet, että totuuden täytyy tulla ilmi, ja te säästätte aikaa, jos ilmotatte sen heti. Vastatkaa paikalla! Älkää valehdelko! Mitä teitte ikkunan luona?"
Mit hilfl oser Miene schaute der Butler uns an und rang die Hände wie in äußerstem Zweifel und Unglück.
Mies katsoi meihin aivan avuttomana, väänteli käsiään ja ilmaisi kaikin tavoin epätietoisuuttaan ja hämminkiään.
„Ich habe niemandem geschadet, Sir. Ich hielt nur eine Kerze ins Fenster.“
"Minä en tehnyt mitään pahaa, sen vakuutan. Minä pidin kynttilää vasten ikkunaa."
„Und warum hielten Sie eine Kerze ins Fenster?“
"Ja miksi piditte kynttilää vasten ikkunaa?"
„Fragen Sie mich nicht, Sir Henry, fragen Sie mich nicht! Ich gebe Ihnen mein Wort, Sir, dass dies nicht mein Geheimnis ist und ich es daher nicht verraten darf. Würde es nur mich betreffen, würde ich es vor Ihnen nicht verbergen.“
"Älkää kysykö minulta, sir Henry, älkää kysykö. Kunniani kautta vakuutan, että tämä salaisuus ei koske minua Jos se koskisi vain minua, en varmaan koettaisikaan sitä salata."
Eine plötzliche Eingebung überkam mich und ich nahm die Kerze aus der zitternden Hand des Butlers.
Äkkiä keksin minä, mitä oli tehtävä, ja otin kynttilän ikkunalaudalta, johon hovimestari oli sen laskenut.
„Er wollte damit ein Signal geben“, rief ich. „Wir wollen mal sehen, ob es irgendeine Antwort gibt.“ Ich hielt die Kerze wie Barrymore zuvor und starrte in die nächtliche Dunkelheit. Nur schemenhaft konnte ich die schwarzen Bäume und das hellere Moor erkennen, da der Mond hinter Wolken verborgen war. Und dann gab ich einen Laut der Befriedigung von mir, denn plötzlich tauchte ein winziger gelber Lichtpunkt in dem dunklen Schleier auf und glühte gleichmäßig inmitten des schwarzen Fenstervierecks.
"Varmaan hän antoi sillä jonkun merkin", sanoin. "Katsotaanpa, vastaako joku." Minä pidin kynttilää samalla tavoin kuin hän ja tähystelin ulos pimeään yöhön. Heikosti saatoin nähdä mustat puuryhmät ja hieman valoisamman nummi-aukean, sillä kuu oli pilvessä. Ja sitten huudahdin ihastuksesta, sillä pimeydestä tunki äkkiä esiin pieni keltainen valopiste ja kiilui nyt selvästi keskellä ikkunan rajottamaa mustaa nelikulmiota.
„Da ist es!“ rief ich.
"Kas siinä se on!" huudahdin.
„Nein, nein, Sir, das ist nichts – überhaupt nichts!“ fi el der Butler ein. „Ich versichere Ihnen...“
"Ei, ei, herra tohtori, se ei ole mitään", sanoi hovimestari. "Minä vakuutan teille --."
„Bewegen Sie die Kerze hin und her, Watson!“ rief der Baronet. „Sehen Sie, das andere Licht bewegt sich genau so. Also, Sie Gauner, wollen Sie leugnen, dass das ein Signal ist? Los, sprechen Sie! Wer ist Ihr Komplize dort draußen, und was für eine Verschwörung geht hier vor?“
"Kuljettakaa kynttilää pitkin ikkunaa, Watson", huusi sir Henry. "Katsokaa, nyt liikkuu tuo toinenkin. Nyt ette voine kieltää antaneenne merkkejä, te kavala lurjus. Puhukaa suoraan! Kuka on rikostoverinne tuolla ulkona, ja mitä konnantöitä te puuhaatte?"
Barrymores Gesicht bekam einen herausfordernden Ausdruck.
Barrymoren kasvot saivat selvän uhman ilmeen.
„Das ist meine Sache und geht Sie nichts an. Ich werde gar nichts sagen.“
"Se on minun asiani, eikä teidän", sanoi hän. "Minä en sano mitään."
„In diesem Fall verlassen Sie auf der Stelle meinen Dienst.“
"Silloin luovutte heti paikalla minun palveluksestani."
„Sehr wohl, Sir. Wenn es sein muss, dann muss es wohl sein.“
"Kuten käskette. Jos on pakko, niin en kai muuta taida."
„Und Sie gehen in Ungnade. Zum Donnerwetter, Barrymore, Sie müssen sich doch schämen! Ihre Familie hat über hundert Jahre lang mit meiner unter diesem Dach zusammengelebt, und nun fi nde ich Sie tief in eine Verschwörung gegen mich verstrickt.“
"Ja huomatkaa, että minä ajan teidät pois. Mielestäni todellakin saisitte hävetä. Teidän sukunne on elänyt tässä talossa yhdessä minun sukuni kanssa enemmän kuin sata vuotta, ja nyt saan minä huomata teidän ryhtyneen rikollisiin juoniin minua vastaan."
„Nein, Sir, nein, nicht gegen Sie!“ Das war eine Frauenstimme, und Mrs. Barrymore, bleicher und entsetzter noch als ihr Ehemann, stand in der Tür. Ihre üppige Gestalt, nur mit Nachthemd und Schal bekleidet, hätte komisch gewirkt, wäre da nicht der bestürzte Ausdruck auf ihrem Gesicht.
"Ei, ei, sir; ei teitä vastaan suinkaan!" Nämä sanat lausui naisääni, ja samassa seisoi rouva Barrymore ovella vielä kalpeampana ja enemmän liikutettuna kuin hänen miehensä. Hän oli puettuna hameeseen ja laajaan huiviin, ja hän olisi leveine vartaloineen näyttänyt sangen naurettavalta, ellei hänen kasvoillaan olisi ollut niin valtavaa epätoivon ilmettä.
„Wir müssen gehen, Eliza. Das ist das Ende. Du kannst unsere Sachen packen“, sagte ihr Mann.
"Meidän täytyy lähteä täältä, Eliza. Se on jutun loppu. Teet viisaimmin, jos alat heti panna tavaroita kokoon", sanoi hovimestari.
„Oh, John, John, wohin habe ich dich gebracht! Es ist meine Schuld, Sir Henry, einzig meine. Er hat nichts getan, als mir zu helfen, weil ich ihn darum gebeten habe.“
"Oi, John, John, siihenkö on tultu. Se on minun syyni, sir Henry, kaikki on minun syyni. Se, mitä hän on tehnyt, on tapahtunut minun tähteni ja siksi, että minä häntä siihen pyysin."
„So sprechen Sie doch! Was hat das alles zu bedeuten?“
"No puhukaa sitten! Mitä tämä merkitsee?"
„Mein unglücklicher Bruder verhungert im Moor. Wir können ihn doch nicht vor unserer Tür sterben lassen! Das Licht signalisiert ihm, dass Essen für ihn bereit steht, und sein Signal dort unten soll uns zeigen, wohin wir es bringen sollen.“
"Onneton veliraukkani on nälkään kuolemaisillaan tuolla nummella. Me emme voi antaa hänen nääntyä ovemme eteen. Valolla ilmoitamme hänelle, että hän saa ruokaa, ja hän sytyttää tulensa näyttääkseen, mihinkä ruoka on vietävä."
„Dann ist Ihr Bruder -“
"Teidän veljenne on siis --"
„Der entfl ohene Sträfl ing, Sir – Selden, der Verbrecher.“
"Hän on tuo karannut rangaistusvanki -- Selden."
„Das ist die Wahrheit, Sir“, sagte Barrymore. „Wie ich sagte, war es nicht mein Geheimnis, daher konnte ich es Ihnen nicht erzählen. Doch nachdem Sie es jetzt kennen, wissen Sie, dass die Verschwörung, sofern es eine ist, nicht gegen Sie gerichtet war.“
"Aivan niin, niin on asia, sir", sanoi Barrymore. "Minä sanoin teille, ettei salaisuus koskenut minua ja etten voinut sitä teille ilmottaa. Nyt sen kuulitte, ja nyt näette, ettei teistä ollut kysymys, jos olikin jotain salajuonia tekeillä."
Dies also war die Erklärung für die heimlichen nächtlichen Ausfl üge und das Licht im Fenster. Sir Henry und ich starrten die Frau verwundert an. War es möglich, dass diese durch und durch rechtschaffene Person aus derselben Familie stammte wie einer der bekanntesten Verbrecher des Landes?
Sellainen oli siis selitys noille hiipiville yöllisille vaelluksille ja akkunasta annetuille valomerkeille. Sekä sir Henry että minä tuijotimme molemmat hämmästyneinä rouva Barrymoreen. Oliko mahdollista, että tämä jäykkä ja kunnianarvoisa henkilö oli samaa sukua kuin yksi maan kuuluisimmista rikoksentekijöistä?
„Ja, Sir Henry, mein Mädchenname war Selden, und er ist mein jüngerer Bruder. Wir haben ihn zu sehr verwöhnt, als er klein war, und ihm immer seinen Willen gelassen, bis er der Meinung war, die Welt sei zu seinem Vergnügen gemacht und er könne tun und lassen, was er wollte. Als er älter wurde, geriet er in schlechte Gesellschaft, und der Teufel ergriff von ihm Besitz, bis er meiner Mutter das Herz gebrochen und unseren Namen in den Schmutz gezogen hat. Von Untat zu Untat sank er immer tiefer, und nur die Gnade Gottes hat ihn bislang vor dem Schafott bewahrt; doch für mich, Sir, war er immer der kleine lockige Junge, den ich aufgezogen und mit dem ich gespielt habe, wie eine ältere Schwester das gewöhnlich tut. Deshalb ist er auch aus dem Zuchthaus ausgebrochen. Er wusste, dass ich hier bin und ihm meine Hilfe nicht versagen würde. Als er sich eines Nachts hierher geschleppt hat, erschöpft und halb verhungert, die Verfolger an seine Fersen geheftet, was sollte ich da tun? Wir ließen ihn herein, gaben ihm zu essen und pfl egten ihn. Dann kamen Sie her, Sir, und mein Bruder glaubte, dass es im Moor sicherer sei als anderswo, bis die Jagd und der Aufruhr vorüber wären, also versteckte er sich dort. Doch jede zweite Nacht vergewisserten wir uns, dass er sich noch dort befand, indem wir ein Licht ins Fenster stellten, und wenn eine Antwort kam, brachte ihm mein Mann ein wenig Brot und Fleisch hinaus. Jeden Tag hofften wir, dass er fortgegangen wäre, doch solange er sich dort aufhielt, konnten wir ihn nicht allein lassen. Das ist die volle Wahrheit, so wahr ich eine gläubige Christin bin, und wie Sie sehen, müssen Sie mir daraus einen Vorwurf machen und nicht meinem Ehemann, der alles um meinetwillen getan hat.“
"Niin sir, minun oma nimeni on Selden, ja hän on minun nuorempi veljeni. Me hemmottelimme häntä poikana ja annoimme hänen kaikessa saada tahtonsa täytetyksi, kunnes hän tuli siihen luuloon, että maailma oli hänen huviaan varten olemassa ja että hän saattoi tehdä, mitä tahtoi. Sitten joutui hän huonoon seuraan, ja perkele sai hänet valtaansa, niin että äitimme suri itsensä kuoliaaksi hänen tähtensä, ja meidän nimemme tahrattiin lokaan. Pian joutui hän rikoksesta toiseen, hän vajosi yhä alemmas, ja ainoastaan Jumalan armo pelasti hänet mestauslavalta. Minun mielessäni pysyi hän kumminkin aina samana kiharatukkaisena poikana, jota olin hoitanut ja jonka kanssa olin leikkinyt, niinkuin vanhempien sisarten tapa on. Senvuoksi hän karkasi vankilasta. Hän tiesi, että minä olin täällä, ja että me emme voisi kieltäytyä häntä auttamasta. Kun hän eräänä yönä oli paennut tänne vahtimiehet kintereillänsä, niin mitä meidän oli tekeminen? Me laskimme hänet sisään, annoimme hänelle ruokaa ja hoidimme häntä. Sitten te, sir, palasitte kotiin Amerikasta, ja mieheni oli sitä mieltä, että veliraukkani oli paremmassa turvassa nummella kuin missään muualla, kunnes etsimiset olivat lakanneet. Mutta joka toisena yönä otimme me, asettamalla kynttilän ikkunaan, selville oliko hän vielä täällä, ja jos merkkiin vastattiin, vei mieheni hänelle lihaa ja leipää. Joka päivä toivoimme, että hän olisi lähtenyt pois, mutta niin kauan kun hän oli läheisyydessä, emme voineet häntä hylätä. Näin on asia, niin totta kuin minä olen kristitty ihminen, ja jos ketään, niin ei ainakaan minun miestäni ole moitittava, vaan minua, sillä minun tähteni on hän tehnyt minkä teki."
Es lag ein eindringlicher und überzeugter Ernst in den Worten dieser Frau.
Rouva Barrymore puhui sellaisella vakavuudella ja selvyydellä, ettei voinut olla uskomatta hänen sanojaan.
„Ist das wahr, Barrymore?“
"Onko se totta, Barrymore?"
„Ja, Sir, jedes Wort.“
"On, sir Henry, joka sana on tosi."
„Nun, ich kann Ihnen nicht vorwerfen, dass Sie Ihrer Frau zur Seite gestanden haben. Vergessen Sie, was ich gesagt habe. Gehen Sie jetzt beide auf Ihr Zimmer zurück; wir werden uns morgen früh weiter unterhalten.“
"En siinä tapauksessa voi moittia teitä siitä, että te olette auttanut vaimoanne. Unohtakaa sanani! Menkää nyt molemmat huoneeseenne, huomenna puhumme asiasta enemmän."
Als sie gegangen waren, schauten wir wieder aus dem Fenster. Sir Henry hatte es geöffnet, und der kalte Nachtwind schlug in unsere Gesichter. Weit draußen in der schwarzen Dunkelheit glühte noch immer das winzige gelbe Licht.
Heidän mentyään katselimme taaskin ikkunasta. Sir Henry oli avannut sen, ja kylmä yötuuli tuntui kasvoillamme. Kaukana etäisyydessä kiilsi vielä tuo pieni keltainen liekki.
„Es erstaunt mich, dass er das wagt“, sagte Sir Henry.
"Hänen rohkeutensa on käsittämätön", sanoi sir Henry.
„Er könnte sich an einer Stelle befi nden, die nur von hier aus zu sehen ist.“
"Ehkä sille on valittu sellainen paikka, että sen voi nähdä ainoastaan täältä."
„Sehr wahrscheinlich. Wie weit, glauben Sie, ist das?“
"Se on luultavaa. Kaukanako luulette sen olevan?"
„Draußen beim Cleft Tor, meiner Ansicht nach.“
"Kaksoiskallion luona."
„Also nicht mehr als zwei oder drei Kilometer.“
"Siis ainoastaan parin penikulman päässä täältä."
„Wenn überhaupt.“
"Tuskin sitäkään."
„Nun, es kann nicht sehr weit sein, wenn Barrymore das Essen hinbringen soll. Und er wartet bei dieser Kerze, der Schurke. Zum Henker, Watson, ich gehe und schnappe mir den Kerl!“
"Kovin kaukana se ei voine olla, jos Barrymorella on ollut tapana viedä sinne ruokaa. Ja tuon liekin luona nyt tämä roisto loikoo odottamassa. Tuli ja leimaus, Watson! Melkeinpä menen ottamaan kiinni tuon lurjuksen!"
Derselbe Gedanke war mir auch gekommen. Schließlich war es nicht so, dass die Barrymores uns ins Vertrauen gezogen hatten, sondern ihr Geheimnis war ihnen gegen ihren Willen entrissen worden. Der Mann war eine Gefahr für die Gesellschaft, ein Erzverbrecher, für den es weder Barmherzigkeit noch eine Entschuldigung gab. Wenn wir die Gelegenheit ergriffen, ihn dorthin zurückzubringen, wo er niemandem etwas antun konnte, so erfüllten wir nur unsere Pfl icht. Angesichts seiner brutalen und gewalttätigen Natur müssten andere den Preis dafür zahlen, wenn wir nicht handeln würden. Beispielsweise könnten unsere Nachbarn, die Stapletons, jede Nacht von ihm überfallen werden, und vielleicht war es ja gerade dieser Gedanke, der Sir Henry so entschlossen wirken ließ.
Sama ajatus johtui minunkin mieleeni. Eiväthän Barrymore-puolisot olleet vapaaehtoisesti ilmoittaneet meille salaisuuttansa, vaan heidät oli siihen pakotettu. Mies oli yhteiskunnalle vaarallinen, ilmeinen konna, jota ei voinut sääliä, ja jolla ei ollut mitään puolustusta. Me teimme vain velvollisuutemme, jos käytimme tilaisuutta saattaaksemme hänet sinne, missä hän ei voisi tehdä pahaa. Hänen raaka, raju luonteensa oli sellainen, että muut saisivat kärsiä, jos me nyt antaisimme myöten. Minä yönä tahansa saattoivat esimerkiksi naapurimme, Stapletonin sisarukset joutua hänen uhrikseen, ja ehkä juuri tämä ajatus sai sir Henryn niin innokkaasti tuumimaan hänen kiinni ottamistaan.
„Ich komme mit“, sagte ich.
"Minä tulen mukaan", sanoin minä.
„Dann holen Sie Ihren Revolver und ziehen Sie Schuhe an. Je früher wir losgehen, um so besser, der Kerl könnte das Licht löschen und verschwinden.“
"Noutakaa sitten revolveri ja vetäkää saappaat jalkaanne. Mitä ennemmin lähdemme liikkeelle, sitä parempi, sillä muuten mies luultavasti sammuttaa tulen ja lähtee tiehensä."
In fünf Minuten waren wir draußen auf dem Moor und liefen los. Wir eilten durch das dunkle Strauchwerk, umgeben vom leisen Stöhnen des Herbstwindes und dem Rascheln fallender Blätter. Die Nachtluft war erfüllt vom Duft der Feuchtigkeit und des Moders. Ab und zu lugte der Mond einen Moment hervor, doch dunkle Wolkten jagten über den Himmel, und gerade als wir das Moor erreicht hatten, setzte ein dünner Regen ein. Vor uns leuchtete das Licht immer noch ruhig vor sich hin.
Viisi minuuttia myöhemmin olimme portin edessä valmiina lähtemään retkellemme. Me kiiruhdimme pimeän puiston läpi, jossa syystuuli hiljaa valitti ja putoilevat lehdet kahisivat. Yöilma oli täynnä kosteita, katoavaisuudesta muistuttavia höyryjä. Silloin tällöin pilkisti kuu esiin muutamiksi silmänräpäyksiksi, mutta pilvet kiitivät taivaan laella, ja juuri kääntyessämme nummelle alkoi rankasti sataa. Tuli paloi yhä edessämme.
„Sind Sie bewaffnet?“ fragte ich.
"Onhan teillä aseita?" kysyin minä.
„Ich habe eine Reitpeitsche.“
"Minulla on metsästysruoska mukanani."
„Wir müssen ihn schnell überwältigen, denn er ist zu allem fähig. Wir müssen ihn überraschen, bevor er Widerstand leisten kann.“
"Meidän täytyy koettaa äkkiä yllättää hänet, sillä häntä väitetään hyvin rajuksi. Jos aivan odottamatta hyökkäämme hänen päälleen, niin saamme hänet kiinni, ennenkuin hän ehtii tehdä vastarintaa."
„Sagen Sie, Watson“, sagte der Baronet, „was würde Holmes von dieser Geschichte halten? Was ist mit jenen dunklen Stunden, da die Mächte des Bösen sich erheben?“
"Mitähän Holmes mahtaisi sanoa tästä", sanoi sir Henry. "Mitä sanottiinkaan tuossa tarussa niistä pimeistä hetkistä, jolloin pahuuden valta on korkeimmillaan?"
Wie eine Antwort auf seine Frage erhob sich plötzlich über der weiten Düsterkeit des Moores jener seltsame Schrei, den ich schon am Rande des großen Grimpener Moores vernommen hatte. Der Wind trug ihn durch die Stille der Nacht, ein langes, tiefes Gemurmel, dann ein anhebendes Heulen und schließlich das traurige Stöhnen, mit welchem er verebbte. Wieder und wieder erscholl er, die Luft schien ganz davon erfüllt zu sein, grell, wild und bedrohlich. Der Baronet packte meinen Ärmel und sein Gesicht glänzte hell in der Dunkelheit.
Vastaukseksi hänen kysymykseensä kuului äkkiä nummen avarasta pimeydestä sama kummallinen ääni, jonka jo kerran ennen olin kuullut suuren Grimpenin suon laidassa. Tuuli kuljetti sitä äänettömän yön läpi, ensin kuului hiljainen uikutus, joka kasvoi ulvonnaksi tai karjunnaksi ja sitten hiljeni kumeaksi muminaksi. Se uudistui ehtimiseen, koko ilman sai se väräjämään, nyt kuului se kimeänä, villinä, uhkaavana. Sir Henry tarttui takkini hihaan, ja hänen kasvonsa loistivat valkoisina pimeässä.
„Mein Gott, was ist das, Watson?“
"Suuri Jumala, mitä tuo on, Watson?"
„Ich weiß es nicht. Es ist ein Geräusch, das es hier auf dem Moor gibt. Ich habe es schon einmal gehört.“
"Sitä en tiedä. Tämä ääni kuuluu toisinaan nummella. Olen kuullut sen kerran ennen."
Wieder erstarb es und absolute Stille umschloss uns. Wir lauschten angestrengt in die Nacht, doch nichts war zu hören.
Se hävisi ja täydellinen hiljaisuus ympäröi meitä. Me seisoimme paikallamme ja koetimme kuunnella, mutta emme voineet enää kuulla mitään.
„Watson“, sagte der Baronet, „das war das Heulen eines Hundes.“
"Watson", sanoi hän, "tuo oli koiran ulvontaa."
Mir gefror das Blut in den Adern, denn der Klang seiner Stimme verriet mir das plötzliche Entsetzen, das ihn gepackt hatte.
Veri hyytyi suonissani, sillä hänen äänessään oli jotain, joka ilmaisi hirveän kauhun vallanneen hänet.
„Wie nennen sie diesen Laut?“ fragte er.
"Miksi he tuota ääntä sanovat?" kysyi hän.
„Wer?“
"Ketkä?"
„Die Leute hier auf dem Land.“
"Ihmiset näillä seuduin."
„Oh, das ist unwissendes Volk. Warum sollte es Sie interessieren, wie man es nennt?“
"Oh, he ovat hyvin tietämättömiä. Mitä sillä on väliä, miksi he sitä kutsuvat?"
„Erzählen Sie es mir, Watson. Wie sagen sie dazu?“
"Kertokaa se minulle, Watson. Mitä he sanovat?"
Ich zögerte, konnte der Frage jedoch nicht ausweichen.
Minä epäröin, mutta en voinut olla vastaamatta.
„Sie nennen es das Heulen des Hundes der Baskervilles.“
"He sanovat sen olevan Baskervillen koiran ulvontaa."
Er stöhnte auf und blieb eine Weile still.
Hän pidätti huudahduksen ja oli muutamia silmänräpäyksiä vaiti.
„Ein Hund war es“ sagte er schließlich, „aber es schien mir viele Kilometer entfernt zu sein, dort hinten, glaube ich.“
"Varmaan se oli koira", sanoi hän viimein, "mutta ääni tuli kaukaa, luultavasti tuolta taholta."
„Es ist schwer zu sagen, woher es kam.“
"On vaikea sanoa, mistäpäin se tuli."
„Es wurde mit dem Wind lauter und leiser. Ist das nicht die Richtung des großen Grimpener Moores?“
"Se nousi ja laski tuulen mukaan. Eikö Grimpenin suo ole tuolla suunnalla?"
„Ja, genau.“
"Siellä se on."
„Dann kam es von dort. Kommen Sie, Watson, haben Sie nicht selbst geglaubt, es wäre das Heulen eines Hundes? Ich bin kein Kind, sie brauchen keine Angst zu haben, mir die Wahrheit zu sagen.“
"Ja sieltä tuli äänikin. Sanokaa minulle suoraan, Watson, eikö se teidänkin mielestänne tuntunut koiran ulvonnalta? Enhän minä toki ole lapsikaan. Teidän ei tarvitse pelätä sanoa minulle totuutta."
„Als ich es das letzte Mal hörte, war Stapleton bei mir. Er war der Ansicht, es könne sich um den Schrei eines seltenen Vogels handeln.“
"Minä olin Stapletonin seurassa, kuullessani sitä viimeksi. Hän sanoi, että se hyvin saattoi olla erään sangen harvinaisen linnun huuto."
„Nein, nein, das war ein Hund. Mein Gott, kann ein Körnchen Wahrheit in all diesen Legenden liegen? Ist es möglich, dass mir von einer solch düsteren Geschichte Gefahr droht? Sie glauben nicht daran, Watson, nicht wahr?“
"Ei, ei, se oli varmasti koira. Onko mahdollista, että noissa tarinoissa voi olla perää? Onko ajateltavissa, että minua todella uhkaa joku vaara niin hämärältä taholta? Ettehän sitä saattane uskoa, Watson?"
„Natürlich nicht.“
"En, en."
„Und doch ist es eine Sache, darüber in London zu lachen, und eine völlig andere, hier draußen in der Dunkelheit des Moors zu stehen und ein solches Heulen zu hören. Und mein Onkel! Es gab Fußspuren eines Hundes neben der Stelle, wo er gelegen hat. Es passt alles zusammen. Ich halte mich nicht für einen Feigling, Watson, aber dieses Heulen ließ mir das Blut in den Adern gefrieren. Fühlen Sie mal meine Hand!“
"Ja kumminkin oli kokonaan toista nauraa sille Lontoossa, kuin seisoa täällä pimeässä kuunnellen tuollaista kirkunaa. Ja sitten sedän muisto! Olihan maassa lähellä sitä paikkaa, jossa hän makasi, näkynyt koiran jälkiä. Kaikki soveltuu niin ihmeellisesti yhteen. En oikeastaan luule olevani pelkuri, mutta tuo ääni sai vereni hyytymään. Tunnustelkaa kättäni."
Sie war kalt wie ein Stück Marmor.
Se oli kylmä kuin marmori.
„Morgen früh sind Sie wieder in Ordnung.“
"Huomenna olette kyllä entisellänne."
„Ich bezweifl e, dass ich dieses Heulen jemals aus meinem Kopf bekomme. Was raten Sie uns jetzt zu tun?“
"En, minä en luule voivani vapautua tuosta ulvonnasta. Mitä neuvotte minua tekemään?"
„Sollen wir umkehren?“
"Käännymmekö takaisin?"
„Nein, zum Donnerwetter. Wir sind hierher gekommen, um diesen Mann zu fangen, und das werden wir auch. Wir jagen den Zuchthäusler, und der Höllenhund ist sicherlich hinter uns her. Kommen Sie! Wir werden unsere Aufgabe erfüllen, und wären alle Teufel der Unterwelt auf dem Moor los.“
"Emme hiidessä. Me olemme lähteneet ottamaan kiinni tuota miestä. Me ajamme takaa vankia, ja on hyvin luultavaa, että joku pimeyden henki ajaa takaa meitä. Eteenpäin vaan! Emme luovu aikeestamme, vaikka helvetti olisi laskenut irralleen kaikki koiransa ja lähettänyt ne nummelle."
Langsam stolperten wir durch die Dunkelheit, umgeben von den schwarzen Umrissen der felsigen Hügel, vor uns der gelbe Lichtpunkt, der immer noch ruhig leuchtete. Es gibt kaum etwas Täuschenderes als die Entfernung zu einem Licht inmitten einer pechschwarzen Nacht; manchmal schien das Licht sich weit entfernt am Horizont zu befi nden, dann wieder machte es den Eindruck, als ob es sich nur ein paar Meter voraus befände. Doch endlich konnten wir erkennen, woher es kam, und dann wussten wir, dass wir tatsächlich kurz davor waren. Eine tropfende Kerze war so in einen Felsspalt gesteckt worden, dass sie von beiden Seiten sowohl gegen den Wind geschützt war als auch dagegen, entdeckt zu werden, außer von Baskerville Hall aus. Ein großer Granitfelsen schützte uns davor, gesehen zu werden, und wir hockten uns dahinter und beobachteten das Signallicht. Es war seltsam, diese einsame Kerze dort inmitten des Moors brennen zu sehen ohne irgendein Zeichen von Leben in der Nähe – nur diese eine ruhige gelbe Flamme und ihr Widerschein zu beiden Seiten des Felsens.
Hapuilimme hitaasti eteenpäin pimeässä. Ympärillämme oli rosoisia kivilohkareita, edessämme kiilsi tuo pieni valopilkku. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin arvata etäisyys jostakin valosta sysimustassa yössä, ja joskus näytti tuo valo tulevan kaukaa näköpiirin reunalta, joskus tuntui kuin olisi se vaan muutaman kyynärän päässä. Mutta vihdoin saatoimme nähdä, mistä se tuli, ja silloin tiesimme olevamme sitä aivan lähellä. Valuva kynttilä oli pistetty ylöspäin laajentuvaan railoon muutamassa suuressa kivessä, jonka eri puoliskot suojasivat sitä tuulelta ja estivät näkymästä muualle kuin Baskerville Hallin suuntaan. Valtava kalliolohkare kätki meidät, kun me sen taakse ryömittyämme katsoimme sen reunan ylitse merkkitulta. Oli omituista nähdä tuon ainoan tulen palavan keskellä nummea, ilman että muuta elonmerkkiä näkyi sen läheisyydessä -- liekki oli pieni ja keltainen ja pisti esiin molempien kallioseinäin välistä valaisten niitä.
„Was sollen wir jetzt tun?“ fl üsterte Sir Henry.
"Mitä me nyt teemme?" kuiskasi sir Henry.
„Wir warten hier. Er muss in der Nähe der Kerze sein. Vielleicht können wir einen Blick von ihm erhaschen.“
"Odottakaa tässä. Hän tuskin on kaukana tulestansa. Katsotaanpa, emmekö saa nähdä häntä vilahdukseltakaan."
Ich hatte diese Worte kaum gesprochen, als wir ihn auch schon erblickten. Über dem Felsen, in der Nische, wo die Kerze brannte, zeigte sich ein hässliches gelbes Gesicht, eher wie ein Tier als ein Mensch, zerfurcht und gezeichnet von gemeinen Lastern. So schlammbespritzt, mit dem zottigem Bart und dem verfi lztem Haar hätte er gut und gerne zu den Wilden gehören können, die in den Höhlen auf den Hügeln gehaust hatten. Das Licht unter ihm spiegelte sich in seinen kleinen, verschlagenen Augen, die grimmig die Dunkelheit rechts und links zu durchdringen suchten, wie ein listiges wildes Tier, das die Schritte der Jäger gehört hatte.
Tuskin olin tämän sanonut, kun molemmat saimme nähdä hänet. Sen kiven takaa, jonka railossa kynttilä paloi, pistivät esiin ilkeän näköiset, rumat kasvot, inhoittavat, eläimelliset kasvot, joita alhaiset intohimot olivat uurrelleet. Nämä lian peittämät kasvot, joita ympäröi harjamainen parta ja pitkä tukka, olisivat hyvin voineet olla jonkun niistä vanhoista villeistä, jotka ennen olivat asuneet maakuopissansa vuorten rinteillä. Hänen edessään palava tuli heijastui hänen kavalista silmistään, jotka vilkuivat oikealle ja vasemmalle pimeydessä, niinkuin olisi hän ollut metsästäjän askeleita kuunteleva petoeläin.
Etwas hatte offensichtlich seinen Verdacht geweckt. Vielleicht hatte er mit Barrymore ein Signal vereinbart, dass dieser nicht gegeben hatte, oder es gab einen anderen Grund, warum der Bursche dachte, dass etwas nicht stimmte, aber die Furcht stand auf sein bösartiges Gesicht geschrieben. Jeden Moment konnte er das Licht ausblasen und in der Dunkelheit verschwinden. Daher sprang ich aus der Deckung und Sir Henry tat es mir nach. Im selben Moment stieß der Zuchthäusler einen Fluch hervor und schleuderte einen großen Stein gegen uns, der an dem Felsen zersplitterte, der uns verborgen hatte. Ich konnte einen Blick auf seine kurze, untersetzte und kräftige Gestalt werfen, bevor er aufsprang und davonrannte. Durch einen glücklichen Zufall brach im selben Moment der Mond zwischen den Wolken hervor. Wir hasteten über die Hügelkuppe und sahen dort unseren Mann mit großer Geschwindigkeit die andere Seite hinunterrennen, wobei er geschickt wie eine Bergziege über die Steine sprang, die im Weg lagen. Ein guter Schuss meines Revolvers hätte ihn wohl erledigen können, aber ich hatte ihn nur mitgebracht, um mich selbst gegen Angriffe zu wehren, nicht jedoch, um einen unbewaffneten Mann auf der Flucht zu erschießen.
Selvästi näkyi jokin herättäneen hänen epäilystään. Ehkä oli Barrymorella tapana käyttää jotakin merkkiä, jota me emme tienneet, tai oli miehellä muuta syytä epäillä, ettei kaikki ollut niinkuin piti, sillä hänen ilkeistä kasvoistaan saatoin nähdä hänen pelkonsa. Koska tahansa voisi hän sammuttaa tulen ja kadota pimeyteen. Juoksin senvuoksi esiin, ja samoin teki myöskin sir Henry. Samassa silmänräpäyksessä päästi vanki suustaan kirouksen ja heitti suuren kiven sellaisella voimalla, että se murskautui sitä kalliota vastaan, jonka takana olimme olleet. Näin vilahdukselta hänen lyhyen, nelikulmaisen, vahvarakenteisen vartalonsa, kun hän nousi ja käänsi meille selkänsä juostakseen pakoon. Onnellinen sattuma oli, että kuu juuri silloin tuli esiin pilvien välistä. Me juoksimme ylös kummun huipulle ja sieltä näimme miehen syöksyvän alas sen toista sivua, hypellen tiellään olevien kivien yli notkeasti ja nopeasti kuin vuorikauris. Tarkka laukaus revolveristani olisi hänet haavottanut, mutta minä olin ottanut sen mukaani vain puolustaakseni itseäni, jos minun päälleni hyökättäisiin, enkä ampuakseni aseetonta miestä, joka kaikin voimin juoksi meitä pakoon.
Wir waren beide schnelle Läufer und in guter Form, doch merkten wir bald, dass wir keine Chance hatten, ihn einzuholen. Wir sahen ihn lange im Mondschein vor uns, bis er nur noch ein kleiner Fleck war, der sich rasch auf dem Hang eines entfernten Hügels zwischen den Felsen hindurch bewegte. Wir rannten und rannten, bis wir völlig außer Atem waren, doch die Entfernung zwischen ihm und uns wurde immer größer.
Me olimme molemmat nopeita juoksemaan, mutta huomasimme pian, ettei meille ollut mahdollista saada häntä kiinni. Kauan saatoimme kuutamossa nähdä hänet, kunnes hän lopulta näkyi vaan pienenä pisteenä, joka nopeasti liikkui eteenpäin erään etäisen kummun rinteellä olevien kivien välissä. Me juoksimme juoksemistamme, kunnes melkein tukehduimme hengästyksestä, mutta meidän ja vangin väli tuli yhä suuremmaksi. Lopuksi pysähdyimme ja istuuduimme läähättäen parille kivelle, katsoen kuinka hän vähitellen katosi.
Schließlich hielten wir an und setzten uns keuchend auf zwei Felsblöcke, während wir zusahen, wie er in der Ferne entschwand. Genau in diesem Augenblick geschah etwas höchst Seltsames und Unerwartetes. Wir hatten uns erhoben und wollten gerade nach Hause gehen, weil wir die hoffnungslose Jagd aufgegeben hatten. Der Mond stand tief zur Rechten, und die zerklüfteten Spitzen eines Felsturms zeichneten sich gegen den unteren Rand der silbernen Scheibe ab. Dort, als scharfer schwarzer Schattenriss, wie eine Ebenholzstatue vor diesem leuchtenden Hintergrund, erblickte ich die Gestalt eines Mannes auf dem Felsturm. Das war keine Sinnestäuschung, Holmes. Ich versichere dir, dass ich nie in meinem Leben etwas deutlicher vor mir gesehen habe. Soweit ich es beurteilen kann, handelte es sich um die Gestalt eines groß gewachsenen, dünnen Mannes. Er stand mit leicht gespreizten Beinen da, seine Arme übereinander gelegt, den Kopf gesenkt, als ob er über die ungeheure Wildnis aus Torf und Granit nachdachte, die sich vor ihm ausbreitete. Er hätte der Geist dieses schrecklichen Ortes sein können, es war jedenfalls nicht der Zuchthäusler; der Mann hier befand sich weit entfernt von der Stelle, wo der Sträfl ing verschwunden war. Außerdem war es ein sehr viel größerer Mann. Mit einem Ausruf der Überraschung wies ich den Baronet darauf hin, doch genau in dem Augenblick, da ich mich umgedreht hatte, um seinen Arm zu packen, war der Mann verschwunden. Der scharfe Schattenriss des Felsens schnitt noch immer unbewegt in die untere Kante des Mondes, doch auf der Spitze war keine Spur mehr von dieser stummen und reglosen Gestalt zu sehen.
Ja juuri silloin tapahtui jotain hyvin merkillistä ja odottamatonta. Me olimme nousseet seisomaan ja aioimme juuri kääntyä kotiinpäin, sillä luonnollisesti oli turhaa jatkaa ajoa. Oikealla puolellamme oli kuu matalalla näkyvissä, ja erään graniittikallion sahankaltainen huippu kuvastui sen hopeakaaren alareunaa vasten. Mustana kuin ebenholtsi-patsas, näkyi erään miehen vartalo tämän kallion huipulla kuvastuvan kiiltävää taustaa vasten. Älä luule sitä näköhäiriöksi, Holmes. Minä vakuutan etten koskaan elämässäni ole nähnyt mitään selvemmin. Mikäli näin seisoi siinä solakka, pitkä mies. Sääret olivat hänellä hieman hajallaan, kädet ristissä rinnalla ja pää kumarassa, ikäänkuin hänen ajatuksensa olisivat raskaina liikkuneet tällä sammal- ja graniittierämaalla, joka oli hänen edessään. Hän saattoi hyvin olla tämän seudun ruumiillistunut henki, ja hän näyttäytyi kaukana siitä paikasta, missä tuo toinen oli kadonnut näkyvistä. Muuten oli hän viimemainittua paljoa pitempi. Huudahtaen hämmästyksestä käännyin ympäri ja tartuin sir Henryä käsivarteen osottaakseni hänelle näkyä, mutta silmänräpäyksessä oli se kadonnut ja mies oli poissa. Kallion terävät huiput kuvastuivat edelleenkin kuun alaosaa vasten, mutta sen korkeimmalla laella ei enää näkynyt tuota äänetöntä, liikkumatonta hahmoa.
Ich wollte in diese Richtung gehen und den Felsturm untersuchen, doch er war ein ganzes Stück entfernt. Die Nerven des Baronets fl atterten noch immer wegen des Heulens, das ihn an den Fluch seiner Familie erinnert hatte, und so war er nicht in der Stimmung für weitere Abenteuer. Er hatte jenen einsamen Mann auf dem Felsturm nicht gesehen und konnte daher den Schauder nicht nachfühlen, den seine seltsame Erscheinung und seine gebieterische Haltung bei mir auslöst hatte. „Zweifelsohne ein Aufseher“, sagte er. „Das Moor ist voll von ihnen, seit dieser Kerl entfl ohen ist.“ Nun, vielleicht war seine Erklä125 rung die richtige, aber ich hätte gern einen Beweis dafür gehabt. Heute haben wir die Absicht, den Leuten von Princetown mitzuteilen, wo sie nach ihrem Vermissten suchen sollen, aber es ist eine schwere Enttäuschung, dass wir nicht den Triumph erleben konnten, ihn selbst als unseren Gefangenen zurückzubringen. Solcherart waren also die Abenteuer der letzten Nacht, und du musst anerkennen, mein lieber Holmes, dass ich dir mit diesem Bericht einen guten Dienst erwiesen habe. Vieles von dem, was ich dir erzählt habe, ist ohne Zweifel ganz irrelevant, doch halte ich es für das Beste, sämtliche Tatsachen offen vor dir auszubreiten und dir selbst die Entscheidung zu überlassen, welche davon für deine Schlussfolgerungen am nützlichsten sind. Bestimmt machen wir einige Fortschritte. Was die Barrymores anbelangt, so haben wir das Motiv ihrer Handlungen herausgefunden, was zur Klärung der Situation erheblich beitrug. Doch das Moor mit seinen Geheimnissen und seinen seltsamen Bewohnern bleibt so unergründlich wie zuvor. Vielleicht bin ich in meinem nächsten Bericht dazu in der Lage, auch in diese Dinge etwas Licht zu bringen. Das Beste wäre, du könntest selbst herkommen. Auf jeden Fall wirst du im Verlauf der nächsten Tage wieder von mir hören.
Minä halusin kernaasti mennä tutkimaan kalliota, mutta se oli jonkun matkan päässä meistä. Sir Henryn hermot värisivät vielä kuulemamme ulvonnan vaikutuksesta, eikä hän ollut halukas antautumaan uusiin seikkailuihin. Hän ei ollut nähnyt tuota yksinäistä kalliolla seisojaa, eikä tuntenut sitä väristystä, jonka tämä ihmeellinen ilmestys käskevine asentoineen oli minussa synnyttänyt. "Se oli varmaan joku vanginvartija", sanoi hän. "Niitä on vilissyt täällä nummella tuon miehen karkaamisesta asti." Mahdotonta ei ole, että tämä selitys olisi oikea, mutta paremmin tahtoisin saada sen todistetuksi. Vielä tänään aiomme ilmottaa Princetowniin, mistä heidän on vankiaan etsittävä, mutta oli kyllä ikävä, ettemme saaneet iloa viedä häntä mukanamme. Sellaisia seikkailuja jouduimme viime yönä kokemaan, ja sinun täytynee myöntää, hyvä Holmes, että tämä tiedonanto kelpaa.
Olen kyllä puhunut paljon sellaista, joka oikeastaan ei tähän kuulu, mutta pidin viisaimpana ilmoittaa sinulle kaikki seikat ja jättää sinun valittavaksesi ne, jotka parhaiten tuntuvat auttavan sinua johtopäätöksiesi tekemisessä. Olemme kumminkin voittaneet jotain. Mitä Barrymore-puolisoihin tulee, olemme keksineet syyn heidän menettelyynsä, ja se on melkoisesti yksinkertaistuttanut asemaa. Nummi salaisuuksineen ja asukkaineen pysyy kumminkin yhtä selittämättömänä kuin ennenkin. Ehkä voin ensi kirjeessäni siihenkin hieman valoa luoda. Parasta olisi, jos sinä voisit tulla tänne luoksemme.